Ensimmäine Myrna-kuppini on tulossa, maksoin sen myyjän tilille joten hän postittaa kupin ensiviikolla. Huutonet´istä löysin edullisimman yksilön ja totesinkin hintojen nousseen huimasti. Myrnasta on tullut keräily kohde monelle, niin minullekin. Muistan astiaston tätini kahvipöydästä ja nyt iän lisääntyessä olen tuntenut voimakasta tarvetta kerätä niitä itsellenikin että voin nauttia päiväkaffeita ystävien kanssa oikeista kahvikupeista kun nyky tapana on juoda "mukisumpit". Kaapissani on kyllä muutama ruusukuppi.tusina mutta ei ole toista Myrnan veroista, kauniin rauhallista kukkakuppia. Koko astiasto maksaa muutaman satasen joten kyttäilen iksittäisiä tapauksia ja keräilen kärsivällisesti ja ajan kanssa niin saan edullisemmin koko homman haltuuni.
Niinpä; hyvät ystäväni jos teillä on kyseisiä kuppeja hyllyillänne tarpeettomina niin ottakaapa yhteyttä niin pääsette nisstä eroon kun myytte ne minulle !
Valokuvatkin ovat nyt järjestyksessä ja seuraavaksi aion teettää vielä digikuvistani paperiversiot albumiini, kunhan opettelen miten se tehdään kätevästi. Oppia ikä kaikki, aina pitää olla joku uusi asia opeteltavana, näin ei aika käy pitkäksi ja päivät kuluvat sukkelaan , tuntuukin että aina on viikonloppu.
Viime viikonloppuna oli koko lapsikatras koolla, se on aina mukavaa yhdessä oloa vaikka ei me tehdäkkään mitään erityistä, syödään , kahvitellaan ja jutellaan... mukavaa on olla näin itsekseenkin, nauttien omasta rauhasta ja hiljaisuudesta.
Menneelä viikolla kirkonkylässä asustava Marja-ystäväni kutsui lounastreffeille paikalliseen ruokaravintolaan, syötiin kaikessa rauhassa vatsat täyteen ja siirryimme hänen kotiinsa hyville päiväkaffeille. Muistelimme vanhoja aikoja kun lapsemme olivat pieniä ja sattui aina kaikenlaista. Asuimme samassa talossa ja olimme aina toistemme apuna kun apua tarvitsimme. Järjestely toimi hyvin ja se hoitui niin luonnikkaasti ilman eri sopimuksia tai palkkioita, se auttoi jolla oli siihen mahdollisuus ja avun tarpeemme vaihteli tasapuolisesti molemmilla perheillä.
Yhdessä totesimme elämässämme alkaneen uuden ja yhden parhaista ajanjaksoista kun saamme elää vain itsellemme ja kuitenkin lapset ja lastenlapset asuvat kaikki lähiseudulla ettemme varmaan koskaan koe olevamme yksinäisiä.. Olemme molemmat melko hyvässä kunnossa , emmekä tunne vielä tarvetta mennä "mummokerhoihin" mukaan, aikansa kutakin..... Vaikka olemmekin yksiksemme emme tunne olevamme yksinäisiä, päinvastoin, enemmänkin toivomme saada olla omissa oloissamme.
Oli erittäin vaikuttavaa "surutyötä" vaihtaa kokemuksia puolison sairaudesta ja kuolemasta. Tunsin ottavani uuden askeleen elämässäni ja haluan jatkaa elämääni entistä kiitollisimmin ja luottavaisin mielin.