Kulkuväylät olivat ensimmäisen kuluvan syksyn aikana tosi liukkaat, liukuesteet olivat tarpeen, kahden koiran kanssa lenkkeillessä.
Johtuukohan purnausmieleni aamuisesta liukkaudesta, ei kai kun kevyen liikenteet väylät olivat kyllä jo hyvin hiekoitetut ja ilokseni havaitsin auraus/hiekoitusurakoitsijan olevan saman kun viimekin talvena siis "paras".
Känkkäränkkä oloni lähti käyntiin kun availin naamakirjan .....
En ymmärrä sitä että kunnan virkailija nuokkuu naamakirjassa virka-aikana, koko päivän joka päivä. Olenhan koko työikäni ollut veronmaksajana kunnassa ja näitä minunkin rahojani näin tuhlataan. Toisaalta se kertoo ainakin henkilön hyvin alhaisesta työmoraalista, tai virkailijoilla on runsaasti joutoaikaa, tai on lepsu esimies mrrrr.
Mielestäni ei ole poistunut negatiivinen kokemus viime lauantaina, käydessäni sytyttämässä kynttilät mieheni ja vävyni haudoille, olihan Pyhäinpäivä.
Hautausmaalla olikin ns työtalkoiden tunnelma; ihmiset olivat runsain joukoin tuomassa havuja ja kanervia omaistensa haudoille. Osalla oli myöskin perheen lemmikki koira ja kinastelevat lapsukaisetkin mukana ja metakka oli sen mukainen.
Seurakuntamme kirkkoherra oli kirjeellä kutsunut minutkin henkilökohtaisesti kutsunut siunauskappelin pyhäinpäivän hartaushetkeen, johon oli aikomukseni osallistua. Oma mielentilani oli harras, ikävöivä ja muistoja kunnioittava, hartaushetki oli tunnelmallinen ja lähdin tilaisuudesta kiitollisin ja nöyrin mielin kotiin.
Vaikka eivät häiriötekijät hautausmaalla oikeastaan minun sisäiseen tunnetilaani pystyneetkään vaikuttamaan mutta jälkeenpäin tuli mieleen miksi ei nykyihmiset voi näitä käytännön töitä haudoilla suorittaa aiemmin ja pyhien päivää kunnioitettaisiin vain poisnukkuneita omaisiamme ja kaikkia pyhiä muistellen.
Onko siinäkään mitään järkeä?
Tuorein purnausaiheeni on "vaiheessa". Kyseessä on potilaskokemus päivystyksessä ja puuttuvat toimenpiteet taudin hoidossa joka vain pahenee ilman lääkitystä, saas nähdä miten käy, palataan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti