Olin tapamme mukaan koirani kanssa lähimetsän lenkkipolulla, menimme syvemmälle metsään. Ihailin lumisia puita ja kuuntelin ääniä, korppi oli kumman rauhaton, se äänteli ihan oudosti. Kyttä-koirakin valpastui nuuskimaan vilkkaammin jälkiä lumessa. Sillä nousi niskakarvat pystyyn! Nyt ei ole ihan normaalia, ajattelin että karhutkin varmaan vielä ovat talviunillaan, eihän tässä mitään vaaraa ole uhkaamassa..... kunnes huomasin ison kissan jäljet... en jäänyt niitä sen kummemmin tutkimaan. Tein täyskäännöksen kotia kohden. Pelotti! Olin kuullut että ilves syö koiriakin kun sillä on riistasta puutetta. Metsän keskellä tulivat kaikki kuulemani kauhukertomukset mieleen. Olimme kulkeneet muutaman kilometrin, kesti vähän aikaa kulkea pois metsiköstä. Olipa helpotus huomata hakkuualueen häämöttävän ja sen takan maantie. Ajattelin että ei se ilves varmaankaan enään meitä seuraa, ei se ole vielä liikenteeseen tottunut. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, piti aivan pysähtyä hetkeksi ja katsella rauhassa näkyykö tupsuhäntää jäljessämme. Vaara ohi! Palasimme kotiin, en kehdannut kertoa kotiväelle, kuinka pelästyin, moisia jälkiä. Ehkä omaan pelkotilaani vaikuttivat koiran käyttäytyminen ja lintujen hätääntyneet äännähdykset. Nauratti oma pelkotila. Näänköhän ilveksiä ensiyönä unissani.
Vielä onnistuvat jäälyhdyt, senverran pakkaslukemat laskevat yönaikana, eivätkä keskipäivän auringon paistekaan sulata lyhtyjä. Illat ovat vielä niin pimeitä että on tunnelmallista polttaa kynttilöitä jäälyhdyssä.
Avohakkuualue; poissa ovat ihanat polut, ikihonkien reunustamina, missä ulkoiltiin ennen koirienkin kanssa. Maisemaa hallitsevat aavemaisena, äestyksen ja kantojen muodostamat möykyt. Entiset metsän eläinten muodostamat polut ja jäniksen jäljet puuttuvat hangilta kokonaan. Alue ei houkuttele hiihtämäänkään. 
Onhan se läppäri jo ollut toista viikkoa toiminnassa, mutta en ole ehtinyt paljonkaan istumaan sen kanssa. Niin sitä kertyi kaikkea muuta tekemistä päivät täyteen.
