28.9.2016

Espanjansiruetana/tappajaetanasota


 Tappajaetanoita kerätty tänä kesänä 3560 kappaletta. Luit aivan oikein.

Aloitin keräilyn toukokuun alkupuolella ja kirjasin allakan kulmaan päivittäisen saaliin, aina tähän syyskuun viimeiseen keskiviikkoon astikka. Siis varsinainen "etanasota" on käyty.

Kysyi hiukan viiteliäisyyttä ottaa aikaa jokaisena kesäpäivänä noin puoli tuntia, mokomien iljetysten keräilyyn, olisi sitä ollut mukavampaakin tekemistä mielessä. Ottaen huomioon tosiasiat, ettei tämä  "yhdenmiehensota"  tee loppua tästä limaisesta vieraslajista.

Keräily kannatti tehdä etanoiden ehdoilla, eli piti ottaa sääolosuhteet huomioon ja niiden liikkumis ajat. Parahaat ajankohdat olivat aamulla varhain ja illalla myöhään, sekä lämpimän kostea sää tai sateella/sateen jälkeen. Turhaan niitä kannattaa etsiä aurinkoisella säällä, päiväsaikaan tai ukonilmalla.

Olen kokeillut myöskin Ferramol-etanasyöttiä joka on maailman laajuisesti ainut torjunta-aine ja jonka vaikutus perustuu  rautafosfaattiin jota esiintyy myös luonnossa itsessään. Tulin siihen tulokseen ettei paljon kannata syöttiä isolla piha-alueella käyttää, yksinomaan tuotteen kalliin hinnannkin vuoksi 10  kg/ 89,95 euroa. Toisena haitta tekijänä totesin 
rakeiden liukenevan  sateella, joten rakeiden käyttö tulee suhteellisen  hintavaksi. Kun etanat leviävät ja matelevat rintamana,  hitaasti mutta varmasti, niin tulin siihen tulokseen ettei yhdellä tontilla suoritettu myrkytys ole tehokasta torjuntaa, vaan toivotonta ja turhaa.


Tähän aikaan saattaa pihalta löytyä myöskin etanan munia, jotka kannattaa tuhota samalla tavoin kun itse etanatkin. Munat ovat valkoisia ja niitä esiintyy eri suuruisina ryppäinä. Usein munat ovat ulkoruukkujen tai lautojen alta, puiden kannoista ynm.

Hyvänä apuna etanoiden torjunnassa kasvimaalla ja kylvö alueilla on ollut muovinen reunanauha joka on sivelty koivutervalla. Näin olen saanut kasvurauhan pienille juuri idänneille, hennoille taimilla, jotka ovat etanoiden suurinta herkkua.

Tappajaetanat syövät kaikkea; toinentoisiaan, koiran-/kissankakkaa, sieniä, kuihtuneita kukkien osia, lahoavaa puunkantoa, siis ihan mitä vaan. Eivätkä ne mokomat matele yksinomaan maanpinnassa, vaan nousevat esim. auringonkukan tukevaa vartta ylös, syöden kukasta kaiken muun, paiysi kovan varsiosan.

Etanat itse eivät kelpaa ruuaksi linnuille, eikä siileille, lienevätkö myöskin myrkynmakuisia.

Etanasota on tältä kesältä taisteltu ja voitettu. Tuhot puutarhassa jäivät erittäin vähäisiksi.

Miten teidän puutarhoissanne on etanoiden kanssa tultu toimeen, olisi kiva kuulla kokemuksistanne, kirjoitellaan.


2 kommenttia:

EevaK kirjoitti...

Meillä oli ensimmäiset espanjan siruetanat vuosituhannen vaihteessa. Olin silloin nuorimman lapsen kanssa kotona hoitovapaalla ja keräsimme aamuin illoin etanoita. Päiväsaldo oli noin 200-250 etanaa. Kun parina kesänä keräsimme, on sen jälkeen ollut vain muutamia yksilöitä vuosittain. Espanjan siruetanat on helppo kerätä kun löytyvät helposti. Nykyisin meillä on vitsauksena kotilot. Nuo rakeet on hukkaan heitettyä rahaa, kerääminen on kokemukseni mukaan ainoa keino pitää etanakantaa kurissa.

marjamatilda kirjoitti...

Olen kanssasi EevaK; samaa mieltä, loppukesästä etanakanta väheni huomattavasti, alku kesän kun keräili säännöllisesti ja sain myöskin parhaina päivinä 250 kpl päivässä.