Siunaustilaisuus

Mieheni oli useankin kerran ottanut puheeksi omat hautajaisensa ja samalla kysellen minunkin toiveita, mitä mieltä olen ja minkälaiset hautajaiset haluaisin aikannaan omalle kohdalleni.

Aihe oli esillä 4:n sairasteluvuosien aikana ja aina tulimme siihen lopputulokseen ettei viimeisestä maallisesta  matkastamme tehtäisi mitään "sirkusta" vaan saattamassa olisivat vain ja ainoastaan läheiset eli oma perhe ja itse tilaisuuden tulisi olla mahdollisimman koruton ja helppo meille omaisille.

Viimeisinä sairaalassa olo päivinään hän ei halunut edes ilmoittaa muille sukulaisille sen hetkisestä tilanteestaankaan ja kun hänen ainoa veljensä soitti niin hän esitti  monin verroin pirteämpää kuin todellisuudessa oli eikä veli kyllä kysellytkään vointia, ihmetteli vain miksi "veljmies" on  sairaalassa.

Sovimme yhdessä lasten kanssa että ei ilmoiteta suruviestiä sukulaisillekaan, vaan pidetään siunaustilaisuus vain oman perheen läsnäollessa, näin toteutetaan vainajan viimeisin toivekin.
Päätimme myöskin kantaa papan arkku hautaan itse, jos se vain on mahdollista.

Valitsimme  tyttäreni kanssa hautaustoimistossa  arkun ja sovimme tilaisuuden ajan- ja yksityiskohdat. Olimme päättäneet tehdä kukkalaitteetkin oman puutarhan kukkasista, myöskin arkkulaitteen tyttäreni oli luvannut sitoa pihamme kukista.

Pappi otti alkuviikosta yhteyttä sopien tapaamisen kanssani. Lopullinen siunaustilaisuuden ohjelma lyötiin lukkoon ja jäin hyvin turvalliselle ja hyvälle mielelle koska pappi lupautui jopa kantamaan vainajaa meidän kanssamme.

Kun tyttäreni aloitteli kukkalaitteiden sidonnan, tulivat molemmat lapsenlapseni käväisemään ja kuinka ollakaan he halusivat yrittää tehdä itse oman laitteensa ja hyvinhän se onnistui meidän "oman floristin" opastuksessa. Voi miten tuntui hyvältä seurata heidän aitoa innostusta ja paneutumista tehtävään ja varmaan tytöillä oli hyvä mieli itselläänkin kun saivat laskea papan haudalle omat kukat.

Itse siunaustilaisuus oli lämminhenkinen ja aito. Kanttori soitti kauniisti Albinonin Adagion ja lauloi meille Matkamiehen virren. Emme olisikaan pystyneet itse osallistumaan virsien lauluun koska suru oli niin syvää ja itketty paljon.......
Voi miten kauniin puheen pappi piti meille, lohduttain ja toivoa luoden.

Kappelin kellot eivät toimineet, suntion yrityksistä huolimatta mutta kuinka ollakaan, ukkonen jyrähteli juuri sopivasti pilvissä, mielestäni jyrähtely olikin sopivampi "kuolinkellot" miesvainajani viimeiselle matkalle.

Siunaustilaisuuden jälkeen menimme yhteiselle "muistolounaalle" kirkonkylälle, meille oli varattu kabinetti , että saimme olla "kuin kotonamme". Jokainen sai varata mieleisensä annoksen jälkiruokineen. Kynttilät pöydässämme muistuttivat muistotilaisuudesta mutta muuten meidän mielialamme nousivat vähitellen eikä meitä enään itkettänyt, nautimme hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta.

Mieheni, isämme ja isoisämme saattaminen viimeiselle matkalle oli onnistuneesti takanapäin, siirtyen meidän kaikkien sydämiimme muistojen joukkoon.
Tilaisuuden onnistumista kuvaa hyvin se että nuorin perheenjäsenemme lausui ääneen ajatuksensa; "tällaiset hautajaiset minäkin haluan sitt´joskus". Mielessänii yhdyin hänen mielipiteeseensä.