11.9.2009

Ruusut, jaloangervot ja daaliat kukkivat vielä

Vaikka yöt ovat viilenneet, tänä aamuna oli vain +4 astetta, niin kukat jaksavat vielä kukoistaa.
Ruusutkin ovat koreassa kukassa, samoin jaloangervot.
Vanha oranssi daaliakin kukkii vielä, varmasti ensimmäiseen hallayöhön asti.
Otin jo kasteluletkut pois kaivonkannelta ja vein vesipunpun kellarivarastoon. Eipä tarvitse enään kastella kun uusia istutuksia ja jäljellä olevia kesäkukkia. Yllättävästi tuulikin kuivattaa ruukkuja ja hajuherne pääsi vähän lurpahtaa veden puutteesta, maa oli yllättävän kuivaa.
Lopultakin saan aikaiseksi sahailla Terijoensalavista kuivia ja talvella lumenpainamia oksia. On kiva puuhastella ulkosalla kun on lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Pilkon isommat oksat saunapuiksi ja loput haketan, pensaiden aluskatteeksi.
Iltapuhteena olen keitellyt luumusosetta, sadosta tulikin tänä syksynä ennätyksellinen.
Vieläkin on nautinto kävellä aamukasteisella nurmikolla, lehden hakureissulla ja samalla tulee koirakin pissitettyä, ihana kahvintuoksu tulee vastaan avoimesta ikkunasta. Nautinnollisia nämä eläkeläisen aamutkin.

2 kommenttia:

Vuokko kirjoitti...

Työiloa raikkaisiin syyssäihin :))

arleena kirjoitti...

Hehkuvaa kukkaloistoa.
Nyt on ollutkin erikoisen kauniit syyssäät, melkein kesää vielä.