Mahtava talvisää ja ollaan vasta marraskuussa. Aamulla oli -17 pakkasta ja melkein tyyntä, aurinkokaan ei ollut vielä noussut kun olimme Kyttä-koiran kanssa joka aamuisella lenkillämme. Kuinka ollakaan... koko matkan soi päässäni vanha talvinen laulu "Rati riti ralla....Lumi narskui askelissa "vanhanaikaisesti", muutama ihminen oli uskaltanut ulos ja lenkille.
Puut olivat huurteessa, kaunista talvimaisemaa joka puolella, melkein hiljaisuus... muutama auto pörisi rikkoen tunnelmaa, se oli varttia vaille retriitti.
Luonto on kirkkomme; muistan mummonikin usein lausahtaneen. Matilda-mummoni ihasteli ikkunan ääressä ihan viimeisiin elinvuosiinsa asti uuden lumen tuloa ja valkoista luontoa. Nyt huomasin kun nuorin lastenlapseni ihailee lumista maisemaa ihan samalla lailla. Selvästi hän nauttii ympäristön vaihdoksesta kerrostalosta rivitaloon.
Tunnen kiitollisuutta oman ja läheisteni terveydestä, nyt on kaikki hyvin, ei tarvitse ketään saatella vastaanotoille eikä hoitoihin. Kuukauden sisällä on tilanne muuttunut hyväksi.
Silloin kun kaikki on kunnossa pitää sitä itsestään selviönä eikä voi kuvitellakaan että meille voisi tulla joku sairaus. Näin läheisten sairauksien myötä on oppinut arvostamaan jokaista tervettä päivää jonka saamme täällä elämässä yhdessä elellä.
