5.12.2010

Askartelua adventtisunnuntaina

Askartelin joulukortit ihan itse, lankakeriä loytyi ihan sopivasti punaista ja vihreää. Korttipohjat ja kirjekuoret hankin Tiimarista. Vihreälle korttipohjalle punaisela villalangalla ja punaiselle korttipohjalle vihreällä langalla. Liimana käytin Erikeepperiä kun sitä oli ennestään ja hammastikkujakin löytyi keitiön kaapista. Koerteistani huokui lämpö, olin onnistunut!
Viikolla harjoittelin ovikranssien tekoa ammattihenkilön ohjauksessa kun siihen oli oiva mahdollisuus. Se oli kivaa!
Materiaalit olin hankkinut jo ennen lumen tuloa omasta pihasta ja sukulaisen metsästä. Tuijan oksatupsuista sain ihan kivan näköisen kranssin, ei nyt ihan symmetristä ja tasaista mutta itse tehty se riittää meidän oville.
Kesällä kerätyt kävyt näyttävät oikein sööteiltä, ei olisi uskonutkaan. Tulevana syyskesänä kerään kranssi-materiaaleja luonnosta enemmänkin nyt kun sain "jutun ideasta" kiinni.

Adventtiaamuuni sisältyi jälleen "luontokirkko" puhtaassa talvisessa metsässä. Lumihiutaleita leijaili hiljalleen taivaalta ja oli vielä sinertävän hämärää, hiljaisuutta, rauhaa...
Kyttä- hauvelikin nuuski pupujen jälkiä rauhalliseen tahtiin, tuntui että oli "sunnuntaivaihde" päällä, vaikkakin yleensä vauhtia riittää liiaksikin , taluttajan kuntoon nähden. Kirkonkellojen sointi kuului kylältä! Tunnelma oli aidosti taivaallinen! Mieli oli seesteinen ja kiitollinen olotila päällimmäisenä, voiko kirkollisempaa hetkeä ollakaan!

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kiva idea nuo kortit :)
Kaunis tuo kranssi, kävyt näyttävät suloisille siinä!
Hyvää 2. adventtia!

tuksu kirjoitti...

Ihana kranssi!
Luonto on täynnä materiaaleja, kun vain hoksaa ottaa talteen...
Ja nuo kortit ne ovat ihanat! Mutta ei ihan ilman vaivaa synny, joten olet sinä kyllä ahkeroinutkin :)
Juhlavaa Itsenäisyyspäivän iltaa sinne
tuksu