Tämän kirjan on kirjoittanut Marja Korhonen itse, otsahiirellä kirjain kerrallaan.
Tuntuu ihan käsittämättömältä saavutukselta mutta kun on lukenut kirjan niin tajuaa miten sisukas ihminen Marja onkaan. Ripsiään räpsyttämällä hän selvitti itsensä kuoleman rajalta kuntoutukseen ja sieltä takaisin kotiinsa.
Kohtuuttomalta tuntuu että sairaalan hoitovirheen takia ihmisestä tulee neliraajahalvaantunut ja mykkä.
En paljasta tässä kirjan juonta tämän enempää, etteivät lukijani saa liikaa tietoa kirjan sisällöstä. Mutta voin kertoa että luin sitä itkien ja nauraen. Kirja on kertomus ihmisen sisusta mahdottoman edessä ja uskosta elämään. Toivosta kärsimysten keskellä. Rakkaudesta ja ystävyydestä kaiken tämän perustana.
Kirja kosketti minua todella syvältä. Omat pienet murheet ja vastoinkäymiset tuntuivat Marjan kokemuksiin verrattuna. mahdottoman pienilta. Eikä ihminen voi ennakoida kaikkea elämässään, eikä osaakaan varautua pahimpaan. Vastoinkäymisten tarkoitusta elämässä ei aina heti ymmärrä, joskin joidenkin tapahtumien tarkoituksen tajuaa vasta vuosia myöhemmin. Kaikella on tarkoituksensa, tässä elämässä, vaikka joskus tuntuu epäoikeudenmukaiselta kun yhdelle samalle ihmiselle sattuu useampia menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässään. Ei sitä pieni ihminen ymmärrä.
Kirjailijan blogia voi seurata osoitteessa:
