15.6.2009

Viikonloppu mökillä

Lähdin "laiskottelemaan" mökille, Lohjanjärven rannalle... siellä piha on pidetty luonnonvaraisena, hiukan vain poluilta niitetään ruohoa.
Entiset omistajat olivat tehneet istutukset tosi viisaasti, ajatellen helppohoitoisuutta. Tontilla on vain isoja , kukkivia pensaita ja sopivasti puita, etenkin pähkinäpensaita on runsaasti.
Koko lauanta-sunnuntai välisen yön ukonilma kierteli niemeämme, mennen aina järvestä poispäin, siis ei tullut ihan kohdalle. Siltikin se piti valveilla... Kyttä-koirallemme se oli ensimmäinen ukonilma koko kaksivuotisessa elämässään, onneksi se otti jyrinän ja salamoinnin ihan rauhallisesti, oli kai väsähtänyt uimisesta ja päivän pallopeleistään ettei jaksanut reakoida kummemmin.
Kotipihalla viikonlopun rankkasade oli katkonut vadelman oksat ja painaneet tukilangat melkein maahan. Tämän vuoden sato tulee jäämään vähäisemmäksi, kun rusakotkin söivät talvella osan vatuistamme. Onneksi pakastin on vielä puolillaan edellisen vuoden sadosta.
Liljakukkoja ja tappajaetania ei ole vielä näkynyt, olen iskuvalmiina vastahyökkäykseen valmiina.
Näiden päivien sademäärillä puutarha kestää taas pienet hellekaudetkin, jos niitä nyt ehtii tänä kesänä ilmaantua.


5 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Kaunis mökkimaisema. Lohjanjärvi rantoineen onkin kaunista seutua.

mimmuli kirjoitti...

täällä odotan etanoita ja lljakukkoja minäkin=))

Hyvää juhannusta=)

marjamatilda kirjoitti...

Arleena; varsinkin Mustion linna seudut, ihanaa puistomaista ja vehreää luontoa...
Mimmuli; kun pääsin sanomasta että ei ole kumpiakaan näkynyt niin eikös aamulehteä hakiessani vastaan tuli "jättietan" ja yhden liljakukonkin jo sain tuhota...
Hauskaa keskikesän juhlaa kaikille!

Titti kirjoitti...

Vai olit (olet) sinä täällä meillä päin!! ;-)
Leppoisaa juhannusta!

marjamatilda kirjoitti...

Titti; kesämökkimme on Mustion maisemissa. Hyvää Juhannusta!