24.8.2015

Syysleimujen loimua ja nautiskelua pihalla

Että noi leimukukat voi tuoksua hyvälle ja tuovat kesäisin lapsuuden kesämuistot mieleen. Mietinkin että olen varmaan osallistunut puutarhanhoitoon välittömästi kun opin kävelemään, koska mummun kertoman mukaan olin hänen kanssaan mukana kaikissa askareissa, niin pihalla kuin karjatiloissa ja sisäaskareissakin.

Oli monia vuosia kun eivät piha hommat juurikaan kiinnostaneet mutta iän myötä olen jäänyt uudelleen aivan kuin puutarhan koukkuun ja vallan riippuvainen omasta pihastani.

Puutarhan hoito harrastuksena antaa riittävästi haasteita ja toisinaan runsaasti onnistumisia joten mielenkiinto säilyy ja intohimo vaan kasvaa kokeilemaan vuosittain jotain uutta ja outoa kasvia saada viihtymään ja kukoistamaan.

Palkintona työstään puutarha antaa satoaan pakastimet täyteen lisäaineeettomia ja puhtaita tuotteita. 

Viikonloppuna vietin enemmän aikaa kirjallisuuden seurassa pihakeinussani istuen ja nauttien ympäristön rauhallisuudesta. Yllättävää huomata miten suuri muutos ympäristön ääniin   oli kun naapuristosta yksi perhe muutti muualle. Nyt vasta sen huomaakin millainen "mölykööri" perhe olikaan. 

Kesäisten säiden myötä ovat pihabileet lisääntyneet. Viikonloppuisin vietetään yhdessä hauskaa pitäen laulaen porukalla, melkein joka huushollissa on nykyään jo karaokelaitteet. Mikäpä sen hauskemppa yhdessäoloa onkaan kun laulujen lomassa on tarjolla vielä hyvää syötävää ja sopivasti laulattavaa juomaa. Musiikkivoittoisten juhlien äänet eivät olekaan ympäristölle haitaksi, päin vastoin, siitähän voivat naapuritkin nauttia.

Ensi yöksi on säätiedotuksissa luvattu ettei lämpötila laske alle +20 asteen, saas nähdä kun öisin on ollut viime aikoina  tosi kylmää +6 - +10. Onneksi on luvattu myöskin sateiden saapuvan ja ilmat viilenevät ikäihmiselle siedettävimmiksi. Vaikuttaakohan ikä  (73v.) siihen ettei enään jaksa helteessä keskipäivän aikaan työskennellä pihahommeleissa vaan täytyy pitää pidempi tauko ja aivan levähtää vaakatasossa, viileässä makurissa. Ei sitä ennen tarvinnut huomioida helteitä eikä työmääriä kun voinnista  ja jaksamisesta oli kysymys.

1 kommentti:

Kirsi kirjoitti...

Heissan, liityin lukijaksesi (vastavuoroisesti, viimeinkin). Laitoin sinulle myös haasteen. Toivottavasti otat sen vastaan.