23.9.2013

"Puutarhaterapiaa" omalla pihalla

Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta ! On tartuttava elämän kulkuun molemmin käsin, vaikka sielu vielä itkee ja ikävöi.

Aluksi vähän pakotin itseäni pihahommiin... olihan ennustettu  ilmojen viilenevän, joten täytyy viedä osa pelargonioista jo sisälle ja verenpisarat lähemmäs kellarin ovia että ne on helppo nostaa sisälle hallayön iltana.

Aurinko alkoi paistamaan aivan siniseltä taivaalta, pieni tuulenvire kuivasi nopeasti aamukasteen joten käynnistin ruohonleikkurin ja ajoin molemmat pihat; oman ja tyttären, siinä samalla.
Voi miten piha tuli kauniiksi. Pitkästä aikaa ( 3 viikoa) huomasin kaikki kukkivat kukatkin.....
 Daalia-vanhuksetkin kukkivat vielä runsaasti....
Portinpielenä roimiva kukkasaavikin on vielä täydessä loistossaan.
Nurmikko on kauniin samettimainen.... talon nurkalla kukkii krassi, runsaasti....
Ulkorappusilla ahkeroivat Liisat....
Yksinäinen kladiokus
Oppineitten kukatkin jatkavat kukintaansa joka on kestänyt jo heinäkuun alusta asti.
 Syysastereista se aikaisempi kukkii jo, toinen lajike on vielä nupuillaan.
 Jätin yhden pelakuun vielä pähkinäpuun alle kukkimaan, siihen ei sada eikä halla löydä kukkiaa.
Autokatoksen ovi aukon yläpuolella voi riippupelakuukin jatkaa loistoaan.

Parhaillaan sataa rajusti, kesäinen päivä vaihtui syksyiseen iltaan. Sytytän ulkolyhtyyn kynttilän.
On aika siirtyä lukulampun alle hyvän kirjan kanssa, viettämään sateista syysiltaa.



22.9.2013

Timon hautajaiset

Timo-vävyni saatettiin viimeiselle matkalle. Siunaustilaisuuteen kokoonnuttiin oman kylän kappeliin. Tilaisuus oli koruton mutta herkän tunnelmallinen. Alku musiikkina kuultiin Albinonin Adagio, Taisto-ystävän laulamana. Pastori puhui surevien sydämiin, niin lähelle puheenaiheet kulkivat itse kullekin; muistellen.... lohduttaen meitä suremaan jääneitä omaisia ja ystäviä.

Jäähyväiskukkia......

Muistotilaisuutta vietettiin kotona,  läheisten kesken.....

Suurin suru on sanaton!


17.9.2013

Traumaattinen tiistaipäivä

Timo-vävyni nukkui ikiuneen 3.9.2013

Elämämme pysähtyi ! Olimme shokissa ! Tää ei voi olla totta ! Miksi aina meille käy näin ?

Missä olivat Jumala ja enkelit !  Miten tästä eteenpäin ?  Miten jaksamme !

Mistä tyttäreni saa voimia tulevaan? Paljon kysymyksiä mihin ei kukaan osaa vastailla !

Juuri kun kaikki oli niin hyvin; uusi yhteinen koti, vuosi avioliitossa, työasiat kohdallaan.

Kuinka jaksaa Timon 82 vuotias äiti, lapset ja sisarukset ?

Nyt traumaattisesta tiistaista on kulunut 2 viikkoa. Tiistain tapahtumat ovat kuin paha uni.
Ensihoitajat, poliisit ja ruumisauto; yhtä sumua. 

Isoäitini mieli lausahdus oli aina että; kaikella tarkoituksensa; me emme sitä nyt kyllä ymmärrä, ehkä se selviää tulevaisuudessa.

Olemme yhdessä yrittäneet vain olla tyttäreni tukena, voimattomina  lohduttaa hänen syvää suruaan ja tyhjyyden tunnetta. Tärkeintä kai on olla läsnä, kuunnella ja itkeä yhdessä.

Meillä kaikilla on niin ikävä !