5.11.2015

Havuköynnös ja valopuu jouluksi

 En muista koskaan ennen aloittaneeni joulun valmisteluja kotona, marraskuun alussa. Nyt se tapahtui. Hankin valopuun ja asensin sen ihan itse ulos. Sytytän siihen valot tulevana viikonloppuna. Onkohan se liian aikaista ?  Ei ollenkaan...valopuuni on ulkoval, ei jouluvalo.
 Kolmesta Serbiankuusesta keskimmäinen sai ehkä jonkun taudin, kun se taipui yllättäin vaaka-asentoon jo vuosi sitten mutta säästin kaadon tämän vuoden marraskuulle, mielessäni jouluköynnös rappukaiteelle.
 Sen latva taittui tontin ulkopuolelle mutta en huolestunut kun maa-alue on kunnan joutomaata ja tulevaa kevyenliikenteen väylää, sitten joskus, kunhan kunta aktivoituu rakentamaan väylän ja puiston alueelle.
 Latvus oli saanut painokseen runsaat käpymäärät.
 Karsin kuusen ja pilkoin oksat pienemmiksi kun valmistan köynnöksen keittiön pöydällä. Laiton pöytää suojaamaan vanhan muoviliinan. Työvälineinä metallilankaa ja sopivat leikkurit metallilangalle.
 Valmista alkoi tulla... kuusi kasvattaa pitkiä havuja, ei siis mikään parhain lajike köynnösmateriaaliksi.
 Kyllä sitä köynnöstä vaan syntyy vaikka en ole mikään taituri tässä hommassa. 
 Valmis havuköynnös asettumassa jo kaiteelle, tosin kiinnitys on vielä hiukan kesken ja siksi tuo repsotus.
 Lopputulos on mieleiseni, "kun työn näkee niin tekijän tuntee" sanoisi Matilda-mummoni jos näkise tekeleeni. Illan hämäryys yllätti joten kuvista tuli hiukan hämyisiä ja ulkovalojen laiton köynnökseen jätin huomisen päivän puuhasteluihin.
 Sivutuotteena syntyi kranssit pihasaunan ovelle
ja ulko-ovelle,

Vaikka jouluvalmistelut on aloitettu kohdallani, ei tunnu yhtään jouluiselta kun aurinko paistaa ja ulko lämpötilat ovat päivisin lähellä kymmentä astetta. On valoisaa ja lämmintä.



Ei kommentteja: