Elämäni parasta aikaa

ELÄMÄN PARASTA AIKAA

(kirjoitelmani julkaistu paikallislehdessä vanhusten viikolla)

Mahtavaa aikaa elämässä on tämä eläkeläisenä oleminen. Nyt on kulunut jo 8,5 vuotta siitä kun jäin eläkkeelle 65 vuotiaana, aika on kulunut nopeasti, kuin salaa vilahtaen.  Oikeastaan uuden elämän opettelu on vaatinut oman aikansa etsiessään muotoaan. Hitaasti mutta varmasti ovat kaikki turhat velvoitteet karisseet hartioilta. Taakse ovat jääneet myöskin elämän sisältöön kuuluvia suruja ja murheita jotka ovat ajan myötä muuttaneet muotoaan ikään kuin tummat pilvet olisivat saaneet kultareunukset.

Vapaus on koittanut!  Ensimmäisen kerran koko elämäni aikana saan asua ihan yksin. Valinnan vapaus on ihanaa! Saa tehdä mitä mielii milloinkin tai olla tekemättä mitään. Enää ei tarvitse huolehtia perheenjäsenten vaatehuollosta ja ruokailuista, on vain omat perustarpeet joista selviytyminen on ”lastenleikkiä” verrattuna menneiden vuosien puurtamisiin.  Päivän puuhastelujen rytmitys syntyy kulloinkin vallitsevan mielialojen ja halujen mukaan.

Terveys on ihmisen arvokkain ja vaikuttavin lahja elämässä, josta tulisi muistaa olla kiitollinen jokaisena aamuna kun herää uuteen päivään. Useimmiten kuitenkin pidämme terveyden tilannettamme itsestään selvänä asiana ja kiitollisuus osio unohtuu siihen asti kun saamme riesaksemme jonkun pienen krempan tai kolotuksen. Tähän ikääni tullessani muistan jo kiittää luojaani aamuisin, saadessani taas avata silmäni uuteen päivään, uusine mahdollisuuksineen. Terveys vaikuttaa oleellisesti elämän laatuun ja toimintojen mahdollisuuksiin.

Leskeys tuli elämääni yllättäen ja tilaamatta 47 yhteisen avioliittovuoden päätteeksi, joista viimeiset 4,5 vuotta suoriuduin ”vale omaishoitajana”, ilman koulutusta ja kokemusta. Jälkeenpäin ajatellen pääsin todella vähällä ponnistelulla, potilaani oli varmaankin niitä helpoimpia autettavia. Olikohan hänkin ”valepotilas”, koska yritti viimeiseen asti olla omatoiminen, eikä turhia valittanut vaikka toisinaan kovat kivut valvottivat ja uuvuttivat. Meille oli suotu aikaa valmistautumiseen viimeisten jäähyväisten hetkeen vuosia, mutta aina läheisen kuolema yllättää peruuttamattomuudellaan. Kolme vuotta leskenä on mennyt opetellessa yksin oloa ja nyt vasta osaan tästä tilanteestani nauttia. Elämänkumppania on ikävä vieläkin mutta elämän on jatkuttava. Muistot yhteisistä vuosista ovat kultaakin kalliimpia ja säilyvät sisimmässäni eloni loppuun asti.

Eläketulo tupsahtaa pankkitilille kuukausittain. Ei tarvitse huolehtia enää työsuhdeasioitakaan. Tulot ovat tiedossa ja menonsa voi suunnitella sen mukaan, helppoa talouden hoitoa. Silti jossakin takaraivossani ovat huolestuttamassa nuorten työllistymisvaikeudet ja yleinen yhteiskuntamme tila, pakolaisongelmineen. Sota-aikana syntyneenä, en osaa kovinkaan syvällisesti ottaa näitä ongelmia koska onhan lamasta ja pula-ajasta selvitty ennenkin. Olenhan kasvanut niukkuuteen ja maalaisjärjellä selviytynyt pulmasta kuin pulmasta, ilman yhteiskunnan tukia.

Asuminen omassa pienessä mökkipahasessa on paras mahdollinen asumismuoto kohdallani. Viihtyisä piha puutarhoineen lisää asumisviihtyvyyttä luxus-luokkaan.  Mukavien naapurien keskellä on vanhuksen turvallista asustella, apua on saatavissa aina tarpeen mukaan. Pihatyöt suovat mahdollisuuden harrastaa sopivin annoksin hyötyliikuntaa, pitäen lihaskuntoa yllä halvoin taksoin, lisäetuna reipas ja piristävä ulkoilu raittiissa ilmassa.

Lapset ja lapsenlapset ovat kaikki omissa talouksissaan ja elävät omaa elämäänsä itsenäisesti, sekin on vapauttava tunne elämässä. Kuitenkin me äidit kannamme huolta jälkikasvustamme hamaan kuolemaamme asti, siitä emme pääse irti, emmekä varmaan tahdokaan päästä. Onnekasta on kohdallani että kaikki asuvat melko lähellä ja käväisevät ”mammaa” moikkaamassa useasti ja textarit pimputtavat puhelimissa yhtenään. Nuorimmaiseni kanssa on yhteinen piha koska rajamme on osoittautunut käytännössä ”häilyväksi” kuin veteen piirretty viiva.

Erakkona  omasta tahdostaan. Asiakaspalvelun parissa työikänsä soudellen olen omasta halustani valinnut tämän itsekseni olon. En enää viihdy keskellä kaikenmoista tyhjänpäiväistä kalkatusta ja hössötystä. Viihdyn itseni kanssa, nautin hiljaisuudesta, kynttilä illoista ja takan edessä tulta tuijottaen. Yksin olo luo mahdollisuuden nauttia täydellisesti hyvästä kirjallisuudesta ja musiikista. Kirjoittamiseen olen yrittänyt ja yritän tulevaisuudessa vielä enemmän rauhoittaa omaa aikaani. Oikeastaan keskityn seuraavaksi juuri kirjoittamiseen, se tuntuu vetävän eniten puoleensa. Yksinäisyys on minulle aivan vierasta, joskus toivon että saisin enemmänkin olla ihan yksikseni mutta toisaalta on mukavaa kun ovi käy ja puhelin hälyttää.  Nykymaailman ”naamakirjakin” on vallannut päivittäistä erakko aikaani lisääntyvästi. Taidan olla ”vale-erakko” !

Paras aika on tässä ja nyt !  Eläkeläisenä ja vanhuksena, kaikki elämässä on kohdallaan ! Mistään aineellisesta ei ole pulaa; mitä minulla ei ole, sitä minä en tarvitsekaan. On aikaa nauttia kaikesta ympärillä olevasta. Voi keskittyä myöskin omaan itseensä huolehtien terveydestään niiltä osin kun se yleensä on mahdollista. Elämän arvot ovat kohdallaan.  Kaikella on tarkoituksensa, sen ymmärtäminen ja tajuaminen tulee itse kullekin iän myötä.