Muutama kesäinen päivä vietettiin leppoisan yhdessäolon merkeissä. Tosin mieheni tarvitsi apuani entistä enemmän, joten tein arkiaskareeni sillä aikaa kun hän lepäili sohvalla elokuvaa katsoen. Olenkin antanut itselleni "valeomaishoitaja" tittelin koska en ole vielä hakenut kunnaltakaan omaishoitajan avustusta.
Toisaalta potilaani on henkisesti täysin kunnossa ja kun on horoskoopiltaan härkä niin epäilen asian myöskin loukkaavan hänen itsetuntoaan kun on aina saanut päättää itse asioistaan ja tullut omin avuin elämässään toimeen.
Olen huolestunut hänen tupakoinnistaan kun hän ei ole edes halunut vähentää päiväannostaan, vaikkakin sairaalassa olo päivien aikana joutui olemaan ilman pahettaa, luulinkin että moinen tapa jäisi "pakkolakolla" pois kokonaan mutta ei vaan jäänyt.
Lauantaiaamuna herätessämme hyvin nukutun yön jälkeen, järkytyimme molemmat miehelleni tulleesta turvotuksesta. Tosin ihmettelin tosi paljon ettei hän heräillyt yön aikana ?
Soitin jälleen Hyvinkään päivystykseen ja kehoittivat tulemaan vastaanotolle. Mieheni jalat olivat menettäneet voimiaan ja liikkuminen oli huteraa joten tilasin sairasauton jonka saamiseksi täytyi käyttää vähän tilanteen ylikorostamista. Lähdin mukaan, yllätyin kun ensihoitajat ilmoittivat että heillä on määräykset viedä potilas oman kunnan päivystysläärille joka päättää potilaan jatkohoidosta. Niinpä saimme ensimmäiset kokemukset kuntamme uusista päivystystiloista jotka olivatkin upeat, ilmastointikin aivan huipussaan nimittäin ulkosalla oli kesän kuumin päivä + 28 astetta.
Lääkäri oli nuori mieshenkilö joten jäinkin mieheni "turvaksi" koko päivän ajaksi.
Onneksi älysin ottaa mukaan lääkeluettelon lääkkeistä joita miehelleni oli määrätty ja jouduinkin muistuttamaan useasti, päivällä otettavasta tulehduslääkkeestä.
Pinen kakistelun jälkeen lääkäri sai myöskin aluesairaalasta potilastiedot ja hoidot nesteenpoistoon voidaan alkaa. Saattelin mieheni vielä osastolle jonne hänet otettiin koska nesteenpoistolääkitys hänen tilanteessaan oli turvallisinta tehdä valvotusti.
Seuraavana aamuna osastolta soitettiin ja pyydettiin tuomaan Menieri-tautiin määrätty lääke koska osatolta sitä ei löytynyt, myöskin mieheni oli puhelinyhteydessä ja lupasin lähteä seuaavalla bussilla kohti kirkonkylää.
Potilas vaikutti pirteältä kuitenkin valittaen voimiensa hiipuvan edelleen. Hänet sijoitettiin 4:n hengen huoneeseen ja muut huoneessa olijat olivat vielä huonommassa kunnossa eikä hänellä ollut oikein juttukaveria.
Hoitajat olivat mukavia ja aina tarvittaessa paikalla.
Muistutin heitä tulevalla viikolla aluesairaalassa varatuista labra-kokeista ja TT-kuvauksesta, lupasivat hoitaa kyyditykset ja muut.
Järkytyin vahvasti kun kuvauspäivän illansuussa menin osastolle, mieheni istui pyörätuolissa ja kertoi odottavansa hoitajaa joka auttaisi vc:ssä käynnissä.
Yritinkin auttaa mutta en osannut.... pakko oli todeta että ei ollut tekniikka hallussa. Samalla siihen tuli keski-ikäinen hoitotäti joka avusti ja sanoa töksäytti happaman näköisesti että miehenne pyysi teitä turvakseen????
Siitä eteenpäin selvisin potilaan kanssa huoneeseen ja sain hänet kiepautettua pyörätuolista vuoteeseenkin.
Yleiskunto oli laskenut mahdottoman paljon entisestään.
Seuraavan päivänä menimme osastolle ja vuode oli tyhjä. "Akvaariossa" istui muutama hoitaja, kysyimme missä omaisemme on kun vuode oli jo sijattukin... Nuori ja virallisen tärkeä tyttö ilmoitti että hänet on viety aluesairaalan päivystyspolille, no ei muuta kun jatkamaan Suvin kaa matkaa.
Matkalla ihmettelimme miksi ei kukaan ilmoittanut meille muutosta, olinhan tottunut aluesaaran kanssa erilaisesta potilaan infosta omaisille. Päätin tehdä kyselyn asiasta osastonhoitajalle vaikka ei se meidän kokemusta muuta paremmaksi mutta ehkä nuori uraansa aloitteleva hoitaja oppii huolellisemmaksi.
Aluesairaalan polilla oli empaattinen vastaanotto ja hoitaja saatteli meidät mieheni paarin viereen. Hoitaja kertoi myöskin että tulehdusarvot olivat nousseet yli 300, niin että vaihtavat lääkkeen ja potilas jää osastolle. Emme voineet olla ahtaissa tiloissa kauaa kun lääkäri ja hoitaja tekivät työtään, potilaankin tilanne oli entisestään heikentynyt. Hän oli erittäin väsynyt ja nukahteli kesken puheenkin.
Lupasimme tulla pian uudellen jolloin mieheni nyökkäsi tyytyväisenä ja nukahti jälleen.
Saimme lääkäriltä kuulla että häneltä on löytynyt TT-kuvauksessa mm. märkäpesäke pallean takaa ollen erittäin vaikeassa paikassa, eikä voi tehdä muuta kuin asentaa neula jolla poitetaan sitä märkää eritettä. Asennuksen tekee kirurgi ja röntgenlääkäri yhdessä.
Soitin aamulla miehelleni, olihan aluesairaalassa suorat numerot sairasvuoteelle, joka oli huomattava parannus tilanteeseemme. Hän kertoi itse mitä hänelle tehtiin ja miksi.
Kun taas menimme häntä tervehtimään,hänelle oli asennettu kaikkiaan 5 letkua ja potilassängyn laidat olivat nostettu ylös. Mieheni oli itsekin erittäin järkyttynyt tilanteestaan ja pyysi napakasti minua poistamaan laidat että hän pääsee wc-hen. Hän alistui melko hyvin tilanteeseensa kun selitin tilanteen että näin on nyt pakko tehdä ja sinulle on laitettu vaippa ettei tarvitse nousta ylös.
Aamuisen puheluni yhteydessä mieheni sanoi heti rauhallisesti että hän ei tästä selviä, hän kuolee... kertoen rukoilleensa että pääsisi jo kivuistaa eroon ja pois täältä elämästä kun kivut ovat yltyneet erittäin rajusti.
Sanoi mm. että hän on saanut elää niin hyvän ja helpon elämän että hän saa nyt viime hetket kärsiä......
Puhelu lopetettiin siihen että lupasin tulla seuraavalla bussilla ja olen hänen luonaan koko iltapäivän ja illan.
Hänen huonetoverinsakin oli kotiutettu joten hän oli yksin potilashuoneessa. Häntä ei kiinnostanut enään radio eikä tv:eet. Kovat lääkkeet aiheuttivat hallusinaatioita joista hän kertoi ja samalla ymmärsi täysin että ne nähdyt "kuvat" johtuvat lääkityksestä. Kaikki näyt olivat kauniita ja asettuivat lapsuus- ja nuoruusaikaan.
Hänellä oli kova halu päästä kotiin mutta tyyntyi kun sanoin että pääsee heti kun tulehdusarvot asettuvat kohdalleen. Hän ei enään nukahdellut vaan oli erittäin rauhaton ja nyki letkujaan, pyytäen laskemaan sängynlaidat alas.
Hän ei ollut halunnut syödä muuta kuin mehukeittoa. Turvotukset olivat vaan lisääntyneet. Tilanne vaikuttaa nyt niin lopulliseslta ja toivottamalta.
Tapanani oli soittella hänelle myös iltaisin ja juttelimme aina niitä näitä... Olimmehan jo kuukaisia keskustelleet hänen mahdollisesta elämänsä hiipumisesta koska lääkärit olivat kertoneet suoraan ettei hän parane tästä sairaudesta. Onhan hän sairastanut eri syöpäsairauksia jo kaikkiaan 4:n vuoden ajan. Hän on kertonut toiveensa omasta hautaan siunaamisestaankin, toivoen että se tapahtuu vain meidän läheisten läsnäollessa eikä missään tapauksessa mitään "sirkusta", niinkuin hän aina hautajaisia nimitteli,
Soitin vielä toisen kerran illalla, hän ei vastanut soittooni, olikohan hänelle annettu lääkettä unen saantiin, ehkä hän nukkuu jo, soitan taas aamulla.
