1.2.2015

Kioskin tädit


Hyötyliikuntaa on saanut ihan tarpeeksi kun lunta on satanut koko sunnuntaipäivän, säätiedotteiden  mukaan sateet jatkuvat vielä keskiviikkoon asti. 

Maanantaina avataan kylällämme remontoitu ja laajennettu uimahalli, tosin vielä osittain, allasosato ei vielä ole käytettävissämme. Olemme naapurin rouvan kanssa suunnitelleet tutustumiskäyntiä uusitussa  uimahallin kahviossa, kuullessamme että siellä on tarjolla Tuiskun leipomon tuotteita. 

Mieltäni on suuresti huolestuttanut kylämme kioskin henkilöstötilanne, kuultuani että herttainen ja altis asiakaspalvelija jättää kioskimme lähiviikkoina. Mietin miksi ennen kioskin tädit olivat samoja mukavia ja jopa läheisiksi tulleita ihmisiä, kioskilla oli mukava asioida. Nykyään kaikki kivat tytöt ovat lähteneet muualle töihin, mistä johtuu ettemme saa tyttöjä viihtymään kylämme kioskilla? Siinäpä pulmaa ratkottavaksi. Pitäisiköm meidän; asiakkaiden  tehdä jotakin ! Ainakin palautetta voi antaa suoraan kioskiyhtiölle. Itse olen antanut palautetta mutta olen myöskin ottanut asiaan kantaa ; jaloillani, eli olen asioinnut muualla. Sehän ei ole ihan järkevää toimintaa parempi vaihtoehto olisi "vaikuttaa asiaan". /http://www.r-kioski.fi/palaute/

Ennen kioskin "tädit" olivat eläkeikään asti kioskilla työssään, toisin on nyt. Kirjoitan "tädeistä" kun olin silloin nuori ja nyt "kioskin tytöistä" kun itse olen "vanhus". Niin sitä aika muuttaa asioita ja kotikylän palveluja. 

Pohdiskeluista huolimatta olen myöskin nauttinut talvisista maisemista, tehden Vili-koirani kanssa kaksikin pitkää kävelylenkkiä. Luonto on kauneimmillaan. Lintulaudoilla on riittänyt vilskettä, Punarinta pariskuntakin  käy päivittäin aterioimassa, ihmeesti se pystyy talvehtimaan pihallani. Ehkäpä ne käyvät lämmittelemässä jossakin pöntöistäni tai puupinon suojassa, autokatoksessa. Päivittäin katselen mielenkiinnolla lintujen ja oravien elämää, syöttölaudoilla, se on tosi jännää katsottavaa toisinaan.

Tekisi mieleni mennä lähistöllä olevaan hyvään pulkkamäkeen laskettelemaan mutta en ole vielä kehdannut yksin mennä, mäki on niin makeen hyvässä kunnossa ja pulkkakin on ettei pitäisi olla isompaa estettä toteuttaa mieliteko, perästä kuuluu !

Kirjoitusprojektini; "PIIKA" on edistynyt siltä osin että muistikirjat ovat kaikki luetut, nyt vaan suunnittelemaan aloitusta, oikeesti.

Lukuharrastukseni on jatkunut melkein, kirja ja päivä, : 
Eben Alexander; "Totuus taivaasta" oli erittäin vaikuttava kirja. Tiedemiehen ainutlaatuinen kuolemanrajakokemus. Varmisti meikäläiselle että kuoleman jälkeen on elämää.
Nyt on menossa Ruotsalaisen kirjailijan Stefan Ahnhem`ín "Pimeään jäänyt". . Kertakaikkisen loistava ja tiukan johdonmukainen rikosromaani.
Maanantaina taas kirjastomme tyttöjä tapaamaan; lukeminen jatkuu....

Ei kommentteja: