30.11.2013

Kukkapöytä sai uuden maalin

Vielä kolmas kerta.... sopiovasti maalia jäljellä.... 

Puun värinen, lakattu kukkapöytä oli surullisen tummaksi muuttunut ajan myötä, joten päätin hiukan piristää sen ulkoasua.

Samalla kun suihkuttelin viherkasvit ja pesin ikkunat, niin vein pöydän kellariverstaaseen ja hioin huolella lakatun pinnan kauttaaltaan. Tasot olivat jotakin lastulevyä missä ei ollut minkäänlaista pintaa jäljellä, siitä lähti ihmeellistä purua kaiken aikaa. Pöytä olikin mieheni tekemä, joten aion lisätä sen käyttöikää, suojaamalla sen uudella maalilla.

Lastulevy imaisi rutkasti maalia... olin suojannut keittiön pöydän sanomalehdillä ja saatoin maalaushommat suorittaa keittiössä, siis huoneen lämmössä. Maali kuivui aina yön aikana ja sutaisin sen kolmeen kertaan, siihen maalikin riitti just´sopivasti, eikä jäänyt purkin pohjalle turhaan kuivumaan.

Tänään sain jo kukatkin paikoilleen ja tulos oli toivotun mukainen. Taas tuli pienestä asiasta tyytyväinen mieli ja voin hiljentyä ensimmäisen adventtisunnuntain viettoon, sähkökyntteliköt loistavat ikkunoilla ja ulkolyhdyissä lepattavat kynttilöiden liekit tunnelmallisesti. Lumihiutaleitakin leijailee hiljalleen.... maa on valkeana....  Hyvää Joulun odotusta ystävät!

1 kommentti:

Tarina kirjoitti...

Kukkapöytä sai uuden maalin ja koreilee nyt hienona.
Lunta satelee hiljakseen ja tuntuu oikeasti joulukuulta.
Iloista adventin aikaa!