26.5.2016

Kesäinen sadepäivä

 En muista milloin omenapuut olisivat kukkineet näin runsaasti kun ne nyt kukkivat.
 Nuori koristeomenapuukin kukoistaa tänä keväänä "täysillä".
Pörriäisiäkin tuntuu olevan suurin joukoin hommissaan, niin että tulossa taitaa olla runsas omenasato. 
Pellis kukkii "muodostelmassa".

Tänään istutin perunat ja varhaisperuna on jo taimella. Aivan kuin tilauksesta "taivas sadetin" avasi vesihanat ja automaattikastelu tuli istutustyötä viimeistelemään. 

Nautin suuresti lempeästä, kesän ensimmäisestä sadepäivästä, luontokin tuoksuu niin ihanalle. On tuota sadetta jo odoteltukin, tuntuipa  maakin olevan todella kuivaa, että jos olisi yskäissyt, niin maasta olisi  noussut pölypilvi. Peseytyy myöskin siitepölyt, helpottaen allergisten hengitys ongelmia. Varmaan maanviljelijätkin ovat nyt tyytyväisiä kun kylvöt saivat vettä. 

Kesäisestä sateesta innostuivat linnutkin pitämään oikein mega tason konserttia.

Sade sai  aikaan Espanjansiruetanat marssimaan esille piikoistaa sankoin joukoin. Nyt niitä kannattaa keräillä ahkerasti, ennenkuin ne munivat, näin voi hiukan estää niiden lisääntymistä.  

Pelastin Väinönputken ohikulkijoiden tuhotöiltä, siirtämällä sen tontin toiselle laidalle, sadetta saa nyt sekin "komistus". Vettä tarvitsivat kaikki pienet istutetut karkulaisetkin, joita olen siirrellyt niiden oikeille kasvupaikoilleen.

Terveellisempi ruokavalioni on onnistunut erittäin hyvin. Suunnittelen huolellisemmin ostoslistan kauppaan mennessä, myöskin noudatan sitä, listassa on enemään kasviksia ja vihreitä salaatteja. Marjatkin ovat pakkasesta löytäneet lautaselleni. Päivittäinen hyötyliikunta on sulattanut jo hiukan "talvisia läskejäni" ja toivon että liiat kilot putoilevat pihahommissa ilman sen kummempia diettejä. Verenpaineet ovat kohdillaan, tosin lääkitystä on 2 ½ kuukautta takana päin, eikä lääke ole aiheuttanut minkäänlaisia sivuvaikutuksia niin näillä konsteilla mennään taas eteenpäin.

Vanhuus ei tule yksin, se on pakko myöntää. Perunamaan muokkaus ja istutustyö on niitä raskaimpia puutarha hommia, joista enen olen selviytynyt saman päivän aikana. Muokkauksen tein eilen, tänään vedin kuokalla vaot, istutin ja taas kuokalla perunat piiloon. Vanhan selkä ei kestä enään pitempi aikaista rasitusta ja venytykset on tehtävä huolellisemmin jotta palautuminen rasituksesta olisi mahdollisimman täydellinen.

Sateen ropinasta nauttien kuluikin kesän ensimmäinen sadepäivä rattoisasti, hyvän dekkarin seurassa, ikkuna raollaan, tausta ääninä lintujen viserrystä ja sireenien tuoksua, voiko nautinnollisempaa iltapäivää  osata enään toivoakaan, en minä ainakaan.



Ei kommentteja: