31.10.2008

Tahvo-herra

















Vanhaakin kissaa kiinnostaa Tipi.

Kollikissalla on ikää 17 vuotta, tuntee nimen Tahvo. Se oli hankittu tyttäreni perheeseen siihen aikaan kun hän odotti toista lastaan, Siniä. Tahvo on erittäin tärkeä perheenjäsen juuri lapsenlapselleni, koska kissa on ollut hänellä koko ikänsä.

Sinin muutettua omakotitalomme yläkertaan , äitinsä kanssa, muutti silloin myöskin 15 vuotias kissa. Siinäpä oli Tahvo-herralle sopeutumista ja tressiä kerrakseen. Lisä rasitteena vielä pari kuukautta muutosta tuli perheeseen Kyttä- poika, siis belgianpaimenkoiran pentu.

Hiukan oltiin varovaisia tutustumisvaiheessa, mutta vanhempi eli Tahvo-herra otti isännän otteet, joten piti vähän seurata ja opettaa heitä sietämään toisiaan. Eniten käytöstapoja piti ohjata Kyttä- pojalle, pentu kun oli, niin aina teki mieli läppästä isolla tassullaan, elävää pehmoleluaan, Tahvo-herra ei käyttänyt lainkaan kynsiään vaan löi pehmoisellä käpälällään takaisin, vanha kissa varmaan tajusi että pentu mikä pentu, ei liian uhkaava hänelle.

Tällä hetkellä ovat melkein kavereita, jopa leikkivät keskenään, sängyllä retkottaen. Kun lähdemme Kyttän kanssa lenkille niin Tahvo-herra seuraa meitä, kunnes huomaa lähteneensä liian kauaksi kotoa ja kääntyy takaisin mutta on meitä taas vastassa kotiportilla.

Molemmat juovat samalla vesikupilla ja yhtäaikaa, ruuathan ovat molemmilla omansa.

8 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Kissoista pidän, eli olen kissaihminen. Vaikka nyt ei enää kissaa olekkaan. Kissamme sairastui ja kuoli 16-vuotiaana.

Kaunis mustavalkoinen Tahvo. Ilmeisesti on kolli.

Nina kirjoitti...

Mukavaa, kun ovat tulleet pikkuhiljaa kaveruksiksi, sopeutumistahan se vaatii ja joskus lopputulos voi olla ihan onnistunut.

Mukavaa viikonvaihdetta ja Pyhäinpäivää!

Soletuuli kirjoitti...

Piipahdin vastavierailulle , kiva kun jätit kommentin sivuilleni- niitähän on aina ilo lukea .
Aurinkoisia päiviä sinulle ja perheellesi ja rapsutuksia karvakorville .

Sirkka kirjoitti...

Nimi on hauska, sai hymyn huulilleni ja mikäs sen mukavampaa juuri herätessä, kiitos siitä. Eläimet ovat lähellä sydäntäni.
Mukavaa tätä päivää.

Maantiepellon Emäntä kirjoitti...

Terveisiä Tahvolle. Kerrankin meillä lapset hihku polvellani, kun blogeja katsastin. Helliä haleja ja rapsutuksia pieniltä käsiltä.

Suffeli kuvailee kirjoitti...

tosi kaunis kissa!
joo on kyllä ihanaa kun on jo vähän lunta!
saa nähä onko jo pysyvä lumi!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Tahvo, me jouduimme pari vuotta sitten luopumaan kissastamme 15 v oli ikää ja meille kova paikka, mutta pojalle vielä hankalampi kun oli ollut kissan kanssa suurimman osaa elämästään.

Suffeli kuvailee kirjoitti...

OIKEIN IHANAA VIIKONLOPPUA!!