30.9.2011

Koristekurpitsat

Erittäin runsas sato koristekirsikoista, keräilen ne melko pieninä siksi että saan kauniimman asetelman keittiön työpöydälle, ns. monikerroslautaselle, isoja ei mahtusi kuin muutama. Ihmeekseni olen todennut ; etteivät "tappajaetanatkaan pitäneet kompostia lounas paikkanaan, olin istuttanut taimet kompostin harjalle ja ne on kasvaneet hyvin , jopa 6 metrin versoina ympäristöönsä levittäytyen.
Tänään on ihanan kesäinen päivä lämpöä + 21 astetta varjossa, aurinko paistaa ja tuulee vienosti. Väriloisto puutarhassa on mahtava.
Keijunmekko kukki vielä täysillä, siirrän sen "vinttikammariin" ennen hallan tuloa ja yritän talvettaa sen ensikesäksi.
Äitienpäiväkukkani; Rusokirsikassa on upea syysväri. Toivonkin että se kasvaa nopeasti ja ilostuttaa meitä muuttuvilla väreillään.
Syksyn viimeisiä kukkivia puskaita ovat syysasterit. Tällähetkellä pihallani on vain kaksi lajiketta mutta ensi keväänä hankin tummanpunaisen ja istutan sen pilvikirsikan alle, punertavan ison maksaruohon vierustalle.

Luulen että viimeisimmäksi rikkaruohojen kitkentäkohteeksi jää tänä syksynä kivikkoryhmä. Siihen on jälleen kasvanut jotakin ohut lehtistä heinää ja yritin ottaa kaikki pois juurineen, niinkuin aina ennenkin, siinä onnistumatta koska aina heinä kasvaa uudelleen :(

Lakanapyykki kuivaa ulkosalla, laitan ne takaisin sänkyyn ja saan nauttia kesäisestä tuoksusta, illasta aamuun, ihanaa ! Kyllä hullun ilo on halpaa :)

Ei kommentteja: