27.3.2011

Syrikka kellarikomerosta valoon

Kuva Syrikan kukkatertusta on kuvattu viime elokuussa, tällä kertaa siinä oli vaan yksi perhonen, yleensä kukkatertuilla istuskelee useampikin yhtäaikaa ja erilaisia perhosia sulassa sovussa.
Tältä Syrikka näyttää kun toin sen kellarikomerosta eteläiselle ikkunalle valoa saamaan. Sehän ei talvehdi ulkosalla vaan on hyvä ottaa se sisätiloihin talven pakkasilta turvaan. Siinä oli jo hyvät lehtisilmut, tosin kovin vaaleat väriltään. Olin lyhentänyt se puumaisia oksia lyhemmiksi jo syksyllä, nyt en tehnyt muuta kuin kastelin , aion vaihtaa isomman ruukun ja mullat ensikuussa kun on seuraava otollinen istutusaika kukille.
Kevätpäivänhattu- kylvöksenikin ovat "tittavia", kohta saan istutella ne omiin ruukkuihinsa kunkin pienen taimen.
Tältä näyttää pelargonia nyt, kevätleikkauksen jälkeen, melko karun näköinen, mutta tällainen siitä tulee kun alla oleva viimekesän kuva kertoo , kyseessä on sama yksilö.

Maaliskuu on lopuillaan , viimeiset päivät menossa ja aamuisin on vielä 4-5 astetta pakkasta ja lunta ainakin 40 senttiä. Lisäksi on koko viikon tuullut kylmästi, viimeviikolla oli kunnon myrskykin vaikka ei se meidän pihalle sopinut , vesitorninmäki ja puustot luovat tontillemme sopivat suojat tuulilta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olispas hieno alku, kuva! kun etsin tietoa syrikasta. Kertooko se jostain henkilökohtaisesta ajattelusta...ja/tai hienosta, jalostuneesta kuvasilmästä!? Olen saanut kasvin syrikan nimellä, mutta kukan väri on haalea eikä niin isokaan. En ole tutkinut paljonko lajeja, muunnoksia siitä on. Tämä mun "syrikkani" kyllä talvehtii lounais-suomessa, utta hänhän ei kai olekkaa aito sellainen!!!!