Hyggeilyä vaiko kotoilua

 

Kynttilät ja jouluvalot on sytytetty luomaan tunnelmallista valoa tähän marraskuun hämärään, niin kylille kuin koteihinkin. Huomennahan on ensimmäinen adventti ja tästä se varsinainen joulun odotus alkaa meille itsekullekin, uskonnosta tai kansalaisuudesta riippumatta.

Omakin pihani sai tänä vuonna taas valopuun tuomaan lisävalaistusta ja ikkunoille virittelin palamaan perinteiset sähkökyntteliköt. Tuikkuja ja kynttilöitä olen poltellut alku syksystä lähtien koska nautin elävästä liekeistä ja tulen loimuista.

Parhaillaan mediassa puhutaan vieraskielisellä nimellä niin tutusta asiasta kuin; kotoilu, jota sanotaan tanskalaisittain hyggeilyksi. Mielestäni meille suomalaisille sopii parhaiten käytettäväksi kotoilu, joka sisältää kaiken nautinnollisen toiminnan kotosalla.

Kotoilua/hyggeilyä puutarhaassa....

 ........huonekasvien seurassa

 .... nauttien kukkien kauneudesta

......lemmikkien seurasta....

Luontokappaleiden seuraaminen on myöskin antoisaa ja elämyksellistä kotoilua.

Ruokailu on parasta kotoilua; rauhalliset ja leppoisat ateriahetket läheisten tai ystävien seurassa. Hyvä ruoka ja kauniit esillepanot, kattauksineen luovat  hyvät puitteet nauttia täysin siemauksin , kaikilla aisteilla, tarjolla olevista herkuista.
Meidän jengi osaa nauttia jopa yksinkertaisesta noutoruuasta, kun on kiireisenä päivänä noudettu "subit" ja istuttu yhdessä "pirtinpöydän" ääreen syömään, unohtaen hetkeksi "aikataulut", keskittyen nauttimaan  makuelämyksestä  jonka täytetty patonki meille antaa. 
Tai mökkireissulla yhdessä nautitut grillieväät, pannukaffeineen, avotulen äärellä, järven rannalla, nauttien  samalla toistemme seurasta ja kauniista luonnosta ympärillämme.
Tai muurinpohjalettukestit omalla pihalla, kukkien keskellä, lintujen konsertti taustalla.
Tämä kaikki on sitä kotoilua/hyggeilyä. 

Lukeminen, käsityöt ja muut mieleiset harrastukset sisältyvät kotoiluun. Oikeastaan kotoilu koostuu kaikista mukavuustekijöistä kotosalla. Villasukat jalassa, torkkupeiton alla, lukulampun valossa, sohvan nurkassa tai mieluisassa tuolissa, hämäränhyssyä viettäen. Kun ajattelen asiaa tarkemmin niin kotoilu on aina kuulunut päiväohjelmaani, aikoinaan vaan pienemmin annoksin kuin nykyään. Eläkeläisen koko elämä on yhtä kotoilua ja hyvä niin. Olemme ansainneet sen nautinnon jonka kotoilu meille antaa. 
Ihmetellä täytyy mistä moinen ahaa elämys on saanut alkunsa että hyggeily olisi nyt joku uusi asia maailmassa. Hyvää tässä hyggeilyn uudessa tulemisessa on se että ihmiset ovat havahtuneet huomaamaan miten hyvää oloa saa itselleen kotoilulla. Siihen ei tarvita ulkomaan matkoja eikä tarvitse hankkia kalliita vaatteita tai laitteita. Kotoillessa ei tule kiusausta eikä tarvetta kilpailla kenenkään kanssa. Kotoilu on pelkkää nautintoa .

Villapaita valmistui!

Pari viikkoa sitten valmiiksi saamani villapaita oli saajalleen niin mieleinen, että hän pyysi kutomaan toisenkin paidan ja aivan samalaisen kun yllänsä oleva; siis lämmin, väljä, ei kutita jne. 
Tein paidan Novitan Aava-langasta ja päätin hakea Hyvinkään liikkeestä kyseistä lankaa toiseenkin neuleeseen, mutta kuinkas kävikään, se oli loppuun myyty. Siis kotiin , tietsikka auki ja googlaamaan. Lankaa löytyi pohjanmaalta, Lankatalo Tapion kaupasta. http://www.lankatalo.net/  Tilaus ja laskun maksu onnistuivat helposti ja langat lähtivät postin kyydissä oman kylän postinasiamiehelle noudettavaksi.

Torstaina noudin langat postista ja saman päivän iltana neule oli hyvässä alussa....

edeten reipasta vauhtia...

sunnuntaina olivat kaikki osat neilottu....

maanantaina ranglansaumojen ompelua ja kauluksen neulontaa....

Villapaita 2. on valmis ja aikaa työhön kului vain  kokonaista 4 päivää.

Työ sujui nopsasti kun tein sitä pyöröpuikoilla ja ranglanmallisena. Neuleiden saumat eivät ole osaamiseni parhaita puolia. Niistä tulee aina tosi ruman näköisiä, vaikka kuinka olen harjoitellut, ne eivät vaan onnistu, on pakko luovuttaa ja tehdä villapaidat helpoimmilla työskentelytavoilla.

Pääasiahan on että neuletyöni kelpaa nuorelle, toimien lämmittäjänä talven pakkasilla ja oIlen miellyttävä kantajalleen. Onneksi Suvi ei tuijota pieniä "virheitä" joita huolimattomuuteni tuottaa, enhän ole mikää oikea käsityöihminen, vaan vale-sellainen ja teen kaikenlaista käsilläni yksinomaan omaksi ilokseni. Tosin kaikki tekemäni tuotteet ovat aina lähteneet tarpeeseen, lämmittäen milloin kenenkin jalkoja, käsiä, kauloja ja päänuppeja.

En ole vieläkään oppinut katselemaan televisiota ilman käsityötä, minulla pitää olla aina käsilläkin jotakin tekemistä kun yläpää seuraa toosasta tulevaa ohjelmaa. 
Kuinkas kävikään sopivasti kun Elisaviihde kaupusteli tuotteitaan ja ymseänä asiakkaana tyrmäsin innokkaan kaupustelian tykkänään. Lopuksi "poika" lausahti että kai sinulle kelpaa sentään kuukauden maksuton Aitio-kanavan käyttö oikeus. No passaihan se ja niin katselin kutoessani kotimaiseia leffoja ihan kyllästymiseen asti. Jäin ihmettelemään kotimaisen elokuvan tasoa, vain muutama oli joten kuten siedettävän nautinnollinen mutta valtaosa ala-arvoisia joita en viitsinyt katella loppuun asti. Valitsit kotimaiset  siksi että ei tarvitse tekstiä lukea kun täytyy keskittyä neuleen onnistumiseen vähillä virheillä ja silmukoiden putoamisilla.

Tulipahan istuttua ennätys aika paikallaan, neljän päivän aikana, nyt on aiheellista lisätä päivittäistä liikuntaa. Aloitin jo tänä aamuna hyötyliikunnalla kun puuhastelin pihalla, laittaen, nuorelle rodolle suojaverkon, lukiessani ystävän blogisssa peurojen syöneen alppiruusujen kukkanuppuja. Kylvin myöskin porkkanansiemeniä, luit oikein.... kokeilu mielessä... saa nähdä miten itävät keväällä, sasinkohan varhaispokkanoita ? Istuttelin myöskin  ruukuissa olleita kukkasipuleita kun maa on sulaa, mitähän vielä keksinkään iltapäiväksi puuhasteltavaa ?

Metsäkauriit talvisella kasvimaalla

 Metsäkauriit ovat löytäneet jälleen ruokailupaikan kasvimaaltani. Kahden kokoisia jälkiä on runsaasti, aivan kuin niitä olisi ollut isompikin lauma ja "pienokaisiakin" mukana laumassa.

 Laumaa en ole onnistunut näkemään, jälkiä lumessa ainoastaan.

 Lehtikaali on osoittautunut kauriiden ja pupujussien herkuksi. 

 Kasveista on lehdet syöty ja maa on tallattu kunnolla

Tässä on kasvanut lehtimangoldia jota kauriit ovat kaivanneet lumen alta, popsien mehevät lehdet suihinsa. 
Jätän kasvimaalle ihan tarkoituksella kaiken vihreän kasvusten riistaeläinten ruuaksi. Näin säästyvät puiden ja pensaiden oksat eläinten tekemiltä vahingoilta. Puutarhan läpi kulkee varmaan metsäneläinten ikivanha polku, mitä ne ovat tottuneet kulkemaan talvisin kautta aikojen ja sitä ei onnistu ihminen muuttamaan. Parempi vaihtoehto on elää niiden kanssa sovussa ja kunnioittaa niidenkin elämisen ehtoja, käyttäytymistapoineen.

 Maksaruot kukkivat edelleen, värityskään ei ole kokonaan haalistunut.

Tässä on todistus sopuisasta yhteiselosta eläinten kanssa, ne kunnioittavat kukkiani, eivätkä popsi näitä suihinsa.

Tapionpöytä katettuna

Tälle päivälle sääennusteet lupaavat lauhtuvaa säätä ja tulossa pitäisi olla vesisateitakin. Siksi pitikin kuvata tapionpöytä lumivaipassaan.

Lintujen ruokinta on alkanut jo syyskuun puolella ja laudoilla käy monenlaista visertäjää. Menossa on jo toinen 25 kiloinen säkki auringonkukansiemeniä, joita syötän myöskin oraville niiden omalta syöttölaudaltaan.

Pihalla tapahtuu kaiken aikaa vaikka ei kasvit ja istutuksen ovatkin vaipuneet talvilepoon. Tilalle ovat tulleet monet linnut ja metsäneläimet, joten on edelleen mitä seurata ja havannoida niiden touhuja.

Valintoja, vaihtoja, viipyilyä

Talventulo onnistui tänä syksynä yllättämään aikaisella tulollaan viherpeukalot, ainakin itselleni ennusteet talven tulosta jo aiheuttivat pientä vipinää puutarhan viimeisiin puuhasteluihin. 

Ensilumen sataessa maahan, se ikäänkuin vaihtoi koko päivärytmin kerralla seesteisiksi. Vei hiukan aikaa totutteluun, kun ei ollutkaan enään aihetta puuhastella pihalla päivittäin. Vaihteeksi oli mukavaakin istua päivät käsitöitä tehden ja kuunnellen radiota. Sain jopa valmiiksi sadepäivänä aloitetun villapaidan Suville ja muutamat polvipituiset villasukatkin tuli tyttösille neulottua. Hyötyliikuntaa  tuli kuitenkin sopivasti näihinkin päiviin lumikolan kanssa pyörähdellen ja Vili-koiraa lenkittäen-

Viikonlopuksi osoittautui muutama yhteensaattuma menojen suhteen, oli miniän synttärit, Kennelyhdistyksen 40-vuotisjuhlat, entisellä työpaikalla talkoot ja Tapasilta. 

Ei ollut lainkaan vaikeaa tehdä valinta noista vaihtoehdoista, ensimmäisellä sijalla on tietenkin lähipiirin synttärit, joihin sitten suunnattiinkin  porukalla. 

Vaikka olenkin paikallisen kennelyhdistyksen perustajajäsen, niin en tuntenut tarvetta juhlia yhdistyksen 40 vuotista taivalta, koska en ole ollut enää 20 vuoteen toiminnassa mukana, toisekseen moni silloin alkumetreillä mukana olleista tyypeistä on siirtynyt taivaallisille koulutus kentille. Juhlapaikkakaan ei ollut mieleiseni, koska vanha juhlasali olisi ollut pakkassäällä senverran kylmä, että olisi vaatinut villahousut jalkaan ja turkin niskaan, eihän vanha olisi siellä juhlatamineissa tarennut.

Entinen työpaikkakin lähetti kutsun talkoopäivää viettämään ja sen jälkeen olisi ollut mahdollisuus osallistua Tapasiltaan. 
Ajankohta jo ihmetytti sinällään, isänpäivän aatto ja marraskuu talkoo töihin. Perinteisesti on pidetty siivoustalkoot syksyllä tai keväällä, keskittyen pia-alueen siistimiseen, ikkunoiden pesuun, takkapuiden tekoon/pinoamiseen jne. Lunta maassa ja pakkasta ilmassa jo poistaa muutamat talkoopuuhat listalta. Sisäpuuhat eivät meikäläistä olisikaan kiinnostaneet.
Ei edes saunomismahdollisuus innostanut osallistumaan, kun oman pihasaunan löylyille ei löydy vertaista saunaa. 

Viikonlopun menovinkeistä oli tosiaan mieluisin vaihtoehto oman perheenjäsenen synttärit, herkkuinen ja yhdessä olo läheisten kanssa, jota en vaihtaisi vapaaehtoisesti muihin porukoihin nykyään  mistään hinnasta. 

Viikko sitten vietimme Pyhäinpäivää ja nyt Isänpäivää, jolloin ajatuksen viipyilivät paljolti menneiden aikojen ja poisnukkuneiden läheisten elämää muistellen. Sanotaan että aika kultaa muistot, mikä pitää kyllä paikkansa. Mitä enemmän vuosia menetyksistä kuluu, sitä enemmäm muistaa vaan mieluisia muistoja, pienet ikävätkin asiat tippuvat tuolta korvien väliseltä kovalevyltä ja hyvä näin.
Käsitöitä tehden, ajatukset karkaavat usein menneiden aikojen muistoihin ja nostaen muistin sopukoista jo unohduksissa olleita asioita, niissä on viihdyttävä viipyillä. Tuntuu ettei tässä iässä koskaan ole yksin, aina ovat seuralaisina elettyjen aikojen muistot , joihin on hyvä sukeltaa, yksin ollessaan. Kun on saanut elää hyvän ja tapahtuma rikkaan elämän niin on 
kovalevyllinen värikästä matskua josta voi valita mieleisimmät jutut tai itkeä itkemättä jääneet surut ja luopumiset.  Koskaan ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä, vaikkakin asuu itsekseen. 

Koululaisten liikennekäyttäytyminen

Kuva: Kotiliesi/arjairene

Tämä "mummeli" on harvoin pahalla tuulella, mutta niin vaan tapahtui tällä viikolla kun päätin pikaisesti käväistä pyöräillen kirjastossa.  Huonoa tuultani eivät ystävälliset kirjastovirkailijatkaan pystyneet lauhduttamaan. Pysähdyin vielä vaihtamaan kuulumisia muutaman tutun henkilön kanssa ja kuinka ollakaan, avauduin heillekin mielialani vaikuttajista. Sain heiltä kuulla vastaavanlaisista kokemuksista liikenteessä. En siis ollut yksin kokemuksieni kanssa, vaan koululaisten liikennekäyttäytyminen huolestuttaa ja pelottaa meitä kanssa kulkijoita isoin joukoin.

Omaa tyhmyyttäni oli lähteä kylille iltapäivällä, jolloin ala-asteen koululaiset lähtevät koulusta kotimatkalle, vaikka tiesin jo ennestään fillaroinnin kevyenliikenteen väylällä olevan "mummeli-ikäiselle" hengen vaarallista, varsinkin koulusta Isokalliontien suuntaan. Ensinnäkin koulukkaat opikaisevat isoissa ryhmissä fillareillaan kirkon pihan kautta, laskien täysillä mäkeä alas Isokalliontielle, huomioimatta autoliikennettä ja muita  tiellä liikkujia. Kulkevat 4-6 polkupyörää rinnakkain, eivätkä anna tietä vastaantulevalle kulkijalle. Näin juuri kävi kohdallani yhdellä reissulla kolme kertaa niin että jouduin väistää nurmikolle ja ojan penkkaalle. Johan moiset vaaratilanteet nostattivat verenpaineetkiin huippulukemiin.

Tuntuu että kuluneena syksynä koululaisten liikenne käyttäytyminen olisi muuttunut aina vaan röyhkeämmäksi entisestään, he eivät reakoi mitenkään kellon soittoon, eivätkä kehoitukseen väistää. Eikö koulussa enää opeteta liikenteen perus sääntöjä ja muiden huomioon ottamista liikenteessä? Eikö poliisin edustajat enää käy kouluissa jakamassa liikenne tietoutta? Minne ovat haihtuneet päiväkotien jakama opetus lasten päistä vai tiivistyykö tyhmyys sakissa kun tullaan vähän isoimmiksi? Tiedä häntä ??!!!

Jotakin pitäisi tehdä, oisko opetuksen kertaus aiheellista? Tuttavani otti yhteyttä koululle, pelästyttyään vaaratilanteessa, kirkon kohdalla autoillessaan, niin opettajien suhtautuminen oli ollut nihkeää ja olivat ottaneet sen kannan ettei koulumatkat kuulu koululle. Mielestäni se kyllä osittain kuuluu koulullekin, koska se olisi hyvänä keinona tehostaa kotona jaettavan ohjeistuksen perille menoon sinne koululaisen kovahkoon pääkoppaan.

”Kasvamme kohti myönteistä minäkuvaa
toisemme ja ympäristömme huomioiden.
(kopioitu Rajamäen koulun verkkosivulta)

Rajamäen koulun verkkosivuilla oleva lauseke jo velvoitta ja edellyttää koululaisten ohjausta huomioimaan toisemme myöskin liikenteessä, eikö?

Järkytyin sen verran voimakkaasti etten jäänyt yksinomaan purnaamaan itsekseni ja porukoitteni kanssa purkautuen aiheesta, vaan otin myöskin yhteyttä lähipoliisiin ja kyseiseen kouluun sähköisesti. Jään odottelemaan heidän vastauksiaan, jos he nyt vaivautuvat edes vastaamaan "mummelin" postiin, saatikka sitten toimimaan jotenkin asian hyväksi.

Nyt helpotti huomattavasti, kun sai purkaa sapetustani kirjoittaen. Jatkan pyöräily reissujani edelleenkin, tulen kuitenkin huomioimaan mahdolliset koululaisten kotimatkojen ajankohdat niin ettemme "törmäilisi". Eihän eläkeläisen ole pakko olla liikenteessäkään ruuhka-aikoina, eikä koululaisten liikenne käyttäytymisen tarvitse välttämättä häiritä tätä mummelia.

Kutkuttaa ajatella tilannetta kun olen Vili-koirani kanssa päivittäisillä lenkeilläni, myöskin kevyenliikenteen väylillä, niin mitenkähän pyöräilevän koulukkaan käy kun hän ei anna tietä koiralle ja mummelille, törmäten uroskoiraan joka on tarkka reviiristään. Vilillä on erittäin pelottavan ärähtävä ääni ja saattaa se nipistää vähän persuksistakin uhkaajaansa. Toivon kuitenkin ettei tällaista tilannetta synny käytännössä, mielikuvitukseni tässä vähän lähti lentoon.

Pihan syksyisiä ruskavärejä ja vihreän eri sävyjä

Vanha pilvikirsikka on saanut syksyisen värisävyn.

Mehitähdet säilyttävät kesäisen vihreytensä vuodenajoista riippumatta.

Riippahanhipajun kauneus on sen oksiston muodostelmassa, hopealle vivahtava vihreä eroittuu nurmikosta edukseen.

Rusotuomen lehdet ovat pitäneet tumman värinsä koko kasvukauden.

Villiviinin vihreys muuttuu syksyn myötä, päivä päivältä punaisemmaksi.

Vihreän eri sävyjä. Kuvassa on 11 erilaista kasvia/puuta/puskasta.

Tummanvihreä lehtikaali, vierellään hempeä kehäkukka, vaaleanvihrein lehdin.

Kausimansikka on innostunut syksyn aurinkoisista päivistä niin hurjasti että kukkii runsaammin kuin kevätkesällä konsanaan. Toisissa puskaissa on vielä ihanan punaisia mansikoita ja paljon raakileita valmistumassa. 

Pihalla vallitsee vielä kesä, ellei huomioi puista putoavia lehtiä, lämpötilaa tai melkein myrskylukemiin yltyvää tuulta.
En kuitenkaan anna kesäisen tunnelman harhauttaa itseäni, vaan siirtelen vähitellen arimpia kesäkukkia talvetus paikalleen, kellaritiloihin.
Kriinumi sai ensimmäisenä kyydin olohuoneen nurkkaan kukkimaan ja kasvattelemaan toista nuppuaan. Sen kukinta kestää vielä pitkään, ehkä jouluun asti ja sen jälkeen se jatkaa matkaansa kerrosta alemmaksi, nauttimaan ansaitua talvilepoaan.
Yöhallat eivät ole vielä yltäneet pihalleni, koska kesäkurpitsat eivätkä daaliatkaan ole vielä mustuneet, ehkäpä puut ja pensaat antavat sopivasti "hallasuojaa" muille kasveille.

Kesäkauden pihapuuhastelujen jälkeen on rentouttavaa puuhaa valmistautua syksyyn ja talven tuloon. Odotan jo aikaa kun voi viettää päivät ilman ulkopuuhia ja saa vain istua lempituolissaan, lukulampun alla kirjoitellen, lukien tai käsitöitä tehden. 
"Aikansa kutakin".

Espanjansiruetana/tappajaetanasota

 Tappajaetanoita kerätty tänä kesänä 3560 kappaletta. Luit aivan oikein.

Aloitin keräilyn toukokuun alkupuolella ja kirjasin allakan kulmaan päivittäisen saaliin, aina tähän syyskuun viimeiseen keskiviikkoon astikka. Siis varsinainen "etanasota" on käyty.

Kysyi hiukan viiteliäisyyttä ottaa aikaa jokaisena kesäpäivänä noin puoli tuntia, mokomien iljetysten keräilyyn, olisi sitä ollut mukavampaakin tekemistä mielessä. Ottaen huomioon tosiasiat, ettei tämä  "yhdenmiehensota"  tee loppua tästä limaisesta vieraslajista.

Keräily kannatti tehdä etanoiden ehdoilla, eli piti ottaa sääolosuhteet huomioon ja niiden liikkumis ajat. Parahaat ajankohdat olivat aamulla varhain ja illalla myöhään, sekä lämpimän kostea sää tai sateella/sateen jälkeen. Turhaan niitä kannattaa etsiä aurinkoisella säällä, päiväsaikaan tai ukonilmalla.

Olen kokeillut myöskin Ferramol-etanasyöttiä joka on maailman laajuisesti ainut torjunta-aine ja jonka vaikutus perustuu  rautafosfaattiin jota esiintyy myös luonnossa itsessään. Tulin siihen tulokseen ettei paljon kannata syöttiä isolla piha-alueella käyttää, yksinomaan tuotteen kalliin hinnannkin vuoksi 10  kg/ 89,95 euroa. Toisena haitta tekijänä totesin 

rakeiden liukenevan  sateella, joten rakeiden käyttö tulee suhteellisen  hintavaksi. Kun etanat leviävät ja matelevat rintamana,  hitaasti mutta varmasti, niin tulin siihen tulokseen ettei yhdellä tontilla suoritettu myrkytys ole tehokasta torjuntaa, vaan toivotonta ja turhaa.

Tähän aikaan saattaa pihalta löytyä myöskin etanan munia, jotka kannattaa tuhota samalla tavoin kun itse etanatkin. Munat ovat valkoisia ja niitä esiintyy eri suuruisina ryppäinä. Usein munat ovat ulkoruukkujen tai lautojen alta, puiden kannoista ynm.

Hyvänä apuna etanoiden torjunnassa kasvimaalla ja kylvö alueilla on ollut muovinen reunanauha joka on sivelty koivutervalla. Näin olen saanut kasvurauhan pienille juuri idänneille, hennoille taimilla, jotka ovat etanoiden suurinta herkkua.

Tappajaetanat syövät kaikkea; toinentoisiaan, koiran-/kissankakkaa, sieniä, kuihtuneita kukkien osia, lahoavaa puunkantoa, siis ihan mitä vaan. Eivätkä ne mokomat matele yksinomaan maanpinnassa, vaan nousevat esim. auringonkukan tukevaa vartta ylös, syöden kukasta kaiken muun, paiysi kovan varsiosan.

Etanat itse eivät kelpaa ruuaksi linnuille, eikä siileille, lienevätkö myöskin myrkynmakuisia.

Etanasota on tältä kesältä taisteltu ja voitettu. Tuhot puutarhassa jäivät erittäin vähäisiksi.

Miten teidän puutarhoissanne on etanoiden kanssa tultu toimeen, olisi kiva kuulla kokemuksistanne, kirjoitellaan.