9.4.2015

Kevät puuhastelut pihalla aloitettu tällä viikolla

Tein pääsiäistulet pihalle, tosin pari päivää myöhässä mutta eikös vanha sanan parsikin sano että parempi myöhään kun ei milloinkaan. Poltin grillipaikalla hallitusti, alasleikatun kurttulehtiruusun oksat. Pidin hyvää tulta ettei savunmuodostusta ollut juuri lainkaan ja kaikki "herkkähipiäiset" olivat töissä. Kukaan ei soittanut piippa-autoja paikalle.
Minun on vaan pakko polttaa keväisin aina hiukan risuja vaikka tiedän ettei kaava-alueella saa sitä tehdä. Hyi, hyi minä !
Syyssyrikat ja hortenssiat pääsivät ulkoilemaan pimeästä kellarista, jossa olin niitä talvettanut. Otan ne öiksi autotallin ovesta sisälle, helppo homma siirtää ne vetämällä maata pitkin.
 Hortenssiassa olikin jo muhkeat kasvuin alut, en leikannut vielä vanhoja kasvuja pois, ehkä teen myöhemmin.
Syrikat heräilleet kevääseen rehevillä kasvutoilla.
Luulin puutarhakompostit olevan jo sulia mutta "valmis" kasa oli vielä umpijäässä. Tuoreempi eli viime kesän aikana kerätty puutarhajäte oli aivan sula, ehkä siellä oli lämpöä säilynyt ja palaminen on jo hyvässä käynnissä. Keskelle kasaa laitoin talven aikana lämpökompostorista tyhjennetyt massat muhimaan mullaksi ja tehostamaan koko kasan  palamisprosessia. Vanhat kukkamullat kasan harjalle niin koko hoidon voi kattaa hakkeella.
Siispä siirsin jäätyneen kasan katteena olleen oksahakkeen uuden kompostin päälle, katteeksi. Nyt varmaankin siinä säilyi keväinen sulamisesta tullut kosteuskin kun tuuliset ja aurinkoiset säät eivät ehtineet kasaa kuivattaa. 
Täytyy malttaa antaa komposti multakasan  rauhassa sulaa ennen kuin aloitan sen seulomisen sekä kärräämisen kasvimaalle ja kukkaryhmille.

Tänään oli aurinkoinen päivä. Huvikseni leikkelin kirjokanukoiden kuivia ja maahan lamoavia oksia, hakettaen ne hyötykäyttöön.

Tällä viikolla tv:stä tuli ensimmäinen jakso uudesta sarjasta: "Suomen kaunein piha". Olivathan upean näköisiä pihoja mutta ei asutun näköisiä. En erikoisemmin pidä tämän laatuisista kilpailuista kun sitä kauneinta pihaa ei kyllä kolme tuomaria voi missään tapauksessa valita. Makuja on niin monia. Siksi tuon tasoiset kilpailut ovat vain hupia eikä niitä kannata ottaa lainkaan vakavasti.. Mikä on kaunein piha toiselle niin ei taas riitä ykköseksi toiselle.
Ei voida ottaa vakavasti tuomariston "kiljahduksia" , esimerkiksi se puiden ja pensaiden kasvatus talon seinustoilla. Eihän kukaan järkevä ihminen istuta puita rakennusten seinus vierelle koska  salaojitukset tukkiutuvat ja hulevedet ohjautuvat sopimattomiin paikkoihin, sadevesirännitkin täyttyvät puiden lehdillä turhan tehokkaasti.
Toinen, esim. itselleni tärkeä ja mielenkiintoinen asia pihanhoidossa ja viihtyvyydessä on puutarhajätteiden jälkihoito. Ei vaan tullut ohjelmassa esille kompostia eikä kompostoria tai edes mainintaa niiden sijainnista kauniilla pihalla.

Tiedämmehän me  kaikki viherpeukalot että meidän jokaisen oma piha on se koko Suomen kaunein piha jossa vietämme aikaa puuhastellen, laiskotellen,nauttien, rentoutuen ja enen kaikkea viihtyen.

Ei kommentteja: