2.11.2010

Orgideat kukkivat vieläkin

Itse hoitamani orgideat kukkivat ja kasvattavat uusia kukkavanoja vaikka päivät ovat lyhentyneet ja valonsaanti vähentynyt . Minulla on keittiön ikkunalla ainoastaan orgideoita koska ikkuna on itään. He pitävät siitä.

Haravoin taas tänään muutaman tunnin ja sain melkein kaikki puskien alustat puhtaiksi. Huomenna vielä vähän tanssia haravan kanssa niin se se homma tältä syksyltä ohi. Komposti on kasvanut puutarhajätteistä ihan hurjan isoksi. Se ei varmaankaan jäädy tulevana talvena lainkaan kun se suuruutensa vuoksi pysyy lämpimänä ja multa "kypsyy" , ravinnoksi kukkapenkeilleni.

Oli mahtavaa saada kalastavalta ystävältä tuoreet siiat Sääksistä. Osa tietysti suolattiin ja suurin osa savustettiin. Kylläpä maistuivat makoisilta, suoraan savustuslaatikosta syötynä.
Ei ole Sääksin siian voittanutta!





Ei kommentteja: