Kuolema

 Kuolema on yhtä luonnollinen tapahtuma kuin syntymäkin.

Kuolemaan päättyy meidän jokaisen elämäntaival.

Lähipiirissä koetut ja kohdatut läheisten kuolemaan liittyvät kokemukset ovat kaikki erilaisia, eikä kuolemaan totu koskaan, se tulee aina yllättäen, vaikutus on aina pysähdyttävä.

Kuolemasta puhutaan yllättävän vähän eikä siitä kirjoitella  juuri lainkaan. Se on meistä useille kaukainen, vieras asia ja peloittava tapahtuma. 

Mieheni nukahtaminen ikiuneen muutti oman suhtautumiseni kuolemaan aivan uudelle tunnetasolle. Enään en pelkää omaa kuolemaa enkä kohdata elotonta ihmistä. Se tuntuu niin luonnolliselta asialta sen jälkeen kun on saanut kokea useamman kuolemantapauksen. Ihmisen siirtyminen ajasta ikuisuuteen on  niin levollinen ja luonnollinen tapahtuma. Seuraava elämä ei voi olla ainakaan maallista matkaamme kauheampaa kun siirtymä hetki on niin autuaallinen, kivuton ja vailla lähtemisen tuskaa. 

Kuolleen ihmisen koskettaminen ei minusta enää tunnu lainkaan pelottavalta tai vieraalta. Mukaan on tullut kunnioitus vahvempien voimien edessä, kun käsi ei tunne enään sykettä eikä hengitystä enään havaitse.  
Läheisten kuolemat vaikuttavat voimakkaasti myöskin meidän elämän arvoihin. Itse olen karsinut elämästäni pois monen moista turhaa asiaa joita ennen pidin tärkeinä. Elämän on jatkuttava. Surutyötä teemme jokainen omalla tavallamme, yhtä ainoaa ja oikea tapaa ei ole. Kaikki ovat  luonnollisia surun käsittely tapoja.  

Kuoleman kohtaamisessa tajuaa elämän rajallisuuden. Koskaan ei tiedä onko päiviä monta vai oliko tämä elämä tässä. Siksi on nautittava jokaisesta päivästä, kuin se olisi elämämme viimeinen päivä. Eletään tässä ja nyt, kiitollisena kaikesta mitä on elämässä saanut kokea ja nähdä,  saamistaan lahjoista, luonnon kauneudesta, läheisistä, ystävistä, terveydestä... luettelo voisi jatkaa vaikka miten pitkälle. Vihaan ja katkeruuteen ei  kannata arvokasta elämäänsä tuhlata. Kohtaamamme "ikävät ihmisetkin" tulisi kohdata opetuksina, aina se ei ole helppoa mutta kannattaa aina edes yrittää.

Läheisen poismenon aiheuttama suru on myöskin helpompi kestää ja käsitellä jos ihmissuhteet ovat olleet kunnossa, asiat sovittu. 

Kuolemassa on lohduttavaa uskoa jälleennäkemisen toivoon siellä jossakin, iankaikkisessa elämässä, joka on kuitenkin meiltä kaikilta salassa.

Pyhäinpäivänä

Kynttilöitä on sytytetty ja poltettu koko päivän, sisällä ja ulkolyhdyissäkin. Mika Waltarin sanat koskettavat. Kynttilän liekeistä huolimatta sielussa on kylmää.... ikävää ja kaipausta.

Haudoille sytytin kynttilät jo eilen, iltahämärässä. Ekaksi Matin haudalle....

seuraavaksi Jari- ja Timo-vävyjen haudoille.

Isän, äidin, isoisän ja isoäidin muistoksi.....

Suruntäyteinen tie siunauskappeliin.......

Kuitenkin pitäisi tuntea kiitollisuutta siitä ajasta jonka  olemme saaneet pitää teidät luonamme, tänään en jaksa muuta kuin ikävöidä.....

http://www.youtube.com/v/XMbvcp480Y4?

Tuomasmessu

(kopioitu teksti)

"Olet tervetullut sunnuntaina 27.10. klo 18.00 Rajamäen kirkkoon Tuomasmessuun, joka on tarkoitettu erityisesti epäilijöille, etsijöille ja uskossaan epävarmoille kulkijoille. Messussa saarnaa pastori Jouni Vasikainen ja avustaa Ankkuriryhmä: Irja, Tarja, Leena, Kasimiira, Päivi, Eila, Ulla ja May. Suntiona asioista huolehtii Johanna Mikkola.Tuomaslaulujen saloihin johdattelee Rajamäen kirkon kuoro Julia Hyyrysen johdolla komppiryhmän avustaessa. Voit kirjoittaa esirukouspyyntösi enkelipöytien koreihin tai laittaa sanattomat toiveesi symboleina yhteisesti rukoiltavaksi. Lopuksi voit kokea yhteisen ehtoollisen tuoman levon ja rauhan. Tämä on rakkaudella suunniteltu juuri Sinulle".

Yllä olevan kutsun kopioin yhden Ankkuriryhmäläisen fb-sivuilta.

Osallistuin elämässäni ensimmäistä kertaa Tuomasmessuun, hiukan uteliaana ja avoimin mielin. Toivoin saavani vahvistusta omaan uskooni, voimia jaksaa elämää eteenpäin, myöskin iloa ja toivoa paremmasta huomisesta.

Avattuani kirkon oven, kirkkoväärttinä toimiva henkilö toivotteli tervetulleeksisen  ojentaen käteeni uudehkon tuntuisen Tuomasmessu laulukirjan ja ohjelmalehtisen. Silmäiltyäni laulukirjaa, totesin sisällön aivan vieraaksi, kaikki laulut outoja, mitähän tästäkin tulee ?

Kirkkokansaa oli saapunut yllättävän runsaslukuisesti tilaisuuteen. Kynttilöiden liekit lepattivat enkelipöydillä. Messu voi alkaa.

Tuomaslauluihin oli helppo yhtyä, kirkkokuoron johdattelemana, laulut olivat iloisia ja mukaansa  tempaavia, saimmekin laulaa paljon runsaammin kuin normaali messu jumalanpalveluksissa.

Kattokruunujen valot himmenivät ja sammuivat kokonaan, oli saarnan aika. Koskettavaa ja lohtua antavaa julistusta aivan uudella tavalla; pappi ja Ankkuriryhmän jäsen puhuivat vuorotellen, kirkon penkissä istuen, vertaisenamme, ja mikä tärkeintä; suoraan sydämeeni, selkokielellä,  OSUI JA UPPOSI ! 

Koko kirkkokansa osallistui lopuksi yhteisen ehtoollisen viettoon.

Yhteisöllisyyden tunne oli käsin kosketeltavaa,  tilaisuuden suunnittelu rakkaudella juuri minulle ; oli onnistunut. Jokainen hetki antoi minulle jotakin; lohtua, anteeksiantoa, uskoa, voimaa, iloa.... 

Jään odottelemaan jo seuraavaa Tuomasmessua johon osallistun ja yritän saada mukaani muutaman ystävän tai perheenjäsenenkin. Tämä pitää kokea uudelleen ja jakaa antoisa kokemus muidenkin kanssa.

Ehkäpä rohkenen ilmoittautua vapaaehtoisten joukkoon, vaikuttamaan positiivisesti tilaisuuden heikkoon "markkinointiin". Seurakunnan kannattaisi pysähtyä miettimään laaja-alaisemminkin tilaisuuksiensa ilmoittelua, onhan kirkon penkeillä tilaa runsaasti meille "taviksillekin" jos saisimme tietoa tapahtumista ennakkoon tehokkaammin.

Seurakunnan hautausmaksu noussut huimasti

Kotiseurakuntani on nostanut vuoden sisällä hautaus hintojaan 292,5 %!!!!!????????

Vuonna 2012/syyskuussa laskutettiin 200,00 € sisältäen
- haudan lunastusmaksun 50 euroa
- arkun hautausmaksun 150 euroa

Vuonna 2013/syyskuussa laskutettiin 785,00 € sisältäen:
- haudan lunastus 255 euroa
- hautausmaksu    285 euroa
- haudan peruskunnostus 140 euroa
- hautapalkkimaksu 105 euroa

Näin suurta kertakorotusta ei tällainen maalaisjärjellä ja lapsen uskolla varustettu seurakunnan jäsen ymmärrä alkuunkaan.

Harvoissa perheissä kuolema vierailee vuoden välein, nyt kuitenkin kävi näin :(  Tyttäreni ihmetellessä seurakunnan laskun loppusummaa, ehdotin siinä olevan jonkin virheen....

Otinkin sähköisesti yhteyden srk:n talousjohtajaan, kysellen hinnan korotuksesta, hän siirsi kyselyni puistopäällikölle. Sain vastaukseksi  ympäri pyöreitä selityksiä.

Oletin että hinnat perustuisivat hautauksesta aiheutuvista kustannuksista ja että niistä olisi tehty päätökset asianomaisessa hallintoportaassa, että minulle olisi kerrottu haallintoelin/kokous/ päätöspykälä , missä hinnat on vahvistettu. Mutta näin ei asia ollutkaan.

Tuntuu melko "löysältä" taloushallinnolta. Näinkö meitä kirkollisveron maksajia rahastetaan "viimeisestä palvelusta"? Näinkö paikataan aukot jotka srk menettää verotulojaan kun porukat eroavat kirkosta?

Vaikka mietin asiaa miltä kantilta hyvänsä niin en ymmärrä; miksi kaksi aivan samanlaista toimitusta  ja hinnassa 292,5 % erotus.

Käyttämämme hautaustoimisto www.callankukka.fi ei ollut korottanut hintojaan.
Surullista asiassa on myöskin se että kaikki lähipiirimme nuoret päättivät yhteen ääneen erota kirkosta.

Kyllä tässä täytyy olla jotain mätää ????? Eihän seurakunta voi näin toimia !!!!!!????

Traumaattinen tiistaipäivä

Timo-vävyni nukkui ikiuneen 3.9.2013

Elämämme pysähtyi ! Olimme shokissa ! Tää ei voi olla totta ! Miksi aina meille käy näin ?

Missä olivat Jumala ja enkelit !  Miten tästä eteenpäin ?  Miten jaksamme !

Mistä tyttäreni saa voimia tulevaan? Paljon kysymyksiä mihin ei kukaan osaa vastailla !

Juuri kun kaikki oli niin hyvin; uusi yhteinen koti, vuosi avioliitossa, työasiat kohdallaan.

Kuinka jaksaa Timon 82 vuotias äiti, lapset ja sisarukset ?

Nyt traumaattisesta tiistaista on kulunut 2 viikkoa. Tiistain tapahtumat ovat kuin paha uni.

Ensihoitajat, poliisit ja ruumisauto; yhtä sumua. 

Isoäitini mieli lausahdus oli aina että; kaikella tarkoituksensa; me emme sitä nyt kyllä ymmärrä, ehkä se selviää tulevaisuudessa.

Olemme yhdessä yrittäneet vain olla tyttäreni tukena, voimattomina  lohduttaa hänen syvää suruaan ja tyhjyyden tunnetta. Tärkeintä kai on olla läsnä, kuunnella ja itkeä yhdessä.

Meillä kaikilla on niin ikävä !

Elämän rajallisuus

Parhaillaan sataa vettä ja rakeita, kevät tulee vieläkin keikkuen. Kuvan onnenpensa on kuvattu viimekesänä koska nyt siinä on vielä hyvin laihat kukkasilmut.

Menneellä viikolla on elämän rajallisuus tullut erittäin tuntuvasti mieleeni, olenhan saanut useita suruviestejä ja lähettänyt adresseja. Tämän päivän aikana kirjoitan vielä adressin Anna-Liisa-tädin omaisille. Voimani eivät vielä riitä osallistua hautajaisiin oman surutyöni vuoksi. 

Vakavan sairauden kourissa taistelleiden kuoleman läheisyys on jonkin asteisena aina mielessä mutta kun läheisen poismeno tosiaan tapahtuu niin se tulee pokkeuksetta aina yllätyksenä ja liian aikaisin. Tulee tunne että niin paljon jäi sanomatta, olisin voinut pitää enemmän yhteyttä... selittelen mielessäni monia syitä miksi en käynyt tai soitellut.... 

Näin vaan käy elämässa että kun ihminen on kuihtumassa niin hänet unohdetaan tai pelätään uutta ja outoa tilannetta kohdata sairas ihminen. On ymmärrettävää ettei haluta rasittaa sairasta henkilöä liiaksi kun ei ole mitään tärkeää asiaa toimitettavana ...enään... Harrastuksiin liittyvät ystävät ja entiset työtoverit jäävät pois. jäljelle jää potilaan oma perhe, ne läheisimmät. Viimeisinä elin viikkoina perheenjäsentenkin vierailut  vievät tuntuvasti potilaan voimia kun levon tarve on kasvanut tuntuvasti tai normaali päivän rytmi on kadonnut kipujen häiritessä yöunia.

Elämämme rajallisuus vaan ole mielissämme ilman läheisten ja ystävien suruviestejä. Kuitenkin meidän tulisi se muistaa päivittäin ja elää niinkuin meneillä oleva päivä olisi viimeisemme. Osaammako ? Emme tosiaan!

Voisimme enemmän huomioida läheisiämme ja muistaa aamuisin kiitollisuus, herätessämme uuteen päivään, koska emme tiedä montako aamua meille suodaan ja kauanko saamme olla läheistemme elämässä.

Kirjosieppo saapui pihallemme vappuna

Vappusimat tuli juotua ihan omalla porukalla. Aurinkokin juhlisti päivää omalta osaltaan "täysillä"!

Oli ilo tehdä kevään ensimmäinen Kirjosieppo havainto. Nyt on melkein kesä kun västäräkki on keikutellut pyrstöään jo viikon verran ja peipot viserrelleet parisen viikkoa.

Maan lämpötila on vielä vain + 10 astetta, täytynee odotella maltillisesti lämpimämpiä säitä ja sitten vasta istutella daaliat maahan.

Istutin tänään runkoruusun ja pasuunakukan jo ulos, toivottavasti ei öisin mene mittarit pakkasen puolelle.

Siemenperunat ovat jo itämässä,  laatikoissa, kellariverstaan lattialla. Perinnetiedon mukaanhan potut istutetaan vasta Kustaanpäivänä ja siihen on vielä runsas kuukausi aikaa, joten siihen mennessä perunoissa on toivon mukaan hyvät idut.

Istahdin pitkäksi toviksi pihakeinuun , ihastellen sipulikukkien runsautta ja kauneutta, kuunnellen moniäänistä lintujen kevätkonserttia.

Vappu päiväni aion päättää lukutuokiolla hyvän kirjan seurassa.

Surutyö jatkuu

Syksyllä aloittamani tavaroiden tsekkaus jatkuu edelleen, nyt olen jo loppusuoralla kun pääsin kirjahyllyn kimppuun. Sain lieviä allergia oireitakin kirjapölyistä kun siivous eteni kirja, kirjalta, ihmeen paljon ne imevätkin pölyhiukkasia.

Laatikostoista löytyi mm Rajamäen Mieslaulajien ohjelmalehtisiä, missä Matti oli mukana II-bassona. Hän on kuoron kuvassa ylinnä, vasemmalla, partasuinen miekkonen. Kuva on kuoron 30v. juhlakonsertin ohjelmalehtinen 20.4.1975.

Matilla oli soolo W.A. Mozartin ooppera Taikahuili, Sarastron aaria. Miten juhlavaa ja basso soi ihanasti, vieläkin, korvissani, muistelen, itkeskelen....

Kirkkokonsertissa Rajamäen kirkossa 20.11.1988 hän lauloi soolon, Ramus virensolivarum, Piae Cantiones-sävelmiä 1500 luvulta. Mahtava esitys.

Jäin kesken puuhastelun muistelemaan sitä aikaa kun Matti oli aktiivisesti Mieslaulajien riveissä. Heillä oli paljon esiintymisiä ja harjoitukset sen mukaisesti. Oli konsertteja , levyn tekoa, laulut kuoro-veljien synttäreillä ja hautajaisissa. Hauskoina muistoin tulivat mieleeni monet ihanat kesäretketkin ympäri kotimaanta,  kauniissa maisemissa ja viihtyisissä lomapaikoissa,  ja hauskaa oli.

Vahinko etten ole nauhoittanut heidän esityksiään kun olisi ollut laitteetkin mutta ei vaan tullut tallennettua hänen lauluaan silloin kun se laulu oli aina läsnä, nyt sitä on ikävä....

Tänään on ikävä ja syvä kaipuu entisiin yhteisiin , hyviin aikoihin. Unohtumassa ovat viimeiset tuskaiset sairasvuodet, tai ei oikeastaan unohtumassa vaan pinnalle nousevat kaikki kauneimmat muistot yhteisen elämän varrelta.

Erityisesti muistui mieleeni seurustelumme alkuvaiheet, jolloin teimme useta pyöräretkiä luonttoon ja kerran pysähdyttyämme Myllykoskella hän lauloi minulle pehmeällä bassollaan; "Nukkuja kaunein, havahduthan" se on jäänyt lähtemättömästi mieleeni ja se kosketti silloin maalaistyttöä , syvältä.

Valokuvakin löytyi ihan väärästä laatikosta, valokuvien järjestelyyn palaan myöhemmässä vaiheessa.
Kuvassa ollaan Saarron Signen 93-vuotispäivillä Salosen Pirjon pihalla, vuosi oli 2005. Olemme Matin kanssa kuvassa vasemalla.

Tästäkin synttäristä on jo kulunut 7,5 vuotta, etualalla istuvat Annikki-mummo ja Signe ovat jo nukkuneet ikiuneen. Ihanat mummelit !

Tänään puhdistin vielä vnahan levysoittimen, kasetti nauhurin lokerot ja LP- lokerikot. Kokeilin laitteiden toimivuuden soittamalla LP:n : Albinonin Adagion uruille. Kaunista kuultavaa.