Ensilumen sataessa maahan, se ikäänkuin vaihtoi koko päivärytmin kerralla seesteisiksi. Vei hiukan aikaa totutteluun, kun ei ollutkaan enään aihetta puuhastella pihalla päivittäin. Vaihteeksi oli mukavaakin istua päivät käsitöitä tehden ja kuunnellen radiota. Sain jopa valmiiksi sadepäivänä aloitetun villapaidan Suville ja muutamat polvipituiset villasukatkin tuli tyttösille neulottua. Hyötyliikuntaa tuli kuitenkin sopivasti näihinkin päiviin lumikolan kanssa pyörähdellen ja Vili-koiraa lenkittäen-
Viikonlopuksi osoittautui muutama yhteensaattuma menojen suhteen, oli miniän synttärit, Kennelyhdistyksen 40-vuotisjuhlat, entisellä työpaikalla talkoot ja Tapasilta.
Ei ollut lainkaan vaikeaa tehdä valinta noista vaihtoehdoista, ensimmäisellä sijalla on tietenkin lähipiirin synttärit, joihin sitten suunnattiinkin porukalla.
Vaikka olenkin paikallisen kennelyhdistyksen perustajajäsen, niin en tuntenut tarvetta juhlia yhdistyksen 40 vuotista taivalta, koska en ole ollut enää 20 vuoteen toiminnassa mukana, toisekseen moni silloin alkumetreillä mukana olleista tyypeistä on siirtynyt taivaallisille koulutus kentille. Juhlapaikkakaan ei ollut mieleiseni, koska vanha juhlasali olisi ollut pakkassäällä senverran kylmä, että olisi vaatinut villahousut jalkaan ja turkin niskaan, eihän vanha olisi siellä juhlatamineissa tarennut.
Entinen työpaikkakin lähetti kutsun talkoopäivää viettämään ja sen jälkeen olisi ollut mahdollisuus osallistua Tapasiltaan.
Ajankohta jo ihmetytti sinällään, isänpäivän aatto ja marraskuu talkoo töihin. Perinteisesti on pidetty siivoustalkoot syksyllä tai keväällä, keskittyen pia-alueen siistimiseen, ikkunoiden pesuun, takkapuiden tekoon/pinoamiseen jne. Lunta maassa ja pakkasta ilmassa jo poistaa muutamat talkoopuuhat listalta. Sisäpuuhat eivät meikäläistä olisikaan kiinnostaneet.
Ei edes saunomismahdollisuus innostanut osallistumaan, kun oman pihasaunan löylyille ei löydy vertaista saunaa.
Viikonlopun menovinkeistä oli tosiaan mieluisin vaihtoehto oman perheenjäsenen synttärit, herkkuinen ja yhdessä olo läheisten kanssa, jota en vaihtaisi vapaaehtoisesti muihin porukoihin nykyään mistään hinnasta.
Viikko sitten vietimme Pyhäinpäivää ja nyt Isänpäivää, jolloin ajatuksen viipyilivät paljolti menneiden aikojen ja poisnukkuneiden läheisten elämää muistellen. Sanotaan että aika kultaa muistot, mikä pitää kyllä paikkansa. Mitä enemmän vuosia menetyksistä kuluu, sitä enemmäm muistaa vaan mieluisia muistoja, pienet ikävätkin asiat tippuvat tuolta korvien väliseltä kovalevyltä ja hyvä näin.
Käsitöitä tehden, ajatukset karkaavat usein menneiden aikojen muistoihin ja nostaen muistin sopukoista jo unohduksissa olleita asioita, niissä on viihdyttävä viipyillä. Tuntuu ettei tässä iässä koskaan ole yksin, aina ovat seuralaisina elettyjen aikojen muistot , joihin on hyvä sukeltaa, yksin ollessaan. Kun on saanut elää hyvän ja tapahtuma rikkaan elämän niin on
kovalevyllinen värikästä matskua josta voi valita mieleisimmät jutut tai itkeä itkemättä jääneet surut ja luopumiset. Koskaan ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä, vaikkakin asuu itsekseen.
