Jouluisia muistoja lapsuudesta

Mummulassa oli vanha ja iso joulukaktus aina täydessä kukassaan juuri joulunaikaan. Kaktusta pidettiin aina saman ikkunan kohdalla , amppelissa, eikä sitä viety edes kesäksi pihalle niin kuin nykyihmiset hoitavat joulukaktustaan.

Lapsuuden joulukuusi oli koristeltu  itse tehdyillä koristeilla ja oikeilla kynttilöillä.

Olkihimmeli ripustettiin kattoon aina ruokapöydän yläpuolelle.

Myöskin olkipukki muutti vintiltä takan reunukselle.

Lapsuudessani ei ollut sähkökynttilöitä, kynttilänjalat olivat puisia ja metallisia.

Nykyihmiset eivät  enää käytä paljonkaan puisia keittiövälineitä. Yllä oleva "sallattikaukalo" oli aina jouluisin ja juhlien aattoina ahkerassa käytössä. Tässä hakattiin alla olevalla hakkurilla punajuuret ja porkkanat pieniksi, kun tehtiin sillisallattia eli rosollia. Tosin  rosolliin laitettiin sillin sijasta suolasilakkaa. Siihen ei lisätty suolakurkkua eikä omenaa niinkuin nykyrosolliin laitetaan, se tarjottiin ilman vaaleanpunaista kermavaahtoakin.

Mieleeni tulivat nämä keittiön työvalineet koska sain pienenä tyttösenä auttaa mummua sallatin hakkuussa. Isoäitini otti aina minut arkisiin askareihinsa  mukaan, apulaisekseen. 

(Vastavalon kuva)

Kaikkein epämiellyttävin jouluvalmisteluihin kuuluva puuha oli kapakalan käsittely. Jo ne kuivat ja piikkiset epämääräisen oloiset kalat olivat inhotusta herättäviä. Niitä liotettiin koivuntuhka-vesi liuoksessa joitakin aikoja ja sen jälkeen niihin vaihdettiin raikas vesi päivittäin. Kyllähän niistä tuli ihan herkullista, valkoista kalanlihaa ja maistuihan se pippurin ja valkokastikkeen kera ihan hyvältä mutta en kyllä sitä enään halua joulupöytääni jo sen omaperäisen hajunkaan vuoksi, lapsena se tuhkavesikin oli rumaa ja likaista, enkä mahda mitään sille että se tulee muistoissa mieleeni vieläkin.

Syksyllä jo teurastettiin possu jonka lihat suolattiin puutiinussa ja säilytettiin piharakennuksessa, aitassa, näin myös joulukinkku sai suolauksensa. Aivan joulun alla syntynyt pieni vasikka joutui usein teuraaksi ja sen lihasta valmistettiin aladoobia jouluksi.

Iso leivinuuni lämmitettiin huolella ja siinä paistuivat leivonnaiset, laatikot ja viimeisenä iso kinkku. Muistan vieläkin ne joulunajan  herkulliset tuoksut. 

Piimäjuustot kuuluivat myöskin lapsuuden joulupöytään. Minulla on tallessa vieläkin iso-isoisän tekemä puinen juustomuotti 1800 luvulta.

Myöskin kotieläimille annettiin jouluna ylimääräinen vilja-annos ja leviteltiin lehmille ja hevosille pehmeämpi olkipeti yöksi. Linnuille kauralyhteet, koiralle isompi luu sekä kissoille kermaa.

Lapsuuden joululahjoista en muista mitään, ehkä niitä ei sodan aikana ja sen jälkeen jaettukaan. Muistan vaan mummulan runsaat jouluruuat, joulukoristeet ja joulukaktuksen. Muistaakseni ei muita joulukukkia ollutkaan.

Elettiin omavaraistaloudessa ja kaikki tehtiin itse. Koristeetkin oljista ja havuista, mielikuvitusta käyttäen. Juurekset olivat kasvimaan kesän satoa, maidot ja munat saatiin omasta navetasta ja kanalasta.  Joulukinkku omasta sikalasta. Viljatuotteet omilta pelloita, myllyn kautta jauhoiksi ja ryyneiksi. 
Sienet kerättiin luonnosta ja suolattiin itse. Marjat poimittiin metsästä ja puutarhasta, säilöen ne talven varalle. Oman pihan omenapuut tuottivat myöskin jouluhedelmät, omenat säilytettiin laarissa viljan seassa jouluun asti. Punaisia omenia ripustettiin myöskin kuusen koristeiksi.

Jouluaaton tunnelmaa juhlisti jouluevankeliumin lukeminen ja koko joulun aika oli rauhaisaa ja kiireetöntä. Muistan mummoni kauniin lauluäänen kun hän lauloi "enkeli taivaa". Kuunneltiin koko ajan radiota. Hämärästi muistan että pääsin myöskin papan kanssa rekiajelulle mutta pääosin oltiin kotosalla.