Kivimuurille Herttavuorenkilpiä

Vuorenkilpi on kasvuolosuhteistaan vaatimaton mutta kukkiessaan kaunis perenna.  Sitä kasvaa itäaasiassa aivan luonnonvaraisena.  Sen lehdetkin ovat kiiltävän kauniita, ikivihreitä ja hyvin maata peittäviä. 

Valitsin perennoista juuri vuorenkilven, miettiessäni matalan kivikkomuurin päälle uutta kasvia, sen vaatimattomuuden ja kauniin kukinnon vuoksi.

Vuosi sitten kivikon kukkaryhmä näytti melko surkealta, heinää oli kasvanut runsaasti, enkä saanut sitä kitkemällä hallintaan. Muutama vuosi sitten nostin perennat ylös maasta, puhdistin juuriston heinistä ja istutin perennat uudelleen mutta tulos oli seuraavina vuosina vaan hullumpi, heinät lisääntyivät ja sammalleimut vähenivät.

Tein radikaalin päätöksen tuhota tehokkaasti koko ryhmä ja uudet kasvit tilalle. Peitin alueen pressulla ja jätin "heinät hautumaan" vuodeksi....

seuraavana keväänä tulos oli ylläolevan näköinen; kaikki kuolleet.....

oli helppo kääntä pinta talikolla ja postaa lakastuneet heinät, kivikkokukat ja juuristot kompostin ruuaksi. Hiukan tuhkaa ja biolannoitetta multaan, niin istutus sai alkaa.

Pienet sirpakat taimet "melkein rivissä", on istutettu.

Pelastin vain muutaman alun vanhoista sammalleimusta, istuttaen ne ihan kivien päälle, että kitkeminen on helpompaa ja heinät pysyvät hallinnassa.

 kivien väleihin muutama mehitähti...

 pieni suikeroalpikin ponnistaa kivenraosta...

 kivimuurin juurelle harmaata ja purppuraa....

Tämän kevään "muutosprojekti" on valmis.

Viime viikolla on saatu rajut raekuurot niskaamme, sää on ollut poikkeuksellisen kylmää ja kaikki kasvu on ainakin kolme viikkoa myöhässä. Papuja ja herneitä ei ole vielä voinut kylvää kasvimaalle, eikä ahkeraliisojakaan ole voinut vielä istuttaa pohjoisrappuselle. kylmyyden takia.

Kevät on kuitenkin kevät ja pukeutua voi aina säiden mukaan. Itse olen ollut pihahommissa päivittäin koska puuhastelut eivät minun pihallani lopu tekemällä. Nautin vaan niin suuresti ulkohommista ja käsillä tekemisestä etten pysy sisähommissa muulloin kuin syksyn ja talven pimeinä aikoina.

Lämpökompostorin talvihuoltoa ja eläintenhoitoa

 Lämpökompostorin mitari ilmoittaa lämpötilan laskeneen liian alas ja se kertoo massan maatumisprosessin hiipuneen, joten lapio ja saavit esille, tyhjennys voi alkaa 💪

       Massa näyttää palanneen hyvin, näyttää niin mustalta mullalta 👍 

 Tyhjensin kompostorin sisältöä kaikkiaan kaksi saavillista.

 Kaikki keittiöjätteet ovat maatuneet hyvin, ainoastaan kuivikkeen puusilppua on maatumatta

 Lierotkin elossa

Laitoin multasaaveille kannet päälle ja sijoitin ne ulkorakennuksen liiteriin odottamaan kevättä, jolloin kaadan mullat puutarhakompostin "sisuksiin" jossa massa jatkaa palamistaan ja on valmista multaa vuoden kuluttua, levitettäväksi puutarhaan ja kasvimaalle

Möyhentimellä sekoittelin ja pudotin massan alas.

Ripottelin Biolanin talvikuiviketta massan päälle.

Kompostorin luukku ja kansi kiinni, massan palaminen voi jatkua. Lämpötila varmaan nousee jo vuorokaudessa.

Tammikuun ensimmäisille viikoille ilmaantui hiukan kotieläintenkin hoitoa.

 Käväisin kanalassa, jonka isäntänä komeilivat kaksi komeaa kukkoa

ja hiirille järjestystä pitivät iloiset ja uteliaat "tallikissat"

Puuhastelut jatkuvat taas huomenna, mutta nyt televisio auki ja salkkarit kehiin... yöpöydällä odottavat tänään kirjastosta lainatut dekkarit, joita nautin illan päätteeksi ja unilääkkeeksi 😉

Siiri-siili saapui ruokintapaikalleen

Vanha ystäväni Siiri-siili lähestyi varovasti tepastellen pihakeinuani jossa istuin lukemassa. Se otti muutaman askeleen ...nuuski ilmaa ja katsoi silmiin. Ymmärsin yskän, sehän kaipasi maukkaita aterioitaan, tarjoiltuna vanhalla paistinpannullaan.
Tulikin kiire keittiöön laittamaan kissaruokaa likoamaan veteen. Siiri ei lähtenyt mihinkään, vaan pyöri keinun ympärillä, poiketen välillä villiviinin tiheän lehvästön alle tarkkailemaan tilanteen kehitystä.
Kun viimein vein lionneet kissanraksut pannulle niin siili oli pannun vieressä odottamassa, molemmat pelästyimme toisiamme mutta säikähdys meni oitis ohi ja Siiri aloitti heti äänekkään maiskuttelunsa.

Rusakkovanhus taas oli ollut pahanteossa, nyt se oli jyrsinyt nuoren koristepuun runkoa. Onneksi jälki huomattiin ajoissa kun kuorta oli vasta vähän poistettu parempiin suihin. Rungon "arpeen" sivelin vioittuneen puunrungon hoitoon käytettävää vahaa  ja asensin runkosuojat kaikille nuorille hedelmä- ja koristepuille.
Kyllä "jänösetkin" ovat aikaisin tuhotöissään, yleensähän se on ajankohtaista myöhemmin syksyllä kun tuoreruoka niillä vähenee. Ennustaakohan ilmiö aikaista syksyn tuloa ?

Syksyn puuhasteluun kuuluvat ikkunanpesutkin ovat sitten tältä syksyltä "korkattu". Pestiin Suvin kanssa yhdessä,  hänen asuntonsa kaikki ikkunat. Kaksin askar sujuikin nopsasti ja ehdimme vielä poimia  marjat mustaherukkapensaista, ennen sateen tuloa. 
Taivas tummeni mustanpunertavista pilvistä ja jostakin kauempaa kuului jyhkeää jyminää.

Minulle tuli tosi kiire kotiin, koska Vili-koira pelkää ukonilmalla salamoita ja jyrinää melkoisesti. Hyvin ehdittiin sadepilvien edellä kotiin, eikä ukkonen tullutkaan kohdalle tällä kertaa.
Puen yleensä Vilille Thundershirt ín kun se alkaa olemaan rauhaton ukkosen lähestyessä. Mantteli on helppo pukea koiralle, kun se on oikean kokoinen ja rauhoittaa tuntuvasti koiran pelkotilaa ukonilmalla ja vuodenvaihteen ilotulitus aikaan. www.thundershirt.com

Pulla-kissa pääsi kissojen taivaaseen. Sini teki lopultakin vaikean päätöksen ja päästi vanhan ja sairaan kisulin tuskistaan, joiden määrää me ihmisen emme voi täysin tiedostaa. Pulla haudattiin oman pihan lemmikkihautausmaalle. Pieni punainen pelakuu ja kynttilälyhty koristavat pientä hautakumpua, Tahvo-kissan vieressä.
Lemmikkieläimistä luopuminen on aina vaikeaa, monet eivät uskalla ottaa uutta lemmikkiä kun pelkäävät sitä luopumisen tuskaa kun se kuitenkin  tulee eteen uudelleen ja uudelleen, sille ei voi mitään, eläimet ovat lyhyt ikäisiä ja niihin kiintyy niin voimakkaasti. Mutta "elämä on", lemmikkieläintenkin kanssa, iloa ja surua, vuoron perään.

Kyttä 2.6.2007 - 23.1.2014

Paras kaverimme nukkui ikiuneen ja päästettiin koirien taivaaseen 23.01.2014.

Kyttä sairasti viime elokuusta lähtien epilepsiaa.

Nyt hauva ystävämme juoksentelee ilman kipuja ja kohtauksia tuolla jossain, pilvien yllä ....

Tahvo-herra

Vanhaakin kissaa kiinnostaa Tipi.

Kollikissalla on ikää 17 vuotta, tuntee nimen Tahvo. Se oli hankittu tyttäreni perheeseen siihen aikaan kun hän odotti toista lastaan, Siniä. Tahvo on erittäin tärkeä perheenjäsen juuri lapsenlapselleni, koska kissa on ollut hänellä koko ikänsä.

Sinin muutettua omakotitalomme yläkertaan , äitinsä kanssa, muutti silloin myöskin 15 vuotias kissa. Siinäpä oli Tahvo-herralle sopeutumista ja tressiä kerrakseen. Lisä rasitteena vielä pari kuukautta muutosta tuli perheeseen Kyttä- poika, siis belgianpaimenkoiran pentu.

Hiukan oltiin varovaisia tutustumisvaiheessa, mutta vanhempi eli Tahvo-herra otti isännän otteet, joten piti vähän seurata ja opettaa heitä sietämään toisiaan. Eniten käytöstapoja piti ohjata Kyttä- pojalle, pentu kun oli, niin aina teki mieli läppästä isolla tassullaan, elävää pehmoleluaan, Tahvo-herra ei käyttänyt lainkaan kynsiään vaan löi pehmoisellä käpälällään takaisin, vanha kissa varmaan tajusi että pentu mikä pentu, ei liian uhkaava hänelle.

Tällä hetkellä ovat melkein kavereita, jopa leikkivät keskenään, sängyllä retkottaen. Kun lähdemme Kyttän kanssa lenkille niin Tahvo-herra seuraa meitä, kunnes huomaa lähteneensä liian kauaksi kotoa ja kääntyy takaisin mutta on meitä taas vastassa kotiportilla.

Molemmat juovat samalla vesikupilla ja yhtäaikaa, ruuathan ovat molemmilla omansa.