Kaiken lisäksi pari päivää myöhemmin, törmäilin kaupan ovella hänen poikaansa enkä siinä tohinassa ehtinyt edes lähettää terveisiä.
Istuimme kahvipöydässä kolmisin; nuorin tyttäreni ja nänen nuorempi tyttärensä, siis kaiken kaikkiaan naisia kolmessa polvessa. Siinä jutustellessamme kävi ilmi ettei meistä kellään ollut kuluvalle päivälle mitään sovittua menoa, niin mieleeni pompahti tarve käydä tervehdyskäynnillä entisen työtoverini ja ystäväni luona, naapuri kylässä. Esitin päivän piristeeksi käyntiä povarin luona. Tytöt eivät aluksi yhtään innostuneet vaan sanoivat että mennään vaan mutta sitten ei povauksia, lupaatko? No tietenkin tulin luvanneeksi koska minua halutti saada autokyyti ovelta ovelle, menopaluu. Päätimmekin lähteä heti. Ensin kukkakauppaan ja sitten kahvipaketin ostoon, tuliaisiksi.
En soittanut ystävälleni tulostamme etukäteen koska tiesin hänen olevan aina kotosalla, mutta pihalle tultuamma soitin hänelle, että tuutkos ulos tupakkatauolle. Yllätyskäynti onnistui täydellisesti.
Hän ilostui tulostamme niin ettei kahvinkeitostakaan meinannut tulla mitään. Kuulumiset vaihdettuamme hän otti povauskortit esille vaikka emme mitenkään pyytäneet emmekä olleet edes vihjanneet sanallakaan ennustuksista. Siinä sitten unohtui keitetty kahvikin pannuun juomatta. Niin meitä kaikkia omalla povausvuorolla jännitti mitä ne kortit näyttävätkään itsekullekin.
Kortit näyttivät ihan mukavi"juttuja" tulevaksi meille kaikille kolmelle, eikä kenellekään jäänyt pahaa mieltä eikä mikään asia "kiusaamaan" jälkeenkään päin kun juttelimme kortin kertomista jutuista. Hauskaa hupiahan se olikin ja tärkeintä käynnissämme hänen luonaan oli tuoda hänelle vaihtelua melko yksinäisiin päiviinsä.
Ystäväni on koko ikänsä ennustanut korteista, hän on saanut siihen opin naapurissaan asuvalta vanhalta mummolta. Useinkin hänen ennustuksensa pitivätkin paikkansa kun hän katsoi korteilla meille työtovereille tulevia tapahtumia elämissämme.
Itse en oikeasti usko millin vertaa tähän povaukseen enkä muihinkaan ennustuksiin enkä horoskooppeihin mutta porukassa se on kyllä viihdyttävää ja hiljaisimmatkin ihmiset avautuvat puhumaan omista asioistaan; iloista ja murheistaan.
Mieltäni jäi vaivaamaan ystäväni yleiskunnon heikentyminen kun sen huomasi ilman kysymättäkin , liikkeistä ja ulkoisesta olemuksesta. Pudotetut ylimääräiset kilot olivat tulleet tuplaten takaisin ja liikkuminen oli hankalaa. Jäin pohtimaan sitäkin miten hän jaksaa huolehtia huushollistaan, siivouksista ja lumitöistä, eikä varmaan pysty yhtään edes harkitsemaankaan pienen kävelylenkin tekoa päivittäin, tai muutamaa tehohasta jumppa ja venytysliikettä sisätiloissa.
Jos ei aina muistakaan olla kiitollinen omasta terveydentilastaan niin tälläkin tapaamisella oli se vaikutus että lähetin kiitokset yläkerranherralle. Kohdatessamme ihmisen joka on enemmän tai vähemmän liikuntarajoitteinen niin silloin viimeistään huomaa tuntevansa kiitollisuutta luojalta saamastaan terveyden lahjasta, yleensä sitä pitää aivan kuin asiaan kuuluvana luontaisetuna. Vammainen tai sairastunut lähimmäisemme herättää meidät tajuamaan kuinka suuri luojan lahja elämässämme on terveytemme.
1 kommentti:
Olipa mukava postaus. Oli hieno juttu kun lähditte sinne ystävänne luo porukalla. Ja palkaksi saitte vielä hyvät povaukset tulevaan (en itsekään usko povauksiin). Ystävälle ja työkaverille tuo on kivaa ajanvietettä... ja muillekin.
Anoppini on palvelutalossa, ja vain sellaisella nostokoneella pääsee pois sängystä. Hänellä on vain yksi jalka - auto-onnettomuudessa menetti toisen. Käyn aika usein häntä katsomassa. Kaikesta huolimatta hän on erittäin positiivinen ihminen. Saan joka viikko muistutuksen siitä, että miten onnellinen saa olla kun on kaksi tervettä jalkaa.
Mukavaa viikkoa, Marja
Lähetä kommentti