Talvinen maaliskuu

Helmikuussa tuli 77 vuotta täyteen. Synttärit ovat aina mukava piristys arjen keskellä, on ihanaa saada kukkia ja juoda kakkukaffeet läheisten kanssa. 
Ikä on vaan numeropari, en tunne olevani noin VANHA ??????!!!!!!

Tämän mummon puikot ovat suihkineet TV:eetä katselle ja tulosta on tullut, osa tekeleistä ovat saaneet "jalat sisälleen" välittömästi, osa jää seuraavan talven lämmikkeiksi.

Nyt rusakot keksivät pihan ainoan koristepuun joka jäi ilman suojia ja popsivat hampaat ristissä makoisaa kuorta suihinsa. Taisi niilläkin olla jonkinlaiset "kevätjuhlat", koko piha oli trampattu, jäljet näkyivät hyvin kun lunta oli taas satanut illan ja yön aikana.
Laitoin oitis Nekon Puutarhavahaa vaurion peitteeksi ja virittelin verkot puun suojaksi.

Talviviikkojen toistuva puuha on lämpökompostorin hoito. Tein taas talvityhjennyksen, eli poistin massa pari saavillista, puuliiteriin odottelemaan puutarhakompostin sulamista, missä massa saa jatkaa muhimistaan. 

Kompostorin lämpötila nousee hitaasti, johtuen kai yollisistä melko kovista pakkasista. Biolanin uusi Tehokuivike kyllä on pitänyt massan tasakosteana ja pitänyt lämmön paremmin, ei ole ollut lainkaan jäätymisvaaraa, lieneekö lisätyn biohiilen ansiota.

Vielä on saanut hyötyliikunnaksi tehdä lumitöitä riittämiin. Tänäänkin oli satanut noin 5 senttiä pakkaslunta ja toissapäivänä melkein 10 senttiä. Pakkasta oli viime yönä -9 astetta.

Tänään puhdistin myöskin linnunpöntöt, se kävi kätevästi hankikannolla tepastellen , eikä tarvinnut puuhun kiivetä, ylettyi homman tekemään ihan omilta jaloilta.

Seuraava hankinta onkin uusia pönttöjä, kaikki vetelevät viimeisiään, osaa olen korjaillut jo rautalangoilla, että pysyvät kasassa. Hyvin ovat vielä tirpoille asunnot kelvanneet , kaikissa oli ollut kesäasukkaita.

Aamuisella koiralenkilläni tapasin kaksikin ripeää eläkeläistä lunta kolaamassa omalla pihatiellään. Totesimme yksissämielin miten onnekkaita olemmekaan kun voimamme vielä riittävät kaikkiin omakotitalon puuhiin, On mahtavaa tehdä pihatyöt "IHAN ITTE" 💪😍

Piika-projektin uusi käynnistys

Piika-projektini tyrehtyi aivan  kokonaan viime maaliskuussa kun sain kirjoittamista haittaavia terveysongelmia, joista pääsin eroon yhdellä päivystys käynnillä kirkonkylän terveysasemalla mutta kirjoittaminen ei vaan jatkunut. Päätin pitää projektissa luovan tauon, joka on viipyillyt näihin päiviin asti.

Aloittaessani kirjallisen tuotoksen vaatimat valmistelutyöt, en olisi uskonut että koko projekti vie kirjoittajan niin syvälle sielun sopukoihin, kun se vei. Vaikuttaen erittäin voimakkaasti yleiseen terveyden tilaankin, nostaen verenpainelukemat pilviin ja lisänä  tuli vielä asentohuimaus. Siinä tilassa oli meikäläisenkin pakko hivuttautua lekurin puheille. Monet käsittelemättä  jääneet asiat ja tapahtumat nousivat voimalla pintaan. Niiden käsittelyyn oli nyt sopivasti aikaa ja ehkä sopivin ajanjaksokin  elämässäni.

Ikävien ja miinusmerkkisten asioiden käsittely kirjoittamalla vaikuttaa todella voimakkaasti psyykkisesti, puhdistaen muistia negatiivisista muistoista, nostaen  maahan mollattua itsetuntoa ja palauttaen kirjoittajalleen kauan hukassa olleen positiivisuuden.

Piika-projektini sisällön aiheena on työyhteisöni tapahtumat, ainoastaan omalta kohdaltani tutkaillen ja hiukan tarkentaen aiheita joita ovat etupäässä piian ja työnantajana toimineen yhteisön yhteiseloa käsittelevää pohdiskelua. 

Monesti tuli kirjoitus tauon aikana mieleen ettei moista "roskaa" kannata enään tonkia, eikä aihekaan varmaan kiinnosta ketään. Lukiessani kirjallisen tuotteeni alusta lähtien uudelleen, innostuin aiheen jatkamisesta toden teolla. En voi jättää hyvin alkanutta projektiani kesken.

Nyt keskityn kirjoittamiseen täydellä tehollani, keskittyen vain jutun loppuun saattamiseen ennen kevättä jolloin siirryn taas pihahommiin. 
"Mikään ei ole elämässä tärkeämpää kuin puutarhanhoito".......

Kirjoittaminen on terapiaa

Piika.projektini jatkuu.... onnistuin viimeviikolla melko hyvin, kun yhtenä päivänäkin istuin koneen äärellä jopa 8½ tuntia , koko ajan kirjoittaen piian muisteluita. Juttu lähti kiitämään ja sormet tietokoneen näppäimillä, kun olin edellisenä päivänä valmistautunut huolella, selaillen muistiinpanojani.  

Viikon työrupeaman jälkeen oli helpottavaa pitää kirjoittamisesta vapaapäivät, olin aivan puhki väsynyt henkisesti. Mieleeni tuli jostain lukemani viisaus, että kirjoittaminen on terapiaa, siltä se tuntuikin.  Lukiessani  muistiinpanojani, syvennyin niiden sisältöön niin täydellisesti että pääsin samoihin tunne tiloihin, kuin silloin piika aikoinakin koin, niin hyvissä kuin  huonoissakin tilannemuistoissa.. 

Nyt on viimeinen tilaisuus kirjoittaa sieluni syvimmät tuntemukset ulos, puhdistaen viimeisetkin negatiiviset muistot piian pienestä sydämestä, ennenkuin "aika kultaa muistot" ja vie samalla mennessään parhaat palat kirjoitelman aiheesta. Rakkaimmat muistot säilyvät kirjoittamattakin pikku piikasen pikkuisessa sydämessä. Eikä se ole pikku piikasen vika jos hänen pomonsa ovat olleet negatiivisella energialla varustettuja, mutta heiltä puuttuivat kaikki työyhteisössä tarvittavat hyveellisemmät  luonteen ominaisuudet. 

Taas tulvahtivat mieleeni monet Matilda-mummoni mieli lausahdukset ja varsinkin yksi niistä "Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekin".

Viikonlopun tuoman levon ja hyötyliikunnan vaikutuksesta kirjoitus vimma vain yltyy entisestään.... toivottavasti maltan istua koneen vieressä. kun työkeskeisenä tyyppinä kehoni vaatii kunnon työtä pysyäkseen vireessä. Vili-koirani  komentaa lenkkeilemään ja talven tuiskut huolehtivat lihaskunnostani, lumikolan tanssiparina, niin eiköhän tekstiä synny tälläkin viikolla ennätys määrät, jonka vaan aika näyttää mitä syntymän tulee. 

Piika-projekti edistyy

Tänään olen ollut ahkera kirjoittaja, tai oikeastaan sormet aloittivat näpyttelyn jo pari päivää sitten kun naputtelin pari esseetä. Jatkan alkaisemmin alkamani  Piika-projektini kirjoittamista uudella innolla. Kummasti tuo kirjoittamisen halu välillä hiipuu, tekstiä ei tule sitten millään konstilla, aina keksii jotakin mukavampaa tekemistä. 

Facebook eli naamakirja on kiusallinen paikka siinä mielessä että siellä tulee piipahdettua liian usein kun tuon näytön alareunaan tulee saapuneista viesteistä ja tykkäämisistä kuva. Siihen sitten katkeaa taas hyvin alkanut kirjoittaminen ja projektin eteneminen viivästyy. Eihän viivästelyt muita haittaa vaan ärsyttää itseäni kun olen niin laiskistunut, minä joka olen aina tottunut tekemään sen mitä milloinkin teen , ripeästi alusta loppuun asti.

Tänään sain omasta mielestäni tarpeeksi tekstiä naputeltua ja siitäkös on hyvän mieleni kanssa leppoisaa mennä lukulampun alle romaania lukemaan ja nukkumattia odottelemaan. Tosiaan ... Matti-mieheni tulee uniini melkein joka yö. Se luo oudon tunnelman kun herää niin tuntuu että hän on edelleen läsnä. Ei se pahalta tunnu, turvalliselta paremminkin.

Taustalla soi The Plallers Only Yoy 1955

https://www.youtube.com/watch?v=j5UIi8sgO-k

Radiosta tulee parhaillaan paljon parempaa ohjelmaa kuin mitä TV tarjoaa viikonloppuisin. Olen tosi tyytymätön jatkuviin uusintoihin.  Kaipaan edelleen lauantai iltoihin saksalaisia poliisisarjoja, nyt olen tallentanut viikolla näytetyt ruotsalaiset sarjat, että on perinteistä jännitystä lauantaisin.

Lukaisin yhteen kyytiin Henning Mankell ín kirjan RUOTSALAISET SAAPPAAT, jossa kirjailija kirjoittaa mestarillisesti rakkaudesta, petoksesta ja vanhenemisesta. Lukemista ei voinut lopettaa kesken vaan se oli luetta kokonaan, teksti oli kiehtovaa ja koskettavaa. 

Aloitan lukemisen usein illalla, koska se rauhoittaa mukavasti ja uni tulee sen mukaan miten miilenkiintoinen kirja on. Eläkeläisenä ei ole niin nokon nuukaa, miten myöhään valvoo ja miten pitkään aamulla nukkuu, ellei ole sovittua menoa seuraavalle päivälle suunnitelmissa, se on taas toinen juttu, silloin pitää vaan laittaa kirja kiinni ajoissa että herää sopivasti.

Nyt onkin se aika illasta että on jo hyvä siirtyä lukemaan, huomiselle ei ole onneksi mitään sovittua juttua, jatkan kirjoitus projektiani ja onhan lauantai perinteisesti siivous- ja saunapäivä.

Pakkasherra paukkuu nurkissa

On saatu nauttia talvisista pakkas keleistä, lumi narskuu kengän aivan kuin enen vanhaan. Kuva on napattu jostakin postikortti mainoksesta, eikä ole kuvan ottajasta mitään tietoa. Kaikesta huolimatta kuvassa on jotain vanhanaikaista, ehkä tuo riukuaita tekee sen tunnelman joka huokuu kuvasta. Luminen maisema on nyt samanlainen  omasta ikkunastanikin katsottuna. Puiden ja pensaiden oksilla on kevyt harsomainen lumihuntu ja aurinko on laskeutumassa puiden latvojen taakse... kaunista.

Vanhat orgideani vaan jaksavat kukkia, keittiön ikkunalla, vaikka kukkalaudan alapuolella sähköpatterit hohkaavat kuumuuttaan. Ehkä viihtyvyyteen vaikuttaa eniten Biolanin orgidearuukut. Tosin yritänhän minäkin antaa kukilleni kaiken kasvatustaitoni mutta se ei ole kuitenkaan aina riittänyt. Kukat ovat silmälle iloksi kun ei ole muita kukassa ja viherkasveillakin on vielä talvilevon aika. 

Kun osaa nauttia pienistä ilonaiheista, niin saa olla melkein jatkuvasti onnellinen. Sitä taitoa opettelen päivttäin, eihän se aina ole helppoa mutta yrittänyttä ei laiteta. Opettelen sitä taitoa päivittäin ja onnistuin jo melko hyvin. Joskus vaan uutiset ja ympäristö pääsee suojavarustukseni läpäisemään niin törkeästi että ilon aiheet hämärtyvät. Kertaus on opintojen äiti, täässäkin hommassa.

Pakkas säät muistuttivat nipistelyllään etten ollut pukeutunut säiden edellyttämällä tavalla, joten kipin kapin vintille; ihan ikiomalle "kirppikselleni". Sieltähän se iänikuinen pilkkipukuni löytyi vinttikomeron orrelta. Aikoinaan melko vähän tuli puvulle käyttöä kun mielin jäille vasta kevätauringon jo lämmitellessä eikä tarvinnut mitenkään paksumpia varusteita ulkoiluun. Olen hankkinut pilkkipukuni johon kuuluu henkselihaalarit ja hupullinen pusakka jo 70-luvulla. Siitä varmaan johtuu että vetskarit menevät juri ja juuri kiinni. Puvussa on teddy-vuori, joten ei taida näillä seuduilla tulla sellaista ilmaa ettenkö tarkenisi.
Kovat pakkaset eivät ole vähentäneet ulkoiluani ja liikuntaani minkään vertaa ja siitä saa kiitoksen Vili-koirani, jonka ansiosta tulee lähdettyä joka säällä aamu- ja iltalenkeille. 

Odottelin  ja toivoin koko alkutalven lumentuloa että olisin päässyt lumitöihin, nyt sekin toive on toteutunut. Sais vaan vieläkin tulla taivaalta hiutaleita että pääsisi lumikolan kaa päivätansseihin.

Kun ulkoilee säännöllisesti ja saa sopivan annokse liikuntaa päivittäin pysyy paljon vireämpänä ja jaksaa istua tietsikan ääressä naputtelemassa. Eipä taida olla kehumista jos totta puhun; "Piika-kirja" projektini edistyy vähän nihkeästi, aina tuppaan löytämään jonkun tekosyyn ettei tarvitse keskittyä aiheisiini. Siinäkin on se aloitus vaikeinta, sitten kun pääsee kirjoittamisen alkuun niin jutut etenevät ja tekstiä soljuu sujuvasti. Toisaalta kirjoittaminen on minulle yksi harrastuksistani ja ihan vapaaehtoista. Toisaalta se tuntuu käyvän työstä, vieden ylimääräiset energiat mennessään. En yhtään ihmettele että kirjoittaminen toimii myöskin hyvänä terapiana jos on elämässä joitakin käsittelemättömiä asioita mitä pitäisi purkaa mielestä pois. Minulle niitä on jäänyt sielun syövereihin  joita nyt puran kirjoittaen. Aloitin työsuhteeni kiemuroista mutta jatkan varmaankin kirjoittelua myöskin yksityiselämäni solmuja aukoen. Sen näyttä vain aika miten onnistun.

Lumihiutaleita hiljalleen

 Vihdoinkin satoi lunta !

Tosin lumitöihin ei piha vielä kutsua viestitä. Kehoni kaipaisi jo talvista hyötyliikuntaa, alkaa tuntua jo keväistä heräämistä kaamosväsymyksestä. 

Tänä aamuna oli ensimmäisen kerran oikeesti talven tuntua kun mittari näytti -14 astetta ja koillistuuli kipristeli nenän-  ja poskipäissä. Vili-koirakin nosteli jalkojaan, eikä halunut jatkaa tepastelua. Aamuiset tarpeensa tehtyään suunnisti rivakasti kotiin päin, yhtään eivät "sähköpostit" kiinnostaneet nuuhkimaan.

Vuonna 2011 satoi lunta runsaammin, tuli melkein lumen sijoitusvaikeuksia, kun pitää ottaa huomioon myöskin keväällä sulavasta lumesta tulevat valumat.

Onneksi tontilla on tilaa runsaillekin lumille !

Keinukin oli talvilevossa.

Vanhakin (10v.) koira nauttii lumesta.

Lumisateesta ei päässyt vieläkään nauttimaan pidempään, kyllä jo tammikuussa toivoisi hiukan enemmän lunta maahan. Mitenkähän kasvit kestävät pakkasia kun ei ole lumikerrosta suojanaan. Loppiaiseksi pakkanen kiristyy, ennusteiden mukaan, saas nähdä tuleeko talven ennätyslukemat. 

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, pakkaslumi narskuu askellessa lumisia kylänraitteja, talvi on parhaimmillaan. Kaikkialla on niin puhtaan valkoista. Tällaisella ilmalla ulkoillessa latautuu voimakkaasti, aivan kuin sielukin puhdistuisi., vireystaso nousee ja tuntuu että nyt jaksaa taas jatkaa meneillään olevaa suurehkoa projektia aivan eri tehoilla, siis kirjoittamaan.

Kirjan kirjoittaminen aloitettu

Aloitin ison urakan; kirjan kirjoittamisen, jonka aiheena ovat pitkän työhistoriani kokemukset ja tuntemukset. 

Ensimmäinen kirjoitus rupeama kesti pari tuntia ja tekstiä tuli nihkeästi, ehkä tämä on vaan sitä alku kankeutta, jospa tuo naputtelu alkaa jatkossa luistamaan liukkaammin.

Muita harrastuksia ei suunnitelmissa olekaan tulevalle kaudelle kuin koiran ja itseni ulkoilutus. Liikuntaa en unohda että kirjoituskunto säilyy ja terveys pysyy tällä tasolla kun se on parhaillaankin. Tietysti puutarha tahtoo osuutensa hyötyliikunnastani mutta sekin on vaan terveydeksi.

Taidan piiloutua Mustion mökilleni rauhaan ja inspiraation hakuun, Lohjanjärven liplatus taustamusiikkina. Erakoidun nyt lopullisesti neljän seinän sisälle ja keskityn kirjoittamiseen. Lopetan dekkareiden ja romaanien lukemiset ja telkkarin tuijotukset, ei muuta ohjelmaa kun kirjoita....kirjoita... aina kun vaan on tilaisuus. Saapa nähdä miten tekemäni päätös onnistuu.

Tavoitteena on aluksi pari sivua päivässä ja myöhemmin kun päivä lyhenee niin tuplaan tavoitteeni. 

"Naamakirja" saa jäädä osaltani rauhaan, ei enään mietelauseita eikä kukkakuvia. Tästä päätöksestäni en mene kyllä takuuseen. Täytyy minunkin olla ulkomaalilmaan vähän edes yhteyksissä. Voihan olla että koiralenkkien kaverit riittävät. Eräs ystäväni kertoi tavoitteestaan suruaikana, että pyrki yhden ihmisen kanssa puhekontaktiin per päivä niin päivät pysyivät mielekkäinä, riittäiskö tuo ohje minulle?

Uudet perunat omasta maasta tuovat nuorison syömään pari kertaa päivittäin, no ne aiheuttavat vaan  suositeltavat tauot kirjoitteluun, eivät ole haitaksi asti, ainakaan vielä....

Puhelimen voi laittaa äänettömälle ja toiseen huoneeseen ettei kuule värinähälytystäkään eikä näe valon vilkuntaa...

Pihakalusteiden maalausta, pottujen istutusta ja rikkaruohojen kitkentää

Siro rakenteiset pöytä ja kaksi tuolia jotka ovat toimineet nuorison "röökipaikkana", talon varjoisella puolella, olivat aivan kulahtaneen näköiset. Siispä ryhmä käsittelyyn mars! Ekaksi kiinnitin irronneen listan ja seuraava vaihe oli hionta. Tein huolella vanhan maalin hionnan, myöskin pintojen alapuolet, että uusi maali tarttuu paremmin. Suoritin maalauksen kahdesti, tietysti välillä annoin maalipinnat kuivua. Lopputuloksesta tulikin erittäin hyvä ja huomenna pöytäryhmän voi viedä jo ulos, vakio paikalleen.

 Raparperi kasvuvauhdissa

 Lipstikkaa voi pikapuoliin alkaa säilöä kuivurilla

"Saline" siemenperunat pääsivät multaan ja kasvu voi alkaa. Lajike on uusi mutta sanotaan aikaiseksi lajikkeeksi, että sopii kesä perunaksi. "Carrera" lajikkeen istutan vasta Kustaan päivänä, perinteiden mukaisesti. Tämä lajike on herkullinen talviperuna ja on säilynyt hyvän makuisena koko talven. 

Kesäkauden kitkennät on aloitettu... rikkaruohotkin ovat lähteneet huippu vauhdilla kasvuun. Ensimmäisen käsittelyn sai maa-artisokka alue, koska se on hyvä kitkeä ennen kasvun alkua, etteivät herkän pehmeät kasvut vioitu. Huomenna jatkuvat kitkennät kukkaryhmissä ja siinä riittää puuhaa. 

Oli ilo huomata että syksyllä istutettu Laikkuköynnös oli hengissä ja lihavat silmut kohta aukeavat. Irroitin taimen pihasaunan seinustan vanhasta köynnöksestä joten kasvin elossa olo ja hyvä kasvun alku viehätti erikoisen paljon, onnistuin!

Ihana olotila istahtaa kirjoittamaan lukutuoliin, tehokkaan hyötyliikunnan, koiralenkkien ja venytysten jälkeen. On hyvä olo fyysisesti ja mielikin on rentoutunut, luonnon lääkkein. Varmaankin illalla untakaan ei tarvitse kauan odotella.  Sopivasti  iltaani rauhoittaa vielä kirjoittaminen ystävättärelle pitkä sähköposti; kevään kuulumisista. Ajan myötä ovat ystäväni alkaneet pitämään yhteyksiä säännöllisesti sähköpostilla, ennen  puhuttiin puhelimessa tunti tolkulla. On mukava saada viestejä ja kivaa on myöskin se että on ystäviä joille voi kirjoitella.
"Naamakirjan" viestipuolella taas käymme kavereiden kanssa keskusteluja, joskun kiivaitakin päivän aiheista tai kirjoita, leffoista...  mistä milloinkin juttu lähtee kulkemaan.

Daalia juurakot maahan ja vähän vapaaehtoistyötäkin

Näin kauniisti toivon tänäkin kesänä nämä daaliat kukkivan.

Innostuin ehkä liikaa kun istutin joriinin juuret paria päivää liian aikaisin, uusi kuu syntyi vasta istutuksesta parin päivän kuluttua, Juurakot menivät maahan laskevan kuun aikaan. Saa nyt sitten nähdä miten nuo vanhat; 31 vuotta pihapiirissä kukkineet  joriinit käyttäytyvät tulevana kesänä. Talvehtiminen ei ollut onnistunut parhaalla tavalla, nyt oli runsaasti pilaantuneita "sormia" juurakoissa vaikka säilytystila oli sama kuin ennenkin. 

Peitin daalia penkkini vielä harsolla että auringon säteiden suoma lämpö pysyy mullassa yli yönkin.

"Västäräkistä vähäsen".... näin ekan vässäkän omalla pihallani niin että kohta se kesä saapuu pidentyvin päivin ja lämpöasteet lähtevät nousuun.

Viileät ilmat eivät ole minua saaneet pidettyä pois pihahommista, hiukan lämmintä tuulipuvun alle ja villasukat saappaihin niin hyvin on tarennut. Keväisin riittää puuhaa kaikenlaisessa pihan siistimisessä vaikka en voikaan haravoida kun sipulikukat ovat vallanneet koko pihamaan.

Nyt juuri on aikaa nauttia luonnon keväisistä äänistä,  seuraillen  lintujen puuhia ja muuttolintujen ilmaantumisia pihapiiriin.

Jouduin yllättäen 84 vuotiaan ystäväni avustamiseen, kun hänen kaikki omat lapsensa olivat töissä, ystäväni pääsi kuukauden sairaala reissulta kotiutumaan,  näinollen hän tarvii saattajan ja kyydin kotiin.  Seuraavaksi oli hommattava muutama apuväline että hän selviytyisi päivät yksin omassa kodissaan.
Käväisin hänen luonaan Suvin kanssa pari päivää kotiutumisesta niin hyvin oli toipuminen edennyt ja apuvälineet olivat tarpeellisiksi havaittu. Erityisesti ystäväni ilostui kun Suvi tuli tervehtimään häntä. Sinivuokot ja uunijuusto ternimaidosta saivat ystävämme ilahtumaan erittäin paljon koska on aina rakastanut luonnon kukkasia ja pitää  monenlaisista entisajan maaseudun perinneruuista. 
Hän kutsui meidät taas tavan mukaisille lauantai päivien  päivä kaffeille kun käymme nyt ilman häntä kauppareissulla, samalla toimitamme hänelle tarvittavat ruokaostokset. Hänestä tarttui meihin se voimakas positiivisyys elämää kohtaan, erityisesti se että hän totesi meidät rikkaiksi, eikä hän tarkoittanut lainkaan aineellista rikkautta. Mahtava Muori!
Tehtäväksi saatiin hankkia ensiviikolla vielä yksi apuväline niin sitt´kaikki hoituu hyvin. Isommaksi haasteeksi sain ystäväni omalääkärin vaihtamisen johon ylilääkäri jo antoi kieltävän vastauksen. Saas nähdä kuinka "ämmien" käy !

Värikäs viikko takana....

 Kelmi hauveli 5 vk ikäisenä

 Kelmi 12 vk 

Kelmi telmimässä siskonsa kanssa, Kuunsirpin kennelin pihalla, kuvatkin kopioitu Kuunsirpin postauksesta.

Jännityksellä odotin perjantai päivää jolloin tavataan ensimmäisen kerran Suvin hauva-vauveli. Ensitapaaminen sujui mukavasti kun olin Suvin vinkistä viisastuneena varannut "nameja" taskun pohjalle.  Kelmi-hauveli kömpi autosta ulos aivan unenpöpperöisenä mutta oli heti utelias tapaamaan uusia ihmisiä.  

Kelmin  12 vk kuvat on otettu perjantai -iltana kun koirulit jäivät täysihoitoon kenneliin. Velmun kanssa jälleennäkeminen oli molemmin puolin riemukas ja Hauska-neitokainen hiukan ujosteli. Hyvin käyttäytyviä koiria kaikki, Suvi on onnistunut Velmunkin kasvatuksessa erittäin hyvin. 

Suvi tuli viettämään syntymäpäiviään tänne kotikulmille sieltä Pohjois-Karjalasta. Nuoret juhlivat keskenään eikä tyttöä paljon ehtinyt nähdä kun pieniä hetkiä ohimennen. Pää asiahan oli että synttärisankarilla oli hauskaa ja kuului hänellä hauskaa olevankin.

Torstaina kirkonkylän leffateatterissa näytettiin elokuva "Mielensäpahoittaja". Kirjastomme oli jakanut ilmais-lippuja (60+GLUBI ) eläkeläisille päivänäytökseen. Meitä olikin teatterin täydeltä mummeleita ja muutama papparakin, nauttimassa kulttuuripläjäyksestä. Elokuva oli hauska ja hyvää näyttelijä suoritusta Antti Litjalta, joka esitti päähenkilöä elokuvassa. 

Parasta oli meidän neljän hengen poppoo, jotka istuimme teatterin takapenkeillä, meillä' oli ihan "omat kivat". Jatkoimme hauskanpitoa päiväkahveilla yhden meistä kotona, keittiön pöydän ympärillä. Siinä käytiin läpi vanhoja muistoja, niitä hauskoja, niin että saimme nauraa vedet silmissä, yhtään eivät tulleet mieleemme miesvainajat eikä monet krempat jotka muuten kulkevat sujuvasti itse kunkin mukana. Totesimme kaikki yhteen ääneen että tällainen iltapäivä ja tässä porukassa uusitaan jo pikapuoliin.

Keskiviikkona lähdin Sinin seuraksi poliklinikka käynnille Hyvinkään sairaalaan. Sattui sankka lumipyry lähtömme aikaan ja Sinin piti vaihtaa autoa kun omassa autossa oli jo kesäkumit. Olimme säästä huolimatta ajoissa perillä ja hyvä tuurimme jatkui vielä kun Sini pääsi heti lääkärin vastaanotolle, varmaankin peruutuspaikalle. Tutkimusten jatkumiseen liittyi käynti omalla terveysasemalla. Hyvä tuurimme jatkui edelleen, Sini sai ystävällistä palvelua, ennakkoasenteistamme poiketen ja toimenpiteet jatkuvat toivotulla tavalla eteenpäin. Olimme jo kotona ja kahvin keitossa kun olisi ollut varattu vastaanottoaika polilla.

Lauantaina teimme taas ruokaostos keikan kirkonkylän S-markettiin entiseen tapaan mutta tunnelma oli jotenkin latistunut kun yksi meistä on edelleen Meilahden sairaalassa eikä kukaan ole kertonut Sonja-muorin tilanteesta mitään uutta. Kuitenkin joimme kaffeet juustokakulla ja maistuihan se kaikille, vaan tärkein puuttui, ne vanhemman ihmisen värikkäät tarinat entiseltä ajalta ja se oli suuri puute lauantain ohjelmassa.

Saunanlämmitys kruunasi lauantaipäivän puuhastelut ja kaiken kukkuraksi Sinikin tuli nauttimaan pihasaunan suomista lempeän pehmeistä lämmöistä. Iltani viihteenä katsoin televisiosta pari poliisisarjaa ja unilääkkeenä luin puolet meneillään olevasta dekkarista.

Tänään alkoi uusi viikko ja takatalvi saapui tänne eteläiseen Suomeen. Lintulaudalla oli säpinää; punatulkkuja, viherpeippoja, pikkuvarpusia, järripeippoja, peippoja, mustarastaita, punarintoja, keltasirkkuja, fasaani, kesykyyhkyjä, naakkoja, harakoita, variksia ja sepelkyyhkypariskunta. 

Suvinkin kotimatka karjalaan sujui ongelmitta, huonosta säästä riippumatta, arvasinkin että ei huono kelikään sitä tyttöä haittaa kun on auton käsittely ja liikenne hallinnassa. Ihan turhaan taas kerran jännitin Suvin puolesta ja ihan turhaan......

Viikonpäivät tapahtumineen tulivat vähän sikin sokin, eihän se haittaa....on kiva vaan kirjoittaa....kirjoittaa ja kirjoittaa....

Alppiruusun suojaus kevätauringolta ja pihakukkien tarkkailua

Ihmeellinen valoilmiö ! Aurinko paistaa ! Nyt on viimeinen tilaisuus suojata Alppiruusut kevätauringon paahteelta.

 Laitoin suojakankaan kaksinkerroin, kun mielestäni se on liian harvaa eikä anna riittävää suojaa.

Kiinnitin varjostus kankaan toisen pään naruilla pähkinäpuun oksaan ja helmojen päälle tiiliskivet, nyt saa tulla minkälainen myrsky tai lumisade hyvänsä niin kyllä tekeleeni kestää tuulen tuiverrukset.

Oli nautinnollista olla puuhastelemassa pihalla kun aurinko lämmitti mukavasti eikä ollut mihinkään kiirettä, voin tehdä suojaus homman huolella. Vili oli pihalla seuranani ja silmn nähden sekin nautti keväisestä säästä, vaikka olikin kytkettynä mutta pitkässä narussa.

Aivan kohta avaavat ensimmäiset krookuksetkin nuppunsa. Tänä keväänä olen kylvänyt kahvinporoja krookuksille etteivät fasaanit ja rusakot söisi niitä suihinsa. Näyttää suojauskeino  tehoavan kun nuput ovat vieläkin tallella.

 Myöakin keltaiset Talventähdet ovat saaneet suojakseen kaffeen poroja.

Ovat hiukan laiskoja lisääntymään, viime keväänä oli 2 kukkaa ja nyt niitä tulee 5.

 Lumikellokin löytyi tontilta !

 Jouluruusut availevat piakkoin kukkansa.

Myöskin jouluruusut ovat suojattu kahvinporoilla, eikä nuput ole kelvanneet fasaaneille.

Kevät on viherpeukaloiden kulta-aikaa, on jännittävää seurailla mitkä sipulikukat nousevat missäkin kukkapenkissä tai nurmikolla. Lintujen konsertit ovat monipuolistuneet. Tuoksuu keväälle.
Kaikki aistit herkkinä.... vastaanottamaan keväiset nautinnot.... omalla pihalla. Taito nauttia tästä kaikesta mitä luonto ympärilläni antaa varmaankin vaikuttaa osaltaan hyvään terveyden tilaani kun olen saanut olla terveenä kaikki nämä vuodet. Pihalla puuhastelut antavat sopivasti myöskin liikuntaa lihaskunnon ylläpitämiseksi. Mieli oikein  halajaa päästä tekemään taas käsillä ja voimalla puutarhatöitä samalla nauttien kevätauringon lämmöstä, pihakeinun rauhallisen keinuttelusta.

Projektini; "PIIKA" ..... suunnittelua

Tänään ja tästä se alkaa. Rohkenin jo ottaa muistiinpanot esille. 

Päivyreitä olen kerännyt vuodesta 1977 asti, joihin olen kirjoittanut tärkeimmät tapahtumat ja tuntemukset työpaikoiltani muistiin. 

Tilanne on melko juhlavan tuntuinen, olenhan aloittamassa suuren tulevaisuuden haaveeni toteuttamista. 

Aluksi nousen tikkaille saadakseni ison pahvilaatikon kirja-arkistoni ylimmältä hyllyltä alas. Pyyhin kertyneet pölyt laatikon kannelta ja avaan teipit. Siinä ne ovat, kaikki päivyrini aikajärjestyksessä vuosilta 1977- 2007, toisin sanoen 30 vuoden työhistoriani muistiinpanot.

Avaan ensimmäisen päivyrin kannen ja lukeminen alkaa, vuosi vuodelta edeten. 

Mitä pidemmälle lukemiseni jatkuu, sitä varmemmaksi  tulen siitä, että toteutan suuren haaveeni, kirjoittaa kirja työntekijän asemasta ja tuntemuksista kun työnantajana on naisvaltainen järjestö.

Sormeni aivan syyhyävät aloittamaan jo kirjoittamisen mutta luen kuitenkin päivyrit viimeiseen  kappaleeseen asti. 

Lukeminen tuo mieleen kaikenlaisia tuntemuksia ja on varmaan hyväkin laittaa ne ns. paperille, tyhjentäen ja puhdistaen samalla sisimmästään viimeiset negatiiviset tuntemukset.

Lieköhän se sitä kirjoitusterapiaa, tiedä häntä mutta kokeilen kuitenkin käytännössäkin, nähdäkseni toimiiko terapia.

Lukeminen jatkuu.....

Kompostorin talvihoito

Hyvin on onnistunut lämpökompostorin hoito yhden hengen taloudessakin. Minulle kertoi aivan tosissaan  ja varmana tietona eräs talousihminen, että ihanteellisin henkilömäärä olisi 4 hengen talous niin silloin kompostointi onnistuu yli talven. Kompostimassa vaatii huoltoa talvellakin että se säilyy sulana, sopivan ilmavana ja sopivan kosteana , säilyttäen lämpönsä sopivana  massan palamisprosessiin.

Pakkaskauden ja lumen vähyyden takia kompostorin lämpötila on laskenut +10 asteeseen, on aika tehdä huoltohommia. Ensiksi tyhjensin "massaa" noin 25 litraa, kannelliseen muovisaaviin, jonka säilytän ulkotilassa , autokatoksessa ,odottamassa puutarhakompostin sulamista, mihin laitan "massan" muhimaan mullaksi ja samalla se kiihdyttää puutarhajätteidenkin palamista.

Sekoitin ja pudotin "massan" alas, samalla lisäsin Biolanin talvikuiviketta joka on valmistettu kuituhampusta, havupuun kuoresta ja turpeesta. Kuivikkeeseen on lisätty rypsirouhetta, jonka sisältämä typpi ja energia tehostavat kompostorin toimintaa. Havupuun kuori pitää kompostimassan ilmana, mikä on toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kuituhamppu ja turve taas imevät itseensä kosteutta  sekä tasaavat kompostimassan kosteutta.

Biolan suosittelee käytettävän noin puolet biojätteen määrästä joka kerta kun viet jätettä kompostoriin. Kuivike on hyvä säilyttää kuivassa ja lämpimässä paikassa, näin se lämmintä kun se lisätään kompostoriin.

Kuivike säkissä on hyvät tuoteselosteet ja käyttöohjeet.

http://www.biolan.fi/suomi/ajankohtaista/uutuustuotteet/biolan-talvikuivike

Viime yönä oli satanut lunta jälleen 10 senttiä, joten nyt sain Lämpökompostorinkin puettua lumihameeseen. Lapioin lunta pöntön ympärille runsaasti, olen havainnut sen vaikuttavan tuntuvasti massan lämpötilaan. Lämpö sailyy paremmin pakkasellakin, muina vuosina olen käyttänyt kuumavesi kanisteria lämpöpatterina kun pakkanen on noussut -20 asteeseen.  Nyt kokeilenkin talvikuivikkeen vaikutusta kompostimassan lämpötilaan enkä hevillä laita vesikanisteria mutta seuraan kompostorin lämpömittaria ja toimin sen mukaan.

Tänään on päiväohjelmaan sisältynyt tarpeellinen määrä hyötyliikuntaa kun tein lumityöt omalla ja tyttärenkin pihalla, lämpökompostorin hoidon lisäksi. Kylläpä maistuikin kuuma lohikeitto maukkaalta, ulkotyöt lisäävät jo ennestäänkin hyviä ruokahaluja ja tuntui tuo tyyny houkuttelevan paäikkäreille. Mikäs on eläkeläisen köllähtää keskellä päivää sängylle, torkkupeiton alle ja nauttia.

Minulle riittää ihan pienet päikkärit, eli noin vartin verran olin unessa kun heräsin virkistyneenä kahvihampaan kolotukseen. Siispä soitin Sinille , jotta tulisi  päiväkaffe seuraksi.

Meillä kummallakin oli lainakirjat luettu niin seuraavaksi suuntasimme oman kylän kirjastoon, olin saanut kolme hyvää kirjaa jotka olin ennakkoon varaillut, niiden lisäksi löysin vielä pari kirjaa uutuuksien hyllystä, Sinikin sai haluamansa Enni Mustosen kirjat.
Varausmaksu oli noussut vuodenvaihteessa 80 sentistä 1 euroon, halpaa huviahan se on vieläkin. Virkailija antoi vielä varaukset vanhalla hinnalla. Oman kylän kirjastossa  saamme  aina  ja poikkeuksetta asian tuntevaa ja ystävällistä palvelua.

Päiväni jatkuu kirjoitellen ja lukien. Tästäkin päivästä tulee HYVÄ PÄIVÄ !

Lumitöitä, pohdiskelua, saunan lämmitystä, luontokappaleiden seurantaa ja muuta mukaavaa, on viikonloppu

Lunta sataa ohuin hiutalein, tuuli tupruttelee lumet katoilta ja muodostelee kinoksia. On sunnuntai !

Eilen, lauantaina puhdistin lintulaudat ja annoin siivekkäille ystävilleni lisää siemeniä, muistin myöskin kolmen Kurren syttölaatikon täyttää pähkinöillä. Linnut ja oravat kertoivat käytöksellään että on tulossa talvinen lumimyrsky, sillä vauhdilla tyhjenivät syöttölaudat. Seuraillessani lintujen ja muidenkin luontokappaleiden puuhia olen oppinut lukemaan heidän liikkeistään aika hyvin sääennusteet tuleville päiville.

Sää oli lauhaa joten päätin lämmittää pihasaunan. Saunatontut palkitsivat lämmittäjänsä pehmoisin mutta samalla kipakoin löylyin. Itse saunan lämmittäminen puilla on jo hauskaa puuhastelua keskellä talvea vaikkakin  se lisää ylimääräistä hommaakin kun täytyy katkaista vedet etteivät putket jäädy. Pitää avata hanat ja sulkea ne kellarista, se tettää edestakais juoksua saunapolulla kun täytyy huolehtia että putki tyhjenee kunnolla. Vesipataan voi jättää veden koska saunarakennus pitää sen verran lämmön tallessa ettei siinä vesi jäädy lämmitys kertojen välillä.

Iltapäivän hämärässä käytiin Sinin kanssa viemässä kynttilät haudoille, nyt jo voimme naureskellakin kun ei enään ikävä ole aivan käsillä kosketeltavaa, niinpä lausahdimme lähtiessämme  että nyt voivat pojatkin pitää viikonloppupileensä kun on valot kaikilla haudoilla. Ikävä on kuitenkin aina läsnä.

Olin viikolla tallentanut tv-sarjan "Kuudes aisti" kaksi jaksoa, katsoin ne paremman puutteessa kun ei enään tv:stä tule saksalaisia poliisisarjoja, joista pidin aikoinaan paljonkin ne kuuluivat Matin ja minun lauantai-iltaamme.

Sunnuntaiaamuun heräilin hyvin nukkuneena ja pitkäänkin vielä, piti koirakin ulkoiluttaa ennen aamukahvin keittoa. Oli satanut lunta, varmaankin joku 15 senttiä ja sitä oli aivan kinoksittain. Siispä lenkki olikin se lyhennetty versio kun lumikolakin jo vikisi tanssiparttnerinsa perään.
Sopivasti traktorikin vasta availi katuosuuksia joten se jätti karhe pihaliittymässäkin säästyi tallaajilta ja ehdin kolani kanssa siirtämään sen penkasta alas. Onneksi on tilava piha ja lumitöillekin sopivasta "kaatoa" pihassa niin että kolalla on aina alamäkeä. Aika sopivasti olikin lunta tullut ja sain sopivan rasittavaa hyötyliikuntaa lumitöitä tehdessäni. Tälle päivälle ei tarvitsekaan muuta kuin hiukan "selättimen" kanssa selälle voimaliikuntaa ja ne tuiki tarpeelliset venytykset.

Lopultakin ehdin aamukahvin keittoon, laitoinkin samalla aamiaiseksi ohrahiutalepuuron  www.riihipuoti.fi  vesihaudekattilaan hautumaan.  Riihipuodin tuotteet ovat kaikista viljatuotteista  parhaan makuisia, en enään käytä lainkaan muitten valmistajien hutaleitakaan. Tilaan tuotteet suoraan heiltä, postin tuomina, suoraan myllystä!
Kylläpä kahvi maistuikin aromikkaalta, välillä pihakurren touhuja siinä samalla seuraillen.

Kiitollisuus kaikesta saamastani hyvästä elämässäni tuntuu voimallisesti päällimmäisenä. Taaskin tein ison pihan koko lumityön kerralla kokonaan, eikä se tuntunut missään. Olen saanut olla terveenä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsenkin. Terveys niistä arvokkain.

Ihmetyttää fb-n sivuja lueskellessani miten sairaita työikäiset naiset ovatkaan. Jotkut heistä ovat aina jollakin  "saikulla" tai vastaanotilla, kokeissa. Onkohan osa sitä LUULOTAUTIA, jota monikin potee kun ei pääse tarpeeksi muutoin "pätemään". Harmittavaa on lukea kitinää pienistä vioista kun on kuitenkin joukossamme vakavastikin sairastuneita ja he eivät fb:ssä valita. 
Toisaalta nuo valittajien saikkulaisten  sairaudet ovat itse hankittuja. Tulee mieleen sanonta: Sitä olet mitä syöt! Kyllä ne ylenpalttiset "mässäilyt" ja "naukkailut" tuntuvat terveydentilassakin ja täytyyhän niiden vaikuttaakin jo kalleutensakin takia. Tuleekohan saikkulaisten mieleen koskaan kuinka kalliiksi sairastelava työntekijä/virkahenkilö tulee työnantajalleen tai veronmaksajille.

Onneksi itse saankin nauttia elämäni parhainta aikaa, elämää vaan itselleni, ilman rasittavia velvoitteita ja aikatauluja. Toivottavasti saankin viettää eläkepäiviäni terveenä. Terveys on niin kallisarvoinen asia etten sitä tahallisesti pilaisi syömällä, juomalla enkä savutellen.

Kävellen kauppareissuilla joulumielellä

Posti ilmoitti teksti viestillä parikin pakettia tulleeksi, päätin lähteä kauppa reissulle niin voin paketinkin  noutaa takaisin tullessani. Suunnittelin tekeväni reissun polkupyörällä mutta kun lunta satoi niin en uskaltanutkaan koska tiet olivat tosi jäisiä ja keli pettävää, lumipeitteestä johtuen.

Talvi lenkkarit liukuesteineen jalkaan, reppu selkään ja menoksi kohti kylän keskustaa ja kauppoja.
Alku matkassa tuli vastaani iäkäs pariskunta jonka kanssa tapaamme useinkin päivittäisillä lenkeillämme. Rouva kertoi ilo uutisena ettei tietokone kuvauksissa löytynyt enään mitään, eli hän on selvinnyt syöpäsairaudestaan. Iloitsimme  yhdessä hyvästä elämän käänteestä toivotellen toisillemme hyvää joulun aikaa.

Ei mennyt aikaakaan kun  vastaan tepasteli iloinen pystykorva hauveli, tällä kertaa hihnan toisessa päässä olikin perheen emäntä, yleensä pariskunta lenkkeili koiran kanssa aina yhdessä. Pysähdyimme jutustelemaan vallitsevasta hyvästä säästä ja kuinka ollakaan rouva aloitti muistelut menneiltä ajoilta jolloin he olivat noutaneet monet herkulliset juhla-ateriat työpaikaltani, suoraan perhejuhliensa pöytään, nautittaviksi. Sain sydämelliset kiitokset, vieläkin vaikka olen jo ollut eläkkeellä kohta 8 vuotta. Kyllä tulikin hyvä mieli. Kepein ja kiitollisin askelin jatkoin matkaani kylän kaupoille. Riemukas mielialani säilyi vielä kotiinkin asti. Muistelin työhöni liittyviä joulunajan kiireitä, ihmetellen miten olin niistä aikoinaan aina selvinnyt ilman isompia mokia. Jouluruokien myynti kasvoi suuren suosion seurauksena mittaviin määriin. Senvuoksi osaankin nauttia tämän elämän vaiheeni rauhallisemmasta ajan kulusta täysillä ja kiitollisena kaikesta kohdanneista tapahtumista.

Seuraavan päivänä lähdinkin asioille polkupyörällä koska öisen vesi sateen ansiosta lumet olivat sulaneet ja tiet jäättömät. Sunnistin ekaksi paikalliselle terveysasemalle viemään sähköisen lääke reseptini uusittavaksi. Odotus tilassa olikin  vain tuttavami Leena-rouva, joten päätin jäädä päivittämään kuulumiset hänen kanssaan. Tilanne muuttuikin välittömästi hänen valitus vuodatuksekseen.  Kakki asiat olivat hänen kohdallaan kaikkein mahdollisemmalla tavalla päin helvettiä, hän ei nähnyt elämässään mitään hyvää......
Yritin sanoa hänelle että saamme kuitenkin taas tänäänkin kohdata toisemme ja pystymme itse kuitenkin liikkumaankin ilman apuja. Mikään yritykseni muuttaa hänen asennoitumistaan nykyhetkeen  ei onnistunut. Aloinkin tehdä lähtöä ulos ja jatkoin matkaani kirjastoon.
Hiukan jäi apea mielentila Leenan kohtaamisesta mutta unohtui oitis avattuani kirjaston oven kun vastassa olivat iloiset virkailijoiden tervehdykset.

Kirjastossa  tapasin lähinaapurini isännän ja sain tukiopetusta lainausautomaatin käytössä. Rupatellessamme hänen rouvansakin liittyi seuraamme joten sain tilaisuuden tutustua häneenkin koska olimme olleet hänen kanssaan vähemmän tekemissä. Jouluinen odotus oli meidänkin keskustelujemme aiheena jonka tunnelma jäi mieleni sopukoihin  jatkaessani matkaani hautausmaalle sytyttämään kynttilät omaisteni haudoille.

Muistelut 2.Isoisäni

ISOISÄNI  ”Pappa” VIHTORI AUGUST SAHLSTEDT  s.21.03.1893  k.18.04.1967

ISOÄITINI ”Mummu” MATILDA JOSEFIINA SAHLSTEDT s.08.03.1892 k16.01.1981 os.Sohlman

 

Muistan isoisäni olleen ihmisenä luotettava, ankara periaatteen mies ja samalla lempeä ja isällinen ”Pappa”.  Yhteiskunnallisesti erittäin  valveutunut ja  osallistuva kunnallispolitiikko.

Jo nuorena perheenisänä hän osallistui mm. Suojeluskunnan toimintaan, niinpä muistan Mummun kertomana miten Pappa säilyi v. 1918 sisällissodan kauheuksista hengissä. Hän oli piiloutunut metsään, maakuoppaan ja Mummu vei pimeän yön turvin Papalle ruokaa, kotona olivat 3 vuotiaat kaksoset ja vastasyntynyt poikalapsi.

Hän osallistui monin tavoin kunnallispolitiikkaan ja muuhun julkiseen toimintaan toimien esim. puheenjohtajana; manttaali-, kunnallis-, tie-, työvoima-, taksoitus- ja tutkijalautakunnassa sekä varapuheenjohtajana kunnanvaltuustossa.

Toimien jäsenenä kunnanvaltuustossa, vaalilautakunnassa ja tulo- ja omaisuuslautakunnassa,

Paikallisen maamiesseuran ja maatalousyrittäjien toiminnassa hän toimi aktiivisesti, ollen mm. paikallisosastojen puheenjohtajana.

Nuoruudessaan Pappa oli soittanut viulua, ihan tansseissakin ja Mummulla oli kaunis lauluääni, muistankin hänen kertoneen että hän olisi laulanut myöskin kirkkokuorossa tai vastaavassa., heillä oli molemmilla musiikillisia lahjakkuuksia jotka kuitenkin saivat jäädä taustalle, perheen, maalaistalon ja luottamustointen vaativien tehtävien tulleen molemmille musiikkia  tärkeimmiksi

Harrastaen myöskin  metsästystä ja kalastusta koska pienen tytön mieleen on jäänyt verkon laskut ja -nostot Parsilanjärvellä, olin monesti Papan mukana.

Muistikuvana on mielessä vahva näky siitä kun Pappa oli palaamassa metsältä haulikko olalla ja jänispaistia kädessä riiputtaen. Elettiinhän vielä 40-luvullakin omavaraistaloudessa, käyttäen kaikki luonnonantimetkin hyvin tarkkaan hyödyksi ja maalaistalossa saatiin omasta takaa myöskin suurin osa elintarvikkeista.

Hänellä oli jo silloin henkilöauto ja mummi kertoi miten sain sähköiskun viallisesta lampusta jolla olin näyttämässä Papalle valoa auton alle, hänen tehdessään  remonttia autolleen, olin hänen mukana monessa arkisessa puuhassa samoin Mummun mukana kanoja ruokkimassa, kasvimaalla rikkaruohoja kitkemässä, kukkia hoitamassa pihalla tai pyykkirannassa  pieniä vaatteita pesemässä. Molemmat olivat hyvin kärsivällisiä ja lempeästi lasta ohjaavia, en muista että minua olisi heidän toimestaan koskaan rankaistu mistään  ja kuitenkin olen heiltä saanut perinnöksi rehellisen ja oikeudenmukaisen elämän asenteen. Heidän luonaan sain osakseni  turvallisen lapsuuden minkä ansiosta olen omalle elämälleni saanut vahvan perustan joka kantaa edelleen.

Muistelut 1.Aaltoska ja Mäkilän Tyyne

Aaltoska ja Mäkilän Tyyne        (Aaltoska miehensä ja tyttärensä kanssa)

Lapsuuden ja nuoruuden muistoista nousee useinkin mieleeni kaksi  iäkästä ”mökinmuoria” Mäkilän Tyyne Suomalaisella  ja Aaltoska  Hakalassa.

Synnyin sota-aikana eli 1942, jolloin isäni ollessa sotarintamalla jouduin jostakin syystä isovanhempien Matilda ja August Sahlstedt`in hoiviin Suomalaiselle aina kouluikään asti jolloin muutin  vanhempieni  Lahja ja Niilo Johtelan ja 3:n sisarusteni kanssa asumaan, Hakalaan. Vasta tällä vuosikymmenellä tajusin että minäkin olin jollakin lailla sotalapsi. Mummun ja Papan hellästä huolenpidosta siirtyminen äidin tiukkaan ohjaukseen ja suureen työmäärään ei ollut kouluikäiselle mikään helppo tilanne. Muistissani onkin siitä ajasta  ns. musta-aukko jota kesti ehkä  ensimmäiset pari vuotta, jolloin olin sen ajan varsinainen häirikkö ja opettajille oikea kiusankappale.

Uuteen elämäntilanteeseeni sopeutumiseen vaikuttavat avainhenkilöt olivat Aaltoska ja Mäkilän Tyyne. Varmaankin molemmat ”muorit” havaitsivat ongelmani sivullisina paremmin kuin omat läheiset ja sukulaiset..

Heillä oli taito ottaa asiat puheeksi niiden oikeilla nimillä ja he myöskin toruivat sopivalla selkokielellä ja lämmöllä että neuvot menivät myöskin perille , ” kovaan kallooni”, olinhan melko itsepäinen lapsi/nuori.

Aaltoska otti minut mukaansa marjametsään, yhdessä käveltiin pitkiäkin matkoja ja aina astiat täysinä palattiin kotiin, useinkin reissuun meni koko päivä. Muistan miten häntä huippasi ja hän meni pitkälleen sammalikkoon vähäksi aikaa ja sitten taas jatkettiin poimintaa. Yhdessä tehtiin saunavihdat, luudat navettaan ja kerput lampaille.Hän oli mukana heinäpellolla, viljan korjuussa, perunan istutuksessa ja nostossa, aina vointinsa mukaan, välillä  lääkiten itseään Hota-pulverilla ja kanferitipoilla.

Mäkilän Tyynen kanssa pääsin mattopyykille Parsilan järven rannalle. Voi sitä tunnelmaa, sitä ei unohda koskaan, hän muisteli kaikkia vanhoja suvun tarinoita ja ne tuntuivat erittäin jännittäviltä. Uimaankin sai pulahtaa aina kun sai määrätyn määrän räsymattoja pestyä.

Molemmat muorit opettivat monenlaiset taloustyöt ihan kädestä pitäen, niistä ajoista ovat iskostuneet perinteiset työtavat ja ahkeruus pysyvästi elämääni ja arvomaailmaani. He ovatkin jääneet vahvasti nuoruusajan muistoihini, monine elämänohjeineen ja  niin tyytyväisinä vaatimattomiin elinoloihinsa. 

Häivähdyksiä - erityinen elämäni. Marja Korhosen otsahiirellä kirjoittama kirja

Tämän kirjan on kirjoittanut Marja Korhonen  itse, otsahiirellä kirjain kerrallaan. 

Tuntuu ihan käsittämättömältä saavutukselta mutta kun on lukenut kirjan niin tajuaa miten sisukas ihminen Marja onkaan. Ripsiään räpsyttämällä hän selvitti itsensä kuoleman rajalta kuntoutukseen ja sieltä takaisin kotiinsa.

Kohtuuttomalta tuntuu että sairaalan hoitovirheen takia ihmisestä tulee neliraajahalvaantunut ja mykkä.

En paljasta tässä kirjan juonta tämän enempää, etteivät lukijani saa liikaa tietoa kirjan sisällöstä. Mutta voin kertoa että luin sitä itkien ja nauraen. Kirja on kertomus ihmisen sisusta mahdottoman edessä ja uskosta elämään. Toivosta kärsimysten keskellä. Rakkaudesta ja ystävyydestä kaiken tämän perustana.

Kirja kosketti minua todella syvältä. Omat pienet murheet ja vastoinkäymiset tuntuivat Marjan kokemuksiin  verrattuna. mahdottoman pienilta.  Eikä ihminen voi ennakoida kaikkea elämässään, eikä osaakaan varautua pahimpaan.  Vastoinkäymisten tarkoitusta elämässä ei aina heti ymmärrä, joskin joidenkin tapahtumien tarkoituksen tajuaa vasta vuosia myöhemmin. Kaikella on tarkoituksensa, tässä elämässä, vaikka joskus tuntuu epäoikeudenmukaiselta kun yhdelle samalle ihmiselle sattuu useampia menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässään. Ei sitä pieni ihminen ymmärrä.

Kirjailijan blogia voi seurata osoitteessa:

http://mustikka8.vuodatus.net

Perjantai "pihaillen" omalla tontilla, miettien kirjoittamisen saloja

Syksykin on neljästä vuodenajasta hyvin paljon nautintoja antava kausi vuodesta, värikylläisyyden ja tuoksujensa ansiosta. Tänä syksynä olemmekin saaneet nauttia täällä eteläisessä suomessakin kunnon ruskasta.

Lämpimien ilmojen jatkuessa riittää vielä pihallakin kukkivia kasveja ja niihin kiinnittääkin en enemmän huomiota kun niitä on vähemmän kuin kesällä.

Syksyn tuoksuista voimakkain on mullan tuoksu josta pidän erittäin paljon. Johtunee kai siitä että nuorena maalaistalon tyttösenä vein syyskyntöjä tekevälle isälleni kahvit pellonreunalle, multa tuoksui erittäin hyvälle ja voimakkaasti. Aloitin päivän päätteeksi pihailuni kääntämällä lapiolla perunamaata ja taas muistui isä kyntöineen mieleeni, tuoksuvasta mullasta.

Kun valmistelee puutarhaansa talvikuntoon, niin siinä samalla ajatuksissa on jo kevät kiireineen, samalla se tuntuu olevan aivan kohta. Ei ehdi mitkään kaamosmasennukset  eikä syysflunssat vaikuttamaan meikäläisen elämän kulkuun. Tulevasta pimeästä kaudesta jopa nauttii kun jää enemmän aikaa lukemiseen ja kirjoitteluun. Normi pihatöiden lomassa voi suunnitella tulevia harrastuksiaan ja niistä päällimmäisenä pyöriikin mielessäni suunnittelemani "kirja-projekti". Aiheita on runsaasti mutta on vaikeaa päättää tuleeko kirjani sisältö olemaan  fiktio vai faktaa ?

Päätinkin lähteä opiskelemaan luovaa kirjoittamista, kansalaiopiston kurssille, siksi että en ole kokonaan unohtanut "kirja-projektiani", toteutan sen kyllä, ihan varmasti. On vaan niin monta asiaa mitkä pitää päättää ennen aloittamista. Kaksi iltaa on jo istuttu koulun penkillä ja tunnen opiskeltavan aiheen omakseni. Ryhmä on sopivan kokoinen ja opettajamme on pätevä ja kannustava aloittelijalle, eikä opiskelu tressaa lainkaan. Hyvänä juttuna on myöskin matkat naapuri kylän koululle jotka voin tehdä kimppakyydissä ja nekin ovat omalla tavallaan "antoisat".

Tarvitsen myöskin "oman rauhan" kirjoitustyöhöni. Olenkin jo sillä silmällä jättänyt väliin kaikki laulu-, retki-, keskustelu- ja muut ryhmät joihin mua on pyydetty. Selittelen vaan että on niin paljon puuhaa omien asioiden ja sukulaisten kanssa ettei jää aikaa ja niinhän asianlaita onkin.

Kirjoittaminen ja lukeminen jatkuu :)