15.7.2012

Varjorikon siistintä ja kanankakkaa kylvämään

Saunarakennuksen eteläisessä päädyssä on kukkinut Varjorikko melkein kuukauden ajan, punertavin pikkuisin kukin.
Kukkien kuihtuessa se ei ole enään mikään kaunistus pihalla, vaan sille täytyy tehdä jotain. Kottikärryt kukkapenkin viereen ja hommiin !
Kukkavana napsahtaa helposti irti sitä vähän taittaessa ja kynnellä leikaten.
                 
En käytä mitään työkalua kun työ tuntuu sujuvan helpoimmin pelkin käsin, tosin kukkavanoista tulee sormet siirappimaisen töhryisiksi joka ei haittaa lainkaan.
Valmis Varjorikko kukkapenkin reunakasvina näyttää ihan hyvältä.
Kanttaus ryhdistää vielä lopputulosta ja helpottaa ruohonleikkurin käyttäjääkin hiukan ja näin myöskin reunimmaiset kukkien lendet säilyvät leikkurilta eheinä.

Parhaillaan sataa ja se tekee tarhurien mielet iloisiksi, onhan täälläpäin vettä tullut taivaasta hyvin niukasti. Kaikki sääennusteiden kovat kuurosateet ovat sivuttaneet alueemme täysin, tosin kahdessa pihakaivossa on vettä riittänyt kasteluun.

Sateella on hyvä hetki kylvää kanankakkarakeita kasvimaalle ja ruusuille. Jotkut eivät pidä sen hajusta mutta minua haju ei haittaa lainkaa, olenhan maalta kotoisin ja kasvanut navetan ja hevostallin hajuissa.



5 kommenttia:

kyllimarjaana kirjoitti...

Hyvä homma . Kaunista tulee , kun ahkeroi .

Titti kirjoitti...

Näyttää hyvältä!
Onko tuo varjorikko vihreä myös syksyllä ja talvella?
Aurinkoista viikonloppua!

Tarina kirjoitti...

Kuuropilvien pohjat ovat revenneet meidän kohdalla muutaman kerran, mutta yhtäjaksoinen sade ei ole sattunut kohdalle.
Aherruksesta tuli kaunista jälkeä.
Aurinkoista viikonvaihdetta!

Irene kirjoitti...

Kaunis lopputulos tuli, kun vielä kanttasit penkin huolellisesti.

marjamatilda kirjoitti...

Kiitokset kaikille kommenteista ja anteeksi etten ole ehtinyt lainkaan koneen ääreen mutta parannan tapani.
Varjorikko on "ikivihreä" :)