Itke, itke hyvä ystäväni, äänen kautta anna padon aueta, kaikota, jos sie löytäisit jaksamista ja hyvää oloa.
Itke, itke hyvä ystäväni, itke kaikki paineesi pihoille.
Pahat mielesi pihan perukoille, syvimpään suon silmäkkeeseen.
A jos sinnuu on pahoin pietty, sinnuu ei oo huomattu, ei kiitosta annettu, vaikk oisit kaiken puurtanutki.
Anna tuulen huiskutella, karistella mättähille kaikki paha olosi. itke, itke ilmoille kaikki tunteesi, vaikk´oisin kynnysmattona joutunut kestämään monet kurakelitkin, tai syyttömänä olet saanut kantaa toisten virheet, kaltoin kohdeltuna muijen murheet, anna näidenkin tunteiden pudota, syvihin vesihin kadota.
Ano taitoa jot sie osaisit käsitellä vaikeitakin asioita, niin ettei niitä tarttis enäämukana kuletella. Ano taito, jot sie oppisit antamaan toisille tilaa, niin ettei se olis pois omastasi.
Ano taito, että Luoja antais sinulle uutta henkeä, et sie oppisit anteeksi antamaan, jaksaisit paremmin hoitaa itseäsi ja kantaa ilolla lähimmäisiäsi.
Yllä oleva teksti on lainattu:
-Pirkko Fihlman, Äänellä itkijöiden puheenjohtaja
Tällä tekstillä melkein aloitin uuden viikon ja uuden päiväni, aamutoimiltani selvittyäni. Tuntui hyvältä, aivan kuin Pirkon teksti olisi tehty juuri minulle. Viimeisen kuukauden jokaiseen päivään on kuulunut myöskin itkua, välillä enenmmän, jonain päivänä vähemmen. En ole koko elämäni aikana yhteensä itkenyt niin paljon kun nyt kuukaudessa.
Tunnen itkun jotenkin puhdistaneen minua sisältä päin, vieden minut sisimpääni.
Itku on poistanut osan syvimmistä surun ja pahanolon syövereistä, näen jo jopa kauniit kukatkin puutarhassani. Itku myöskin toimii "tuutulauluna", yöunet ovatkin olleet rauhaisat ja syvät, poistaen raskaan väsymyksen tunteen.
Itku ja nauru ovat yllättävän lähekkäiset tunnesuihkut. Melkein olen hävennyt tunteideni kuperkeikkoja kun tuttavien ja ystävien kohdatessa olemme jääneet muistelemaan edesmennyttä läheistäni: ensin itkettiin ja heti perään nauroimme hauskoille muistoillemme. Tulipa mieleeni että onkohan tämäkään ihan normaalia-
itkuiset tunnesuihkuni ovat tuoneet ystävienikin omat suru- ja onnettomuus kokemukset uudelleen mieliin, tuoden sisimpiin haudatut muistot tunneryöppyinä, itkuina ulos. Näistä kahtaamista olen itse oppinut ettei toisen ihmisen itkua tulisi koskaan arvostella, vähätellä tai ihmetellä. Emmehän koskaan tiedä mitä itkun taakse sisältyy tai mihin muistoihin itku liittyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti