17.7.2011

Vadelmarahkaa ja mustikkapöperöä

Vadelmat kypsyivät melkein kaikki yhtäaikaa. Sade on haitannut poimintaa mutta ainahan voi poimia senverran että voi sunnuntai herkuksi valmistaa marjarahkaa. Kylläpä rahka maistuikin tuoreista marjoista tosi herkulliselta.

Pakastimessani on vielä edellistäkin satoa joten en aio tänä vuonna pakastaa vattuakaan....näin on. Ajattelin poimia ne ja viedä hiukan kauemmin elänneille tuttavilleni jotka asuvat kerrostalossa ja ovat huonompia liikkumaan. Näin olen tehnyt aiemminkin kun on tullut satoa yli oman tarpeen ja marjat ovat olleet mieluinen yllätys saajalleen, kiitollisesta vastaanottajasta saa itsekin hyvän mielen.

Käväisin viikko sitten mustikassa kokeeksi, eivät olleet vielä kypsiä, nyt ensiviikolla yritän uudelleen , oiskohan kypsyneet. Mustikka on mielimarjani jo senkin vuoksi että mustikka tekee hyvää silmille ja näkökyvylle sekä hellii vatsaa. Vanhanajan ruuista esim. mustikkasoppa ja -pöperö ovat vieläkin herkkujani. Lapsena tehtiin mustikkapöperöa aina kesäisin ja se oli hyvää.
Sen sai itsekin valmistaa; marjat survottiin, lisättiin sokeria maun mukaan ja talkkunajauhojakin maun mukaan. Tosi helppo välipala lapsenkin tehdä ja minähän tein.... ja nautiskelin....

Ihmekös sitten että olen aina ollut pulska tyttö, kaikki makeat jälkiruuat ja kahvileivät maistuvat , lapsesta astikka. Ihmeteltävää on etten ole sairastunut diabetekseen. Makeisiakin olen popsinut koko aikuisiän aina kun on mieli tehnyt. Johtuen kai siitä ettei sota-aikana ollut meillä lapsosilla karkkeja, muistan ne sahanjauhoille maistuvat rakeet joita isoisani toi Helsinki tuliaisenaan kun hän kävi veljensä luona visiitillä, veljellään oli ns. lyhyttavaraliike Viipurinkatu 10:ssä.

Olen juonut kahvini mustana , ilman sokeria, kermaa ja maitoa mutta tänään päätin kokeilla soijamaitoa kahvissani kun nuoriso väitti että se on hyvää. Olihan se , päätin juoda kahvini soijamaidolla tästä lähtien, sehän oli paljon paremman makuista kuin musta kahvi. Siis uusi aika on koittanut kahvin juonti tavoissani.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

täällä pohjosessa se mustikkapöperö talkkunalla on outo ruoka,mutta muuten mustikkaa syötiin maijon ja sokerin kans.Meillä vielä mustikat ja vatut ihan valkeita,joten nyt huomaa välimatkan.Minä laitan rasiaan mustikoita ja vattuja sekasi,on hyvä keittää soppaa ja hyvää myös täytekakun välissä. aurinkoista viikkoa toivoo astan emäntä