Vaikka aurinko ei kovin korkealle vielä nousekaan, lämmittää se jo mukavasti ja herättelee alppiruusun lehden solukkoja sen verran voimakkaasti että oli aika viritellä verkkoa suojaksi.
Pakkasta vieläkin reilusti ja näpit oli jäätyä kun sidoin suojaverkkoa pähkinäpuun oksaan. Talitiaiset nokkivat vieressä talipotkylöitään ja virittelivät kevään titityytään.
On saatu nauttia helmikuussa oikein vanhanajan kunnon talvesta, paljon lunta ja kipakoita pakkas kelejä. Kyllä olenkin nauttinut kun saa olla lämpimissä sisätiloissa käsitöitä tehden ja elokuvia katsellen tai hyvän kirjan seurassa, sohvan nurkkaan käpertyen. Ei tarvitse enään lähteä hakemaan heinäkuormaa ladosta , navetan vintille hevospelillä ja reidet paljaina. Ei silloin ollut naisväellä pitkiä housuja, oli vaan hameet ja navettatakit. Tosin oli "pässinpökkimät" ja filttitossut jaloissa, eivätpä ne kuitenkaan reisiä lämmittäneet.
Oli se kovaa aikaa se entis aika, 50-luvulla. Isän kanssa piti mennä ulkotöihin oli sää mikä tahansa. Lehmät ja hevoset tartti saada heinänsä porsaat kuivikkeensa, joita säilytettiin pellonlaidan ladoissa ja tuotiin navetan vintille sen verran kerrallaan kun sinne mahtui, lattialuukuista tiputettiin suoraan hevosten lehmien "pöydille" jaettavaksi kaikkien eteen.
Nykyaikana noikin hommat tehdään kaikki koneilla joissa on lämpimät hytit, ei tarvitse enään ihmisten palella , eikä rasittaa itseään liiemmin. Mutta jotakin tärkeää heiltä varmaan puuttuu kun harvoin tapaa maatalousyrittäjiä jotka olisivat tyytyväisiä elämästään. Ehkä ennen vanhaan päästiin lähemmäs hoidettavia eläimiä kun tilat olivat pienempiä ja elukoita vähemmän, se varmaan korvasi ne raskaat työt. Eläimiin kiintyi ihan liikaa, niin että aina teurasautoon joutuvat eläimet saatettiin itkusilmissä.
Se siitä entisajasta, jota en haluaisi uudelleen elää, kyllä nyt on kaikki paljon paremmin. Tämäkin mummeli käy kauppareissut maski naamalla ja odottelee kevään koronarokotusvuoroaan kärsivällisesti. Kyllä se kevätkin keikkuen tulevi.