15.3.2022

Lunta tulvillaan .....

Autokatoksen räystäsverho 😎 
Viime vuonna tähän aikaan olivat krookuksen kukassa, nyt kukkapenkki on paksun hangen alla. Yöpakkaset ovat sen verran kovat, että lumen sulaminen hidastuu entisestään.

Kirjokanukka on nöyrtynyt talven vallan alle, mutta on kovaa vauhtia nostamassa oksiaan.
Grillipaikankin peittää vielä lumi.
Pihaan tulotie on paksun  ja kovan jään peitossa, lumivallit ovat melkoisia.
Lumivalli yltää sähkökaapin alaosaan asti....
Kahlasin leikkaamaan kuusen. Yritin saada siitä säännöllisen muotoisen, mutta ei työ oikein onnistunut, pitänee suorittaa korjausleikkaus lumien sulattua.

Tieverkosto on melko haastavassa kunnossa, näin lenkkeilijän kantilta arvostellen. On runsaasti vettä, jäätä, sohjoja ja muuta liikkumista rajoittavaa tekijää. Sitä se runsas luminen talvi teettää. Autoilijat valittavat eniten, milloin mistäkin lumikasasta joka on näkö esteenä liittymissä... onko pakko ajella kaahaten, eikö ole aikaa hiljentää vauhtia sen verran että näkee muun liikenteen. Aurauskalusto on suorittanut omalta osaltaan hommat ihan tyydyttävästi, mutta mihin tuon runsaan lumimäärän saisi paremmin sijoitettua, sulamaan, enpä osaa sanoa.

Paljon on somessa haukuttu auraajia ja hiekan puutetta jäisillä tieosuuksilla. Toivon että säilyttävät hyvän työmotivaationsa palautteista huolimatta. Kuitenkin pahimpina pyrypäivinä työpäivät venyivät tuplasti, kyllä heiltäkin kysyttiin voimia jo fyysisesti, henkisistä paineista puhumattakaan....tsemppiä heille työssään.

Me ihmiset olemme aikamoisia valittajia , koskaan ei ole asiat kaikkien mielestä hyvin eikä edes tyydyttävästi, Emme huomaa talven tuomia iloja ja luonnon kauneutta. Runsas lumi tuo mahdollisuuden monenlaisille harrastuksille, lumihuntu puissa ja pensaissa on kaunista katseltavaa. Näistä nauttien luulisi että unohtaa  ja sietää paremmin pienet haitat mitä runsasluminen talvi saa aikaan.

Varmaahan on että lumet ja jäät ovat sulanneet kesäkuuhun mennessä, toivossa on aina hyvä  elää, eikö 💖






 

Ei kommentteja: