23.10.2012

"Joriinin juuret"/Daaliat kellariin

Syystyöt jatkuvat pihalla, on taas aika kaivaa Daalioiden juurakot maasta ylös.
Tänä kesänä nämä ikivanhat juurakot kukkivat koko kesän  ja vielä melkein näihin päiviin asti. Satoikin juuri sopivasti ja lannoituksetkin olivat sopivat kun kukkimisesta ei tahtonut tulla loppua lainkaan. Lopulta otin vanhan sirppini ja katkoin kukkavanat kompostiin.
Lapiolla juurakot ylös ja ylimääräiset mullat karistelin pois. Vanhojen muovisten "maitolaatikoiden" pohjalle laitoin sanomalehteä ja asettelin vain yhden kerroksen juurakoita laatikkon.
Daalialaatikot joita on kaikkiaan 6 kappaletta , säilytän kellarikomerossa päällekkäin, näin niille jää ilmatilaa tarpeeksi eivätkä homehdu, eivätkä mätäne. Kosteuskin pysyy juuri sopivana viileässä +5-+8 asteisessa tilassa, ilman kastelua. 

Keväällä niihin tulee vaaleita versoja, pimeässä tilassa kun ovat, en esikasvata niitä lainkaan vaan istutan varhain keväällä suoraan kasvupaikalle.

Yksivuotisena kesäkukkana viljelty Verbena.
Otin nämäkin ruukuissa kellariin, kokeilen onnistuuko talvehtiminen.

Syystöitä riittää vielä muutamalle päivälle, mikä onkaan parempaa hyötyliikuntaa, raikkaassa syysilmassa puuhastellessa saa älyttömän hyvän olon ja uni tulee heti kun päänsä kallistaa tyynylle.

1 kommentti:

Irene kirjoitti...

Sinulla noita daalioita riittää ihan kiitettävästi. Minä aloitin eilen saman homman ja jätin laatikon kuistille yöksi. No, yöllä satoi lumi ja tuli pakkanen, joten se niistä juurakoista. Onneksi en ehtinyt vielä kaikkia kaivaa ylös. Luulen, että maassa olevat ovat säilyneet.

Jättiverbena säilyy todennäköisesti. Minä jätin viime vuonna penkkiin ja viskoin keväällä pois. Yllätyksekseni löysin kesällä yhden kukkivan jättiverbenan kukkapenkistäni.