25.4.2016

"Mummonpelakuut" odottelevat "kesälaitumille" pääsyä

Siemenestä viime keväänä kylvetyt pelargonit kukkivat viime kesänäkin erittäin ahkerasti ja talvehtivat kellarissa onnistuneesti mutta nyt ne ovat ryöhähtäneet kukkimaan ihan hullun lailla.
 Ovathan nuo vanhanajan mummojen pelakuut ikkunoilla ihan  kauniita, mutta roskaavatkin tippuvilla terälehdillään yhtä runsaasti kun kukkivatkin. Olisi jo aika saada ne pihalle kukkimaan ja roskaamaankin.....
 Toivottavasti kukkiminen jatkuu koko kesän aina syksyyn saakka.
Samoin Onnenapilakin odottelee innolla ulos pääsyä. Kukkanuppujakin on jo runsaasti.

Vappu lähestyy ja säät ovat hyisen kylmät, viime yönä maa oli valkoisena lumesta ja tänään tuulee myrskylukemissa. Ei vielä uskalla jättää "ulkoilevia" pihakukkia yöksi ulkosalle, niin kuin saaveissa olevat syyssyrikatkin nostan iltaisin suojaan, autotallin ovesta kellariin. Vaaleanpunainen lumme kestää pienet hallatkin kun se on vesiastiassaan ulkosalla. Toiveissa on että ilmat lämpenevät tällä viikolla.

Kylmät säät eivät ole estäneet meikäläisen ulkoilua, sehän on vaan pukeutumis kysymys, niin että villaista ulkoilupuvun alle, pipo päähän ja Vilin kanssa lenkille. Aamuin , illoin mustarastaiden ja peippojen konsertit ovat niin mahtavia ettei niistä voi laistaa. Kun on tottunut säännöllisesti harrastamaan liikuntaa, niin ei voi millään tulla päivittäin toimeen ilman reilua annosta reipasta kävelyä luonnossa ja kylän raitilla ilman suorituspaineita, pääosin vaan nauttien ulkoilusta kaikin aistein. Lenkille jäävät huolet, pienet rempatkin aivan huomaamatta ja ilman pillereitä.

Hyötyliikuntaa tuli harrastettua ikkunanpesua suorittaen, pakkohan se oli pestä yhteen menoon koko torpan ikkunat kun kerran aloitin. Siinä samalla huonekasvitkin saivat siistimmät ulkoasut ja muut vaatimansa hoitotoimenpiteet. Koko projektista kehittyi ihan täysi työpäivä ja sehän on eläkeläiselle enemmän kuin "lääkärimäärää". On se kumma juttu kun ikkunat on pesty niin koko huusholli vaikuttaa siistimmältä.

Menneen viikonlopun parhaimpia hetkiä olivat lukutuokiot ja karaokeilta naapurissa. Seppo Jokiselta ilmestyi uusi dekkari; "Rahtari" joka vei lukijansa komissario Koskisen mukana monimutkaisiin rikostutkimuksiin, jännitystä toivat tapahtumiin lisää loppusivuilla, 7 nälkäistä sutta. Jokisen teksti oli taaskin mukaansa tempaavaa jonka juoni paljastui vasta loppu metreillä. Sopivasti rikoksista kertovaa tekstiä oli pehmentämässä Koskiset ihmissuhteet työyhteisössä ja siviilissä. Tunnstan että olen koukussa kirjailijan tuotoksiin.... milloinkahan seuraava dekkari ilmestyy????

Ei kommentteja: