Kuuntelen melkein päivittäin heidän musiikkiaan koska olen hankkinut kaikki heidän julkaistut äänitteetnsä.
Sini suomensi Adagion sanat minulle....
En tiedä, mistä löytää sinut
En tiedä miten tavoittaa sinut
Kuulen äänesi tuulessa
Tunnen sinut lähelläni
sydämmessäni ja sielussani,
odotan sinua
Adaggio
Kaikki nämä yöt ilman sinua
Kaikki unelmani ympäröivät sinua
Minä näen ja kosketan kasvojasi
Kaadun syleilyysi
Kun aika on oikea, tiedän, tulet vielä olemaan
käsivarsillani
Adaggio
Suljen silmäni ja löydän keinon
Minun ei ole tarvetta rukoilla
Olen kulkenut niin pitkälle
Tapellut niin rajusti
Ei ole muuta selitettävää
Tiedän, että ainut joka jää,
on piano, joka soi
Jos tiedät mistä löytää minut
Jos tiedät kuinka tavoittaa minut
Ennen kuin valo häviää
Ennen kuin uskoni loppuu
Ole se ainut mies sanomassa
että kuulet sydämeni
että annat elämäsi
jäät ainiaaksi
Älä anna valon hävitä
ei ei ei ei ei ei ei
Älä anna minun luopua uskosta
Ole ainut mies sanomassa
että uskot, saa minut uskomaan
ettet päästä irti
Il Divo
Adaggio
Myöskin hengellinen musiikki on noussut uudelleen mieli musiikikseni, tuoden yksinäisyyteen ja ikävääni lohtua. Joskus se tuo kauniit muistot mieleeni ja toisinaan musiikki johtaa mielen puhdistavaan itkuun. Laulujen sanat taas antavat jonkin tasoista rauhaa ja luottamusta tulevaan elämään ja tuleviin päiviin.
Toisaalta tunnen suurta kiitollisuutta kaikista yhdessä koetuista vuosista ja nautin myöskin hiljaisista yksinolon hetkistä, joka onkin aivan uusi kokemus elämässäni, enhän ole ollut itsekseni milloinkaan. On vallan outoa kun ei tarvitsekaan huolehtia muista kuin itsestään. Outo tunne tulee myöskin aamuisin kun on unissaan nähnyt miehensä hyvissä voimissa ja mukana arkipäivän touhuissa niin herätessään havahtuukiin nykytilaan, silloin on tunne että hän on vain käymässä jossain ja tulee taas takaisin.....
Kaipaisin keskutelu seuraa aiheena; kuolema ja läheisen poismeno. Molemmat ovat vaikeita aiheita ottaa ns puheeksi, ihmiset eivät osaa keskustella niistä vai eivätkö he rohkene. En tietenkään yritäkkään aloittaa aiheesta juttua koska en halua olla kenellekään vaivaksi enkä myöskään halua että kukaan vaivaantuu seurassani. Mieleeni on tullut tarve hakeutua seurakunnan järjestämään sururyhmään, jospa siellä saisi työstettyä sisällään olevaa surua ja kaipausta.
Surun tuomaan mielen matalapaineeseen on terapeuttista myöskin puutarhatyöt ja muut omakotitalossa tehtävät puuhastelut. Toivonkin että löydän sopivat "terapiat ja terapeutit" työstämään sisälläni vellovaa mustaa surua ja saisin entisen positiivisen elämänasenteeni ja toimintatarmoni takaisin.
Myöskin hengellinen musiikki on noussut uudelleen mieli musiikikseni, tuoden yksinäisyyteen ja ikävääni lohtua. Joskus se tuo kauniit muistot mieleeni ja toisinaan musiikki johtaa mielen puhdistavaan itkuun. Laulujen sanat taas antavat jonkin tasoista rauhaa ja luottamusta tulevaan elämään ja tuleviin päiviin.
Toisaalta tunnen suurta kiitollisuutta kaikista yhdessä koetuista vuosista ja nautin myöskin hiljaisista yksinolon hetkistä, joka onkin aivan uusi kokemus elämässäni, enhän ole ollut itsekseni milloinkaan. On vallan outoa kun ei tarvitsekaan huolehtia muista kuin itsestään. Outo tunne tulee myöskin aamuisin kun on unissaan nähnyt miehensä hyvissä voimissa ja mukana arkipäivän touhuissa niin herätessään havahtuukiin nykytilaan, silloin on tunne että hän on vain käymässä jossain ja tulee taas takaisin.....
Kaipaisin keskutelu seuraa aiheena; kuolema ja läheisen poismeno. Molemmat ovat vaikeita aiheita ottaa ns puheeksi, ihmiset eivät osaa keskustella niistä vai eivätkö he rohkene. En tietenkään yritäkkään aloittaa aiheesta juttua koska en halua olla kenellekään vaivaksi enkä myöskään halua että kukaan vaivaantuu seurassani. Mieleeni on tullut tarve hakeutua seurakunnan järjestämään sururyhmään, jospa siellä saisi työstettyä sisällään olevaa surua ja kaipausta.
Surun tuomaan mielen matalapaineeseen on terapeuttista myöskin puutarhatyöt ja muut omakotitalossa tehtävät puuhastelut. Toivonkin että löydän sopivat "terapiat ja terapeutit" työstämään sisälläni vellovaa mustaa surua ja saisin entisen positiivisen elämänasenteeni ja toimintatarmoni takaisin.
2 kommenttia:
Hei!
Kannustaisin Sinua ottamaan yhteyttä seurakuntaan. Sieltä luulisi saavan henkilökohtaisempaa vertaistukea kuin netin kautta.
Kiitos Ahti, näinhän itsekin pohdin asiaa viimeisessä kappaleessani , jos huomasit .
Mutta tärkeintä on , ilmoittauduin jo oman seurakuntani "sururyhmään" joka aloittaa kokoontumiset vasta 3.10, niin että siihen asti terapoin itseäni myöskin täällä blogissani, koeta kestää....
Tänään paistaa ulkonakin aurinko , nauttikaamme siitä.
Lähetä kommentti