30.6.2010

Entisajan kesäkukkia

Upea verenpisara, jota ei ennenvanhaan ollut. Tällä on kieltämättä kaunis kerrottu valkoinen kukinto. Taimi on vielä pienehkö mutta onhan kesäkin vielä alullaan, katsotaan kaunotarta uudelleen loppukesällä.
Enne tätä liljaa kutsuttiin "Tiikerinliljaksi", sitä oli monilla pihamailla...
Ruskoliljaa nähtiin myöskin monilla pihoilla, tosin nykyään se on melkein harvinaisuus.
Ruohonleikkuriin perässä kulkiessani tein huomion että koneeni ei suostunut ajamaan päivänkakkararyhmän ylitse. Kakkarat eivät ole kukkaryhmässä, vaan ruusupenkin edustalla, keskellä nurmikkoa. Se on varmaankin vanhan pihan jäämiä ja on sitkeästi säilynyt alkuperäisellä paikallaan. Kukinnan loputtua niitän kukkavarret ja heitän ne tontin ulkopuolelle, kunnan joutomaalle siementämään ja ajelen kakkararyhmän nurmikoksi
Olemme koiralenkki-ystävien kanssa ihastelleet isohkoa ruusupuskasta tien laidassa, luonnonvaraisena. Lieneekö ruusu ns punalehtinen ruusu vai löytyyköhän sille ominaisempi nimike? Kaunis puskas!
Kesäkuu on viimeisiä tunteja vailla, takanapäin, tältä kesältä. Kasvit ovat kasvaa hurahtaneet melkoisella vauhdilla viileistä säistä huolimatta.
Sadetta pihani kaipaa seuraavaksi.... yöaikaan olisi opivin aika kattojen ropista... eikös vaan....



4 kommenttia:

Pau kirjoitti...

Hienoja perennakuvia täällä. Olisiko tuo "tiikerinlilja" kuitenkin keisarinkruunu (http://kotisivu.dnainternet.net/ilkka1/Pirkko/Kukkia.html)? En ole kylläkään mikään asiantuntija. Aurinkoa!

Tilu kirjoitti...

Vanhaa perua olevia tiikerinliljoja kasvaa meidänkin pihassa. Pahuksen liljakukot ovat niiden kimpussa alvariinsa syöden ne reikäisiksi.

marjamatilda kirjoitti...

Pau: sitä minäkin muistelin...
Tilu: liljakukot ovat tänä kesänä pysyneet poissa meidän pihalta mutta olen iskuvalmina ... kun tulevat...

Sesse kirjoitti...

Kyllä nuo entisajan kesäkukat on kauniita :)
Meiänkin mökin pihalla niitä jotain on. Hyviä kuvia!