Päivä kerrallaan

On aika pysähtyä koneen ääreen, päivän puutarhassa puuhastelujen jälkeen, tuntuu mukavalta levähtää istumaan.

Aika on kulunut nopeasti, puuhasteltavaa löytyy riittämiin pihalla ja huushollissakin. Ei ole jäänyt aikaa muhia suruni kanssa, tosin muistoja tulee mieleen monia, monia, päivittäin ja silloin nousee pala kurkkuun mutta itku ei ole enään niin herkässä ja voin jo ottaa tuttavien osanotot tyyneydellä vastaan.

Paljon puuhaa on aiheuttanut lapsenlapseni Suvin 23v. muutto luokseni asumaan, yläkerran huoneeseen. On pitänyt tehdä tilaa uusille tavaroille, poistamalla vinttikomeroihin kertynyt roina ja suuri vaatemäärä. Ihmetellä täytyy miksi olenkaan keräillyt kaikkea mahdollista komeroihin , sillä mielellä että jos joskus tulee tarvetta käyttää niitä.

Nyt heitin ikivanhat vaatteet ja kengät pois, osa meni UFF-laatikoihin, osa kaatopaikalle ja kaikki iloisen väriset vaatteet aion tulevana talvena leikata matonkuteiksi.  Kylläpä tulikin tilaa ja hyvä järjestys komeroihin.

Suvi ja kaksi Belgianpaimenkoiraa Vili ja Velmu asuvat nyt kanssani ja Kyttä- hauveli muutti Sinin luokse vakituisesti. No onhan tässä vähän totuttelemista,nimittäin noiden koirien kanssa, pitää harjoitella kahden kanssa lenkkeilyä. Koirat ovat ennestään tuttuja , olen käynyt niitä silloin tällöin ulkoiluttamassa varsinkin kun Velmu oli pieni. 

Nautin suuresti aamupäivän kuulaasta syksyisestä säästä  aurinko paistoi, mikä väriloisto luonnossa, tulikin pakottava tarve lähteä pyöräilemään. 

Tajusin eka kerran että minua ei sido mikään eikä kukaan joten siitä vaan fillarin selkään ja baanalle. Otin hautakynttilän ja tulitikut mukaan jos vaikka tulisi poikettua haudallakin. Hiukan harmitti kun en muistanut ottaa kameraa mukaan, olisi ollut niin mahtavia kuvauskohteita, luonnon kauneutta ja muutama eläinkin.

Syksykin on ihana vuodenaika.

Pysähdyin hautausmaan kohdalla, kävelin ja nautin upeista kukkaistutuksista joita ei viime yön hallakaan ollut puraissut. Sytytin Matin haudalle kynttilän. Vaikea on käsittää että hän on tuolla mullan alla... eihän siitä ole kuin tovi aikaa kun kävimme yhdessä Jari-vävymme hautaa hoitamassa. Syvä ikävä yllätti taas. Jonkin aikaa hiljennyin kävellen ja mietiskellen, samalla nauttien rauhaa huokuvasta ympäristöstä, tuntui kuin Matti olisi kulkenut rinnallani, lohduttaen, mieleen palautuivat viimeiset keskustelumme. Tajuntaani tuli kiitollisuus terveydentilastani ja mahdollisuudesta jatkaa elämääni nauttien läheisteni kanssa kaikista Luojan suomista elämän rikkauksista; PÄIVÄ KERRALLAAN.