10.7.2015

Sormustinkukka ja Lehtomaitikka eivät kelpaa edes tappajaetanille

Sormustinkukka on viihtynyt viileän ja sateisen kesän ansiosta erittäin hyvin, palkiten kasvattajansa komealla kukinnollaan. 
Tontin laidalle olen heittänyt Lehtomaitikan siemeniä noin puoli huolimattomasti ja niistä on itänyt runsas mattomainen kasvusto. Alkujaan nappasin ekat siemenet  Strömsöö-reissulta, meren rannalta jotka kylvin mökkirannalle Mustioon ja sieltä taas  siemenet siirsin tontilleni Rajamäkeen. Lehtomaitikan kukinto on kaunis ja se on luonnonvarainen kasvi.

Tänään ukkonen jyristeli  ekaa kertaa, onneksi se pysyi tuon vesitorninmäen takana, eikä tullut ns. päälle. Vili reakoi jyrinään ja laitoin sille manttelin niin vaikutus oli välittömästi rauhoittava eikä se edes läähättänyt niinkuin se ennen teki. Sade toki yllätti meidät pahan kerran kun olimme lenkillä, tosin vasta viime metreillä ja sanotaanhan että minkä kesä kastaa niin se kuivaakin....

Olisi pitänyt ajella nurmikkokin mutta laiskotti ja sama tunne oli naapurin isännälläkin, kerkiäähän tuon ajella ensiviikollakin, piellään saetta.....

Peipon ja mustarastaan viserrykset eivät enään tällä viikolla herätelleet aamuisin. Ihmeellisesti lintujen laulut loppuvat kertaheitolla juhannuksesta, nyt kuitenkin pari viikkoa myöhemmin. Syksyn ensimmäinen muistutus tulostaan....

Milloinkohan opin ettei kannata murehtia asioista jotka luonnistuvat kyllä ilman minun jännittämistäkin vallan mainiosti. Viime aikoina on riittänyt jännittämistä, ensiksi jänskätin miten Suvi selviää kaason tehtävästään kun ei ole hommasta vielä kokemusta saanut ja toisekseen jänskätin kun Sari on mukana asuntomessuilla, suunnittelemassa kerrostalon parvekkeelle istutukset yhdessä sisustussuunnittelija ystävänsä kanssa. 
Molemmat hommelit onnistuivat aivan hyvin ja ilman meikäläisen murehtimista. Olisi jo aika lopettaa  turhat huolehtimiset, kyllä nuo lapsoset ja lapsenlapsoset selviytyvät elämänsä haasteista ilman minun mukana elämistäkin mutta kai se kuuluu äidin ja isoäidin rooliin koko ihmisen iän. Se on sitten ehkä vaan hyväksyttävä mutta lievennettynä ja rennommin...

Espanjansiruetanat, kansan suussa "tappajaetanat" ovat tulleet jäädäkseen, niitä ei enää tuhoa mikään eikä kukaan. Kerääminen ja tuhoaminen pitävät omalla pihalla ne jotenkin kurissa mutta kokonaan niitä ei saa enään tuhottua ellei joku luonnonilmiö tule apuun.
Kaikki kasvit eivät niillekään kelpaa, niinpä on valiittava viljeltävät kasvit tappajaetanien mielitekojen mukaan, ei  kasvata niiden herkkuja! 
Sormustinkukka ja Lehtomaitikka saavat olla rauhassa, eivät kuulu etanien herkkulistalle. Daaliat taas ovat joutuneet niiden tulilinjalle tänä kesänä, ei milloinkaan muina kesinä. Ehkä siksi että olen vähentänyt heidän herkkulajitelmaansa. 
Kokeilemalla kyllä löytää runsaasti kasveja ja kukkia jotka säästyvät tappajaetanien hyökkäyksiltä. 
Puutarhanhoito olisikin turhan helppoa ellei olisi tappajaetanoita, peuroja ja rusakoita. Luontokappaleet tuovat omat haasteensa muuten niin nautinnolliseen harrastukseen.

1 kommentti:

tuksu kirjoitti...

Sormustinkukkaa ihailen minäkin...vaan meillä yksi ainoa, joka ilmestyy, tai sitten ei. Tänä vuonna taas kukkii, mutta eri paikassa, kuin edellinen :)
Tappajaetanoita ei meillä onneksi vielä ole. Vielä...Hui! Uhka on, koska niitä alkaa olla jokaikisessä puutarhassa :(
Mukavaa viikonloppua!