Viikonloppupuuhasteluja

Heräilin auringon kanssa kilpaa, ensimmäiset säteet valaisivat koko keittiön ja kristallit ikkunalla moninkertaistivat säteiden valot ja värit. Mielenikin piristyi tuntuvasti, lisää iloa toivat muutamat kukat  ikkunalla; orkidean ainut kukka ja iloisilla ilmeillä kukkivat Soilikit.

Olimme suunnitelleet lauantai päivälle kauppareissun lisäksi kirppiksellä käynnin. Nopeasti hoidin koirien aamulenkit ja seuraavaksi herätys yläkerran unikeolle. Meitä lähti 3 sukupolvea ja tyttären anoppi kohti Viirin kirppistä. Ovet eivät olleet vielä auenneet joten ihmisiä oli jonossa astikka ulko-ovien edustalla. 

Kiertelimme hyllyjen väleissä etsien jotakin.... minä tietysti ekaksi Myrna-kuppeja joita ei löytynyt tälläkään kerralla. Seuraavaksi huonekaluosastolle, hain kukkapöytää kylvöksilleni, eteläiselle ikkunalle, eipä löytynyt sitäkään. 

Silmiini osui viehättävä pääsiäiskoriste; "kukko, kanasensa ja tipujensa" kanssa pesällään, pakko ostaa.

Katson aina nuo keittiövälineet kun haen "kunnon vispilää", löysin lähinnä mieleistäni olevan mallin, se hypähti ostoskoriini.

Muistin myöskin karvaiset ystävämme ja heidän tarpeensa; "PEHMOLELUT". Pari söpöä nallea hypähtivät jälleen koriini.

Uudenmaan Leipä Oy:n myymälän ohitse ei voi koskaan ajaa pysähtymättä. Meillä oli tarkoitus ostaa leipomon hyvää ruislimppu mutt se oli loppuun myyty. Tiskillä osuivat silmiini ihanan hyvän näköiset "Kuppikakut". Taaskaan ei ollut kamera mukana, koskahan minä opin sen ottamaan laukkuuni kun lähden ovesta ulos. Kuvan kakut eivät ole Uudenmaan Leivän.

Kakut oli kasattu läpinäkyviin kauniin mallisiin laseihin. Kerrokset näkyivat kauniisti ja ne olivat lusikalla syötäviä, mehukkaita ja ah niin syntisen hyviä...makeita.

Joka viikkoisen lauantaisen kauppareissun kruunaa aina hyvät kahvit Sonja-muorin luona, niin tälläkin kerralla. Tämä kaffeehetki on niitä parhaita hetkiä viikottain, saamme kuunnella monenmoisia juttuja menneiltä vuosilta kylän elämästä ja kylän ihmisistä. Kuuntelemme mielenkiinnolla ja muorin jutut kun ovat hauskoja huumorilla maustettuja niin niitä kuntelee nuorikin ihminen ihan mielissään, huomaan....

Sunnuntaita vietinkin melkein itsekseni, lueskellen ja musiikkia kuunnellen. Joskus on hyvä pysähtyä nauttimaan yksinolosta ja päivästä kun ei tarvitse lähteä minnekään, saa vain olla kotosalla.

Myrna kahviastiaston ensimmäinen kuppini

Ensimmäine Myrna-kuppini on tulossa, maksoin sen myyjän tilille joten hän postittaa kupin ensiviikolla. Huutonet´istä löysin edullisimman yksilön ja totesinkin hintojen nousseen huimasti. Myrnasta on tullut keräily kohde monelle, niin minullekin. Muistan astiaston tätini kahvipöydästä ja nyt iän lisääntyessä olen tuntenut voimakasta tarvetta kerätä niitä itsellenikin että voin nauttia päiväkaffeita ystävien kanssa oikeista kahvikupeista kun nyky tapana on juoda "mukisumpit".  Kaapissani on kyllä muutama ruusukuppi.tusina mutta ei ole toista  Myrnan veroista, kauniin rauhallista kukkakuppia. Koko astiasto maksaa muutaman satasen joten kyttäilen iksittäisiä tapauksia ja keräilen kärsivällisesti ja ajan kanssa niin saan edullisemmin koko homman haltuuni.

Niinpä; hyvät ystäväni jos teillä on kyseisiä kuppeja hyllyillänne tarpeettomina niin ottakaapa yhteyttä niin pääsette nisstä eroon kun myytte ne minulle !

Valokuvatkin ovat nyt järjestyksessä ja seuraavaksi aion teettää vielä digikuvistani paperiversiot albumiini, kunhan opettelen miten se tehdään kätevästi. Oppia ikä kaikki, aina pitää olla joku uusi asia opeteltavana, näin ei aika käy pitkäksi ja päivät kuluvat sukkelaan , tuntuukin että aina on viikonloppu.

Viime viikonloppuna oli koko lapsikatras koolla, se on aina mukavaa yhdessä oloa vaikka ei me tehdäkkään mitään erityistä, syödään , kahvitellaan ja jutellaan... mukavaa on olla näin itsekseenkin, nauttien omasta rauhasta ja hiljaisuudesta.

Menneelä viikolla kirkonkylässä asustava Marja-ystäväni kutsui lounastreffeille paikalliseen ruokaravintolaan,  syötiin kaikessa rauhassa vatsat täyteen ja siirryimme hänen kotiinsa hyville päiväkaffeille. Muistelimme vanhoja aikoja kun lapsemme olivat pieniä ja sattui aina kaikenlaista. Asuimme samassa talossa ja olimme aina toistemme apuna kun apua tarvitsimme. Järjestely toimi hyvin ja se hoitui niin luonnikkaasti ilman eri sopimuksia tai palkkioita, se auttoi jolla oli siihen mahdollisuus ja avun tarpeemme vaihteli tasapuolisesti molemmilla perheillä.

Yhdessä totesimme elämässämme alkaneen uuden ja yhden parhaista ajanjaksoista kun saamme elää vain itsellemme ja kuitenkin lapset ja lastenlapset asuvat kaikki lähiseudulla ettemme varmaan koskaan koe olevamme yksinäisiä.. Olemme molemmat melko hyvässä kunnossa , emmekä tunne vielä tarvetta mennä "mummokerhoihin" mukaan, aikansa kutakin..... Vaikka olemmekin yksiksemme emme tunne olevamme yksinäisiä, päinvastoin, enemmänkin toivomme saada olla omissa oloissamme.

Oli erittäin vaikuttavaa "surutyötä" vaihtaa kokemuksia puolison sairaudesta ja kuolemasta. Tunsin ottavani uuden askeleen elämässäni ja haluan jatkaa elämääni entistä kiitollisimmin ja luottavaisin mielin.