27.1.2018

Suvun vanhin

Tämä kuva on otettu yli 70 vuotta sitten, olen siinä Vuokko-tätini sylissä. Kevätaurinko paistaa lämpimästi mummulan  päärakennuksen kivijalan vieressä. Sotakin on ehkä jo loppunut. 

Vuokko-tätini oli 15 vuotias kun synnyin, joten hän joutui varmaankin hoitamaan minua pienenä ja olemaaan paljon vahtinani, mummun tehdessä askareitaan. 

Vuokko-täti oli pitkään suvun vanhin henkilö, olihan hän jo saavuttanut kunnioitettavat 91 vuotta.
 
6.12.2017 

Kuluneella viikolla sain suruviestin, Vuokko-tätini oli nukkunut ikiuneen, läheistensä saattelemana. Muistelen häntä lämmöllä. Voin vaan kuvitella miten suuri suru ja kaipaus on kohdannut hänen läheisiään. 

Nyt kokonainen sukupolvi,  äidin puolelta, on poistunut keskuudestamme. Isän suvun jäseniä on elossa vielä Maire-täti ja Arvo-setä.

Havahduin tajuamaan että nyt minä itse siirryin suvun vanhimmaksi. Miten kuluneet vuodet ovatkaan  mennä vilistäneet niin nopeasti, vastahan me serkuksetkin olimme lapsina ja leikimme paljon yhdessä. Kyllä ihmisen elämän kaari on lyhyt, kun sitä miettii näin kauan eläneenä taaksepäin. Nuorena päivät, viikot ja vuodet eivät tahtoneet millään kulua eteenpäin, oltiin niin malttamattomia tulevaisuuden suhteen, piti saada kokea kaikkea heti ja nyt. 

Suruviestin saavuttua pysähdyn aina ajattelemaan elämän rajallisuutta, pitäisi osata nauttia jokaisesta hetkestä kiitollisena, että saa vielä olla  ja nauttia kaikesta ympärillään olevasta, niin luonnosta kuin läheisistään ja ystävistään. 


15.1.2018

Vuosi vaihtui

 Mukavia pikkupakkasia vihdoinkin, on hiukan talven tuntua kun ulkoilee koiran kanssa, niin ei tarvitse enään sadevaatteita, eikä koirakaan ole yltäpäätä kurassa. 

Uusi vuosikin vaihtui rauhallisesti, Velmu-koirani ei reakoinut lainkaan raketti-melusta, jota oli tänä vuonna huomattavasti vähemmän naapurustossa. Enkelikoira-Vilille uudenvuoden aatto oli yhtä tuskaa, mihin eivät täysin vaikuttaneet mitkään hoitotoimenpiteetkään. Tuntui oudolta kun Velmu vaan oli koko illan täydessä unessa, kylkeään välillä kääntäen ja huokaisten, jatkoi uniaan.

Olen tuhannesti kiitollinen Suville siitä, kun hän antoi Velmu-koiransa minulle heti Vilin siirtyessä koirien taivaaseen. Jouduin siirtämään ikävääni taustalle ja keskittymään iloisen Velmu-koiran hoitamiseen. Velmun seurassa ei kukaan voi olla surullinen eikä allapäin, ilo siirtyy koirasta välittömästi taluttajaan ja rapsuttajaan.

Joukkueemme sai uuden jäsenen kun Suvi otti 12 viikkoisen Tyyppi-pennun hoiviinsa.
 Tässä sitä ollaan matkalla uuteen kotiin.
 Kotona ollaan ja tutustuminen alkaa
Kuin kaksi marjaa, Kelmi, alias Ipana ja Tyyppi. Mitä iso edellä sitä pieni perässä.

Tyyppi-lapsikoira kävi jo tutustumassa joukkueen kolmanteen jäseneen; Velmuun. Hiukan pelotti uusi paikka , ihmiset ja uusi iso koira, mutta hyvin meni ensivierailu. Lapsikoira on sisäsiisti, ei kylässäkään tehnyt tarpeitaan sisälle ja käyttäytyi kuin aikuiset.

Hauskan ja Vilin kirmatessa koirien taivaassa, elämä jatkuu iloisemmissa tunnelmissa ja suuntaamme tulevaisuuteen koiriemme kanssa ulkoillen ja kouluttaen niistä mahdollisimman  hyvin käyttäytyviä, yhteisömme jäseniä. 
Toivon mukaan onnistummekin , onhan meillä parhaat mahdolliset "tukihenkilöt" Mari ja Taina. http://www.kuunsirpin.com/  http://www.elainlaakaripalvelut.com/

 Vuodenvaihteessa meni henkilökorttini vanhaksi, niinpä suunnistin kohti kelloliike Karppista otattamaan passikuvaa. Kuvan otto onnistui nopeasti ja lähti sähköisiä teitä suoraan poliisille, josta tuli oitis tekstiviesti puhelimeeni jossa ilmoitettiin koodi liitettäväksi korttihakemukseen. Seuraavaksi teinkin henkilökorttihakemuksen läppärillä ja viikon kuluttua poliisi lähetti jälleen koodin millä kortin voi lunastaa oman kylän R-kioskilta. Helppoa ja halpaa, 5:n vuoden voimassa oleva kortti 54 euroa ja kuva 15 euroa.

 Omalääkärini on vaihdettu tietämättäni, mrrrr. Meillä on ollut tuttavani kanssa sama lääkäri ja hän sai tietää käynnillään lääkärin vaihdoksesta. Soitin terkkariin ja varmistin asian , niin on tehty. Ensiksi ajattelin ottaa heti yhteyden ylilääkäriin ja pyytää vaihtaa oman lekurini takaisin. Mietittyäni hetken asiaa niin tulin siihen tulokseen ettei kannata vaihtaa ennen kun on tavannut uuden tohtorin ja kokeillut miten potilassuhde lähtee kehittymään, lääkärin vaihto voi olla hyväkin asia. Onneksi olen saanut olla suht koht terveeenä ja mittailen itse säännöllisesti verenpaineet ja sokerit, jotka antavat itselleni tarpeelliset "diaknoosit" nykytilastani. Eihän sitä lääkäriään voi päivystyksessäkään valita, jos joutuu akuutin tilanteen takia hakeutumaan hoitoon. Loppujen lopuksi ihan sama kuka on omalääkärini, pääasia on että saatiin terveysasemalla 4:s lääkäri.

Uudenvuoden lupauksiini kuuluvat edelleen; riittävästi liikuntaa, terveellinen ruokavalio, riittävästi yöunia, rentoutusta, venytyksiä, laiskottelua, hyötyliikuntaa, jne. Näillä mennään alkanut vuosi  taas positiivin ja kiitollisin mielin.