22.11.2016

Villapaita valmistui!

Pari viikkoa sitten valmiiksi saamani villapaita oli saajalleen niin mieleinen, että hän pyysi kutomaan toisenkin paidan ja aivan samalaisen kun yllänsä oleva; siis lämmin, väljä, ei kutita jne. 
Tein paidan Novitan Aava-langasta ja päätin hakea Hyvinkään liikkeestä kyseistä lankaa toiseenkin neuleeseen, mutta kuinkas kävikään, se oli loppuun myyty. Siis kotiin , tietsikka auki ja googlaamaan. Lankaa löytyi pohjanmaalta, Lankatalo Tapion kaupasta. http://www.lankatalo.net/  Tilaus ja laskun maksu onnistuivat helposti ja langat lähtivät postin kyydissä oman kylän postinasiamiehelle noudettavaksi.
Torstaina noudin langat postista ja saman päivän iltana neule oli hyvässä alussa....
edeten reipasta vauhtia...
sunnuntaina olivat kaikki osat neilottu....
maanantaina ranglansaumojen ompelua ja kauluksen neulontaa....
Villapaita 2. on valmis ja aikaa työhön kului vain  kokonaista 4 päivää.

Työ sujui nopsasti kun tein sitä pyöröpuikoilla ja ranglanmallisena. Neuleiden saumat eivät ole osaamiseni parhaita puolia. Niistä tulee aina tosi ruman näköisiä, vaikka kuinka olen harjoitellut, ne eivät vaan onnistu, on pakko luovuttaa ja tehdä villapaidat helpoimmilla työskentelytavoilla.

Pääasiahan on että neuletyöni kelpaa nuorelle, toimien lämmittäjänä talven pakkasilla ja oIlen miellyttävä kantajalleen. Onneksi Suvi ei tuijota pieniä "virheitä" joita huolimattomuuteni tuottaa, enhän ole mikää oikea käsityöihminen, vaan vale-sellainen ja teen kaikenlaista käsilläni yksinomaan omaksi ilokseni. Tosin kaikki tekemäni tuotteet ovat aina lähteneet tarpeeseen, lämmittäen milloin kenenkin jalkoja, käsiä, kauloja ja päänuppeja.

En ole vieläkään oppinut katselemaan televisiota ilman käsityötä, minulla pitää olla aina käsilläkin jotakin tekemistä kun yläpää seuraa toosasta tulevaa ohjelmaa. 
Kuinkas kävikään sopivasti kun Elisaviihde kaupusteli tuotteitaan ja ymseänä asiakkaana tyrmäsin innokkaan kaupustelian tykkänään. Lopuksi "poika" lausahti että kai sinulle kelpaa sentään kuukauden maksuton Aitio-kanavan käyttö oikeus. No passaihan se ja niin katselin kutoessani kotimaiseia leffoja ihan kyllästymiseen asti. Jäin ihmettelemään kotimaisen elokuvan tasoa, vain muutama oli joten kuten siedettävän nautinnollinen mutta valtaosa ala-arvoisia joita en viitsinyt katella loppuun asti. Valitsit kotimaiset  siksi että ei tarvitse tekstiä lukea kun täytyy keskittyä neuleen onnistumiseen vähillä virheillä ja silmukoiden putoamisilla.

Tulipahan istuttua ennätys aika paikallaan, neljän päivän aikana, nyt on aiheellista lisätä päivittäistä liikuntaa. Aloitin jo tänä aamuna hyötyliikunnalla kun puuhastelin pihalla, laittaen, nuorelle rodolle suojaverkon, lukiessani ystävän blogisssa peurojen syöneen alppiruusujen kukkanuppuja. Kylvin myöskin porkkanansiemeniä, luit oikein.... kokeilu mielessä... saa nähdä miten itävät keväällä, sasinkohan varhaispokkanoita ? Istuttelin myöskin  ruukuissa olleita kukkasipuleita kun maa on sulaa, mitähän vielä keksinkään iltapäiväksi puuhasteltavaa ?

Ei kommentteja: