3.6.2014

Kukkia ihaillen ja kasvimaata kunnostaen

Kultatyrakki loistaa keltaisena puskana kuin kevätaurinko konsanaan.
Ihanuus; Atsalea
Arovuokot nyökyttelevät hyvät huomenensa ohikulkijoille.
Pellikset parhaassa kukassa.
Häikäisevä marjaomenapensas.

Virittelen itseni aamuisin kukkakierroksella, sitten vasta pääsen "tosihommiin". Seuraavaksi olikin kasvimaan kunnostusta ja kompostimullan kärräämistä herne- ja kasvimaalle. Onnekseni pilvikerros peitti auringon, joten oli helpompi työskennellä lapio ja haravointi hommissa.

Kevät kylvöt tuli tehtyä, herneet, pavut, pinaatit, persiljat, porkkanat, tillit, ynm. peittyivät muhevaan multaan, tulihan joukkoon myöskin muutama kukansiemenkin piristämään tulevana kasvukautena kasvimaan ilmettä.

Mahtava tunne kun voi kärrätä valmista kompostimultaa kymmeniä kottikärryllisiä kukkien ja hyötykasvien  kasvua vauhdittamaan. Eikä puutarhakompostin ylläpito ole edes vaikeaa , se tulee ihan huomaamatta; sivutuotteena kun keräilee puutarhajätteet yhteen kasaan, huolehtien  kuitenkin kasan ilmastoinnista ja kosteudesta. Mitään herätettä ei puutyarhakomposti tarvitse. 

Käväisin aamupäivällä ajamassa nurmikon kun tutkin netissä sääsivujen sadetutkia jotka ennustivat sateita tällekin alueelle. Viimeiset voikukatkin saivat kyytiä ja itse nurmikosta tuli tasainen, tosin ajoin leikkurilla nyt poikkipäin niin ei jäänyt huomattavia raitojakaan.

Nyt sataa ihan kunnolla, maahan asti ! Pihapuuhastelija tykkää paljon !

Ei kommentteja: