Huh hellettä, ei jaksa tehdä muuta pihallakaan kun nauttia helteestä, eihän se kauan kuitenkaan kestä. Ensiviikolla ehtii taas järven rannalle ja uimaan.
23.6.2009
Unikot
15.6.2009
Viikonloppu mökillä
Koko lauanta-sunnuntai välisen yön ukonilma kierteli niemeämme, mennen aina järvestä poispäin, siis ei tullut ihan kohdalle. Siltikin se piti valveilla... Kyttä-koirallemme se oli ensimmäinen ukonilma koko kaksivuotisessa elämässään, onneksi se otti jyrinän ja salamoinnin ihan rauhallisesti, oli kai väsähtänyt uimisesta ja päivän pallopeleistään ettei jaksanut reakoida kummemmin.
Kotipihalla viikonlopun rankkasade oli katkonut vadelman oksat ja painaneet tukilangat melkein maahan. Tämän vuoden sato tulee jäämään vähäisemmäksi, kun rusakotkin söivät talvella osan vatuistamme. Onneksi pakastin on vielä puolillaan edellisen vuoden sadosta.
Liljakukkoja ja tappajaetania ei ole vielä näkynyt, olen iskuvalmiina vastahyökkäykseen valmiina.
Näiden päivien sademäärillä puutarha kestää taas pienet hellekaudetkin, jos niitä nyt ehtii tänä kesänä ilmaantua.
12.6.2009
Kivetyksen korjausta ja kukkien loistoa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)