30.11.2014

Muistelut 3. Helmikuinen sunnuntai Lomarannassa 1978.

Lumihiutaleita leijaili hiljalleen, oli varhainen aamu, luonto oli vielä äänetön, vain rusakon jäljet lumessa kertoivat metsän elämästä. Lomarannan päärakennus seisoi jykevänä mäen rinteessa ja alhaalla järven rannalla olivat  rantasaunat, katoillaan painavat lumitaakat.
 Mari-emäntä oli aamun ensimmäisenä työpaikalla ja laittoi ensi töikseen  henkilökunnalle aamukahvit valumaan . Hänen ei kannattanut vaihtaa vielä työasua ylleen vaan lähti reippaalla otteella pyörähtelemään lumikolan kanssa, availlen ovien edustat ja käytävät lumesta ennen asiakkaiden heräämistä. Lunta olikin satanut runsaasti ja kinostanut kaikki käytävät täyteen lunta. Huh huh. hikeä pukkaa mutta pakko hänen on lumitöistä selviytyä koska sivutoiminen talonmies saapuu töihin vasta oman virka-aikansa jälkeen eli noin kuuden- seitsemäntoista paikkeilla, silloin asiakkaat ovat jo tallanneet lumet ja kolaaminen on hankalaa. Onneksi aurausurakoitsija on pyörähtänyt  neljän aikaan aamuyöstä, että Valion maitoauto ja postinjakaja ovat päässyt Lomarannan pihalle asti.
Mari vie aamuisen Hesarin postilaatikosta mennessään asiakkaiden luettavaksi. Seuraavksi viilentävään suihkuun ja työvaatteet niskaan. Keittäjänä toimiva Eeva ja harjoittelija Susanna istuivat jo aamukahvi pöydässä, rattoisasti rupatellen, Mari istui pöytään tyttöjen seuraksi , nauttien uunituoreesta sämpylästä ja kahvista, ihaillen ikkunasta näkyvää runsaslumista talvimaisemaa. Hänelle tuli äärettömän onnellinen olotila, ei missään olisi vastaavanlaista työpaikkaa, vaikka työ on ajoittain raskastakin mutta toisaalta ympärillä oleva luonto kauneudellaan rentouttaa työn aiheuttaman rasituksen välittömästi.
Asiakkaita alkoi vähitellen tulla aamiaispöydän antimista nauttimaan ja sillä aikaa Mari valmisteli aamupäivän lomaohjelmaan sisältyvän pulkkamäen kunnostusta. Siihen tarvitaan avuksi naapurin latukonetta. Hän soittaa seuraavaksi Jarille joka lupaakin tulla oitis tampaamaan pulkkamäen laskukuntoon. Sillä aikaa Mari kuljettaa koivuklapeja vanhanaikaisella vesikelkalla pulkkamäen viereen tehdylle nuotiopaikalle.  Puut ovat kuivia ja tuohella sytyttäen on hetkessä komea nuotiotuli valmiina kun ensimmäiset mäenlaskijat saapuvat makkaran paistoon. Jotkut lomalaisista vaan istahtavat "tulta tuijottamaan" nauttien täysin siemauksin talvisesta säästä luonnon keskellä.
Lomamökki Kiuruntuvan verannan ikkunoita koristivat kauniit jääkukat, luonnon taidetta, jota lomalaiset kuvasivatkin ahkerasti.
Rantasaunat  oli lämmitetty ja avantokin kutsui saunojia viileään syleilyynsä  kipakoiden löylyjen lomassa. Avannossa pulahtelivat  perheet innokkaasti, lapsiakaan ei musta avanto peloittanut.
Lomaviikko päätettiin yhteiseen lähtökahvi tilaisuuteen ja Mari hyvästeli lomalaiset halaillen, toivottaen heidät taas seuraavanakin hiihtolomaviikolla tervetulleiksi Lomarantaan.

Iltapäivällä tytöt tekivät vaihtosiivouksen  majoitushuoneissa tottuneen rivakasti. Tuntui siltä kun työpäivä olisi vasta nyt alkanut kunnolla ja aamupäivä kului lomalaisten kansaa seurustellen. Huonesiivous onkin paljon raskaampaa kuin keittiötyö mutta hyvässä hengessä yhdessä tehden työ ei rasita ylivoimaisesti. Nautinnollista on luoda viimeinen silmäys huoneeseen joka on siistitty ja tuuletettu. Kättensä työn näkee heti joka antaa  tekijöilleen työssä onnistumisen tunteen joka on yhtä arvostettua kun pomojen kiitokset. Tähän tulokseen ovat tytöt tulleet palautekeskusteluissaan.

Mari sammutteli valoja  ja sulki ulko-ovia, Rantasaunat tarvitsevat vielä pikasiivouksen joka normaalisti tehdään huonesiivouksen päätteeksi mutta tällä kertaa  Mari on lupautunut hoitaa sen, taka-ajatuksenaan lämmittää itselleen pikkusaunan ja  pulahtaa päivän päätteeksi avannossa.

Ystäväperheen Raimo soitti kysellen onko Marin työpäivä jo päättynyt, voivatko he Ailan kanssa tulla iltakahville. Kuultuaan saunansiivous tilanteesta Raimo tarjoutui siivouskaveriksi ja lupautui tuoda saunajuomat tullessaan jos hekin pääsevät saunaan ja avantoon. Mari suostui ehdotukseen  pienellä varauksella mutta Raimo osoittautuikin päteväksi saunansiivoojaksi ja työ tuli tehtyä kaksin verroin nopeammin. 

Marin mieskin tuli mielellään ystäväperheen kanssa saunaan ja yhdessä istuivat takkatuvassa nauttien löylyjen rentouttamina, liekkien lämmössä, saunajuomia nauttien. Miehet päättivät vielä ottaa yhdet löylyt ja avannot. Mari ja Aila siirtyivät laiturille ihailemaan kirkasta tähtitaivasta. Lumisadekin oli lakannut ja luonto oli aivan hiljainen, vain tähdet tuikkivat taivaalla, tunnelma oli harras.

Miehet tulivat höyryävinä ulos ja Raimo ensimmäisenä. Yllättäen hän sukelsi pää edellä avantoon. 
Sekunnit kuluivat. Pelästyimme, tuijottaen avannon mustaan aukkoon. Raimoa ei näkynyt. Kaikkien sydämet hakkasivat kiivaasti. Mari päätti lähteä soittamaan päärakennuksesta apua. Päästessään rappusia mäen puoleen väliin Aila riemukkaalla äänellä  ettei tarvita  enään apua: Raimo tuli avannosta! Aila  ja Mari olivat onnellisia että hän löysi takaisin pinnalle mutta samalla raivoissaan mokomasta toilauksesta. Sankari itse kertoi ettei hänellä ollut mitään hätää. Hän muka tiesi mitä teki ja näki avannon valoläikkänä muuten ihan pimeässä vedessä.

Raimo tyynnytteli Aila-vaimoaan ja Maria  lepytellen heitä kutsumalla kaikki kotiinsa iltakahville ja konjakille. 

Säikähdys oli vaikuttanut naisiin erittäin voimakkaasti ja vaati perusteellisen  keskustelun ennen yhteisen  illan päättymistä. Keskustelun päätteeksi naiset totesivat tilanteen päättyneen  parhaalla mahdollisella tavalla, pahemminkin olisi voinut käydä ja päätetiin uusia saunailta taas joskus,
kuitenkin ilman urheilusukelluksia.

25.11.2014

Muistelut 2.Isoisäni


ISOISÄNI  ”Pappa” VIHTORI AUGUST SAHLSTEDT  s.21.03.1893  k.18.04.1967

ISOÄITINI ”Mummu” MATILDA JOSEFIINA SAHLSTEDT s.08.03.1892 k16.01.1981 os.Sohlman
 
Muistan isoisäni olleen ihmisenä luotettava, ankara periaatteen mies ja samalla lempeä ja isällinen ”Pappa”.  Yhteiskunnallisesti erittäin  valveutunut ja  osallistuva kunnallispolitiikko.

Jo nuorena perheenisänä hän osallistui mm. Suojeluskunnan toimintaan, niinpä muistan Mummun kertomana miten Pappa säilyi v. 1918 sisällissodan kauheuksista hengissä. Hän oli piiloutunut metsään, maakuoppaan ja Mummu vei pimeän yön turvin Papalle ruokaa, kotona olivat 3 vuotiaat kaksoset ja vastasyntynyt poikalapsi.

Hän osallistui monin tavoin kunnallispolitiikkaan ja muuhun julkiseen toimintaan toimien esim. puheenjohtajana; manttaali-, kunnallis-, tie-, työvoima-, taksoitus- ja tutkijalautakunnassa sekä varapuheenjohtajana kunnanvaltuustossa.

Toimien jäsenenä kunnanvaltuustossa, vaalilautakunnassa ja tulo- ja omaisuuslautakunnassa,

Paikallisen maamiesseuran ja maatalousyrittäjien toiminnassa hän toimi aktiivisesti, ollen mm. paikallisosastojen puheenjohtajana.

Nuoruudessaan Pappa oli soittanut viulua, ihan tansseissakin ja Mummulla oli kaunis lauluääni, muistankin hänen kertoneen että hän olisi laulanut myöskin kirkkokuorossa tai vastaavassa., heillä oli molemmilla musiikillisia lahjakkuuksia jotka kuitenkin saivat jäädä taustalle, perheen, maalaistalon ja luottamustointen vaativien tehtävien tulleen molemmille musiikkia  tärkeimmiksi

Harrastaen myöskin  metsästystä ja kalastusta koska pienen tytön mieleen on jäänyt verkon laskut ja -nostot Parsilanjärvellä, olin monesti Papan mukana.

Muistikuvana on mielessä vahva näky siitä kun Pappa oli palaamassa metsältä haulikko olalla ja jänispaistia kädessä riiputtaen. Elettiinhän vielä 40-luvullakin omavaraistaloudessa, käyttäen kaikki luonnonantimetkin hyvin tarkkaan hyödyksi ja maalaistalossa saatiin omasta takaa myöskin suurin osa elintarvikkeista.

Hänellä oli jo silloin henkilöauto ja mummi kertoi miten sain sähköiskun viallisesta lampusta jolla olin näyttämässä Papalle valoa auton alle, hänen tehdessään  remonttia autolleen, olin hänen mukana monessa arkisessa puuhassa samoin Mummun mukana kanoja ruokkimassa, kasvimaalla rikkaruohoja kitkemässä, kukkia hoitamassa pihalla tai pyykkirannassa  pieniä vaatteita pesemässä. Molemmat olivat hyvin kärsivällisiä ja lempeästi lasta ohjaavia, en muista että minua olisi heidän toimestaan koskaan rankaistu mistään  ja kuitenkin olen heiltä saanut perinnöksi rehellisen ja oikeudenmukaisen elämän asenteen. Heidän luonaan sain osakseni  turvallisen lapsuuden minkä ansiosta olen omalle elämälleni saanut vahvan perustan joka kantaa edelleen.

23.11.2014

Muistelut 1.Aaltoska ja Mäkilän Tyyne

Aaltoska ja Mäkilän Tyyne        (Aaltoska miehensä ja tyttärensä kanssa)

Lapsuuden ja nuoruuden muistoista nousee useinkin mieleeni kaksi  iäkästä ”mökinmuoria” Mäkilän Tyyne Suomalaisella  ja Aaltoska  Hakalassa.

Synnyin sota-aikana eli 1942, jolloin isäni ollessa sotarintamalla jouduin jostakin syystä isovanhempien Matilda ja August Sahlstedt`in hoiviin Suomalaiselle aina kouluikään asti jolloin muutin  vanhempieni  Lahja ja Niilo Johtelan ja 3:n sisarusteni kanssa asumaan, Hakalaan. Vasta tällä vuosikymmenellä tajusin että minäkin olin jollakin lailla sotalapsi. Mummun ja Papan hellästä huolenpidosta siirtyminen äidin tiukkaan ohjaukseen ja suureen työmäärään ei ollut kouluikäiselle mikään helppo tilanne. Muistissani onkin siitä ajasta  ns. musta-aukko jota kesti ehkä  ensimmäiset pari vuotta, jolloin olin sen ajan varsinainen häirikkö ja opettajille oikea kiusankappale.
Uuteen elämäntilanteeseeni sopeutumiseen vaikuttavat avainhenkilöt olivat Aaltoska ja Mäkilän Tyyne. Varmaankin molemmat ”muorit” havaitsivat ongelmani sivullisina paremmin kuin omat läheiset ja sukulaiset..
Heillä oli taito ottaa asiat puheeksi niiden oikeilla nimillä ja he myöskin toruivat sopivalla selkokielellä ja lämmöllä että neuvot menivät myöskin perille , ” kovaan kallooni”, olinhan melko itsepäinen lapsi/nuori.

Aaltoska otti minut mukaansa marjametsään, yhdessä käveltiin pitkiäkin matkoja ja aina astiat täysinä palattiin kotiin, useinkin reissuun meni koko päivä. Muistan miten häntä huippasi ja hän meni pitkälleen sammalikkoon vähäksi aikaa ja sitten taas jatkettiin poimintaa. Yhdessä tehtiin saunavihdat, luudat navettaan ja kerput lampaille.Hän oli mukana heinäpellolla, viljan korjuussa, perunan istutuksessa ja nostossa, aina vointinsa mukaan, välillä  lääkiten itseään Hota-pulverilla ja kanferitipoilla.

Mäkilän Tyynen kanssa pääsin mattopyykille Parsilan järven rannalle. Voi sitä tunnelmaa, sitä ei unohda koskaan, hän muisteli kaikkia vanhoja suvun tarinoita ja ne tuntuivat erittäin jännittäviltä. Uimaankin sai pulahtaa aina kun sai määrätyn määrän räsymattoja pestyä.


Molemmat muorit opettivat monenlaiset taloustyöt ihan kädestä pitäen, niistä ajoista ovat iskostuneet perinteiset työtavat ja ahkeruus pysyvästi elämääni ja arvomaailmaani. He ovatkin jääneet vahvasti nuoruusajan muistoihini, monine elämänohjeineen ja  niin tyytyväisinä vaatimattomiin elinoloihinsa. 

18.11.2014

Luovaa kirjoittamista opettelemassa

Kokoonnuimme eilen illalla "Luovan kirjoittamisen kurssille". Oli sovittu illan teemaksi musiikkiin liittyvää luovuutta. Minulle ei oikein selvinnyt mitä me tulemme tekemään. Sehän jää nähtäväksi, avoimin mielin menin aloitin kurssi-iltani, ryhmässä viihtyen.

Mukaan sai ottaa omaa mielimusiikkia. Kuitenkin ajattelin että nuoret varmaankin tuovat tarpeeksi cd-itä etten ajatellut edes ottaa omiani mukaan ja niinhän siinä sitten kävikin. Olinhan illan "vanhin" ikäni suhteen, niin olisi ollut outoa jos olisin vienyt Il Divon kappaleita tai klassista musiikkia kun enemmistö on nuoria ja heidän musiikki makunsa sen mukaista.

Opettejamme laittoi ensimmäisen kappaleen soimaan, jonka sävelet veivät mielikuvani sumuiseen aamuni, kun lähdin koiraani ulkoiluttamaan. Kuin itsestään aloitin  kirjoittaa aamuni tunnelmasta. Musiikki jäi taustalle, en kuunnellut sitä lainkaa, kirjoittamiseni vaan jatkui. Tosin musiikki oli mielestäni tasaisen yksitoikkoista "melusaastetta" josta en pida lainkaan.

Pysähdyin kuitenkin kuuntelemaan Tabermanin ääntä ja hänen runonsa vaikuttavat aina kuulijansa. Runo - sd oli virkistävä poikkeus kappaleissa. Kirjoittaminen keskeytyi eikä kynä lähtenyt enään viilettämään eteenpäin,  oli tauon paikka.

Tulen kyllä kokeilemaan vastaisuudessakin kirjoittamista laittaen musiikkia taustalle,

Hiukan minua häiritsee nuorten teksteissä käyttämät kirosanat ja v..ut.  Vaikka nykynuoret niitä paljon viljelevätkin mutta ei ne mielestäni sovi kuitenkaan kirjallisuuteen. Jäin oikein miettimään viimeisten lukemieni kirjojen tekstejä niin onneksi v-tyyli ei ole kirjailijoilla yleistynyt ja hyvä niin.

Löysin myöskin guuglaamalla muutamia Luovankirjoittamisen oppikirjoja, tein varaukset omaan kirjastooni samalla istumalla. Haluni kirjoittamiseen lisääntyy ja haluan lukeakin siitä lisää mutta tärkeintähän tässä on kirjoittaa....kirjoittaa..... kirjoittaa .... kirjoittaa

KIRJOITTAMISIIN

15.11.2014

Häivähdyksiä - erityinen elämäni. Marja Korhosen otsahiirellä kirjoittama kirja

Tämän kirjan on kirjoittanut Marja Korhonen  itse, otsahiirellä kirjain kerrallaan. 

Tuntuu ihan käsittämättömältä saavutukselta mutta kun on lukenut kirjan niin tajuaa miten sisukas ihminen Marja onkaan. Ripsiään räpsyttämällä hän selvitti itsensä kuoleman rajalta kuntoutukseen ja sieltä takaisin kotiinsa.

Kohtuuttomalta tuntuu että sairaalan hoitovirheen takia ihmisestä tulee neliraajahalvaantunut ja mykkä.

En paljasta tässä kirjan juonta tämän enempää, etteivät lukijani saa liikaa tietoa kirjan sisällöstä. Mutta voin kertoa että luin sitä itkien ja nauraen. Kirja on kertomus ihmisen sisusta mahdottoman edessä ja uskosta elämään. Toivosta kärsimysten keskellä. Rakkaudesta ja ystävyydestä kaiken tämän perustana.

Kirja kosketti minua todella syvältä. Omat pienet murheet ja vastoinkäymiset tuntuivat Marjan kokemuksiin  verrattuna. mahdottoman pienilta.  Eikä ihminen voi ennakoida kaikkea elämässään, eikä osaakaan varautua pahimpaan.  Vastoinkäymisten tarkoitusta elämässä ei aina heti ymmärrä, joskin joidenkin tapahtumien tarkoituksen tajuaa vasta vuosia myöhemmin. Kaikella on tarkoituksensa, tässä elämässä, vaikka joskus tuntuu epäoikeudenmukaiselta kun yhdelle samalle ihmiselle sattuu useampia menetyksiä ja vastoinkäymisiä elämässään. Ei sitä pieni ihminen ymmärrä.

Kirjailijan blogia voi seurata osoitteessa:

12.11.2014

Villasukkia BB-talon asukkaita seuratessa.

BB-talo ei ole muina vuosina minua lainkaan kiinnostanut mutta nyt kun siellä ovat mukana myöskin "mummot" edustettuina niin pitihän sitä seurata ja samalla laitoin sukkapuikot suihkimaan. Sain taas tarpeekseni sukkien kutomisesta ja seuraavaksi käsityöksi teen virkkaamalla kolmiohuivin.

Masentavaa, miten nuoret kohtelevat iäkkäitä ihmisiä, toivottavasti ei BB-talon nuoriso edusta yleisesti nuorten asenteita meitä mummoja kohtaan. Tosi on että onhan meissä mummeleissakin ovat ärsyttävät piirteensä mutta kannattaisi nuortenkin katsoa joskun peiliin. 

Vanha  sanonta pitää paikkansaJennan kohdalla hyvinkin paikkansa; "moni kakku päältä kaunis, sisältä silkkaa sontaa". Ihmetystä herättää ohjelmassa olevien nuorten naisten laiskuus ja oman ihonsa jatkuva "nyppiminen". Eivätkö Anna ja Jenna huomaa itse lainkaan omaa älytöntä huutoaan häiritsevänä käytöksenä. Ihmeen hyvin ovat aikuiset BB-talon asukkaat suvainneet heidän mölyämisensä  tyynesti, siitä erikoisemmin ärsytyksen antaneet näkyä itsestään ulos päin. Tuulikki ja Armi joskus hiukan "koulutti" nuorisoa mutta eipä heille mennyt mikään perille. Huutoa vaan lisäilivät. 

Ihailtavasti Tuulikki sieti kaiken arvostelun ja pilkan, eikä ole mikään ihme jos häntä itketti viimeisenä päivänä runsaammin. Kuvittelen itseni Tuulikin paikalle niin olisin laittanut Jennan ruotuun ja ankaralla kädellä. Samoin olisin Annan älyttömän ölinän lopettanut siihen paikkaan.

Lapin poika "Antte" on mielestäni ansainnut voittosumman hyvällä käytöksellään ja aktiivisella toiminnallaan yhteisen huushollin eteen työskentelemällä. Hän on säilyttänyt rauhallisuutensa tyttöjen huudoista huolimatta. Hänestä on esimerkiksi nuorisollemmekin, ei missään nimessa nuorison idoleiksi sovi Jenna, Anna ja Joonatan.

Viimeinen viikko menossa BB-taloa. Miilenkiintoista on seurata miten voittaja valitaan. Saapa nähdä.
Pidän peukkua Anttelle !


6.11.2014

Himmelit jouluksi

Säätiedoitus on luvannut lumisateita myöskin tänne etelään, siitä tulikin mieleeni joulun aika ja himmelin kuntotarkastus. Säilytän sitä vinttikomeron katossa ja katselmus osoitti sen olevan "esiintymiskunnossa".

Vielä ehtii hyvinkin tehdä himmelin jouluksi. Ohjeita tarvikkeineen on saatavilla esim. osoitteessa:  www.himmeli.com. yllä oleva kuva on kopioitu heidän tuoteluettelostaan. Hinnatkin heillä ovat ihan siedettävät.

Ohjekirjakin on julkaistu, lisää voit lukea osoitteessa.
http://marjanpuuhastelut.blogspot.fi/2012/12/himmeli-ja-jouluvalot-ikkunoille.html

Himmelin teko on mukavaa  joulun odotukseen liittyvää puuhastelua. Kaikki kädentaidot tulisi myöskin siirtää jälkikasvulle  niin etteivät vanhat kauniit joulukoristeet jäisi kokonaan unholaan, vaan ne säilyisivät kodeissa kaikesta nykyajan krääsästä huolimatta.

Olkihimmeli huoneen kattokoristeena, luo kauneudellaan rauhallisen ja juhlallisen tunnelman. Itselleni siitä muistuu mieleeni mummolani harras joulutunnelma jota olen jäänyt kaipaamaan ja jota ei voi kopioida nykyaikaan vaikka kuinka haluaisikin.

Nyt ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat hiljalleen ilmassa. Luonto laskeutuu lepotilaan. Talviselta tunnelmaltaan tämä päivä sopii hyvin vaikka himmelin rakentamiseen, onhan se joulu aivan kohta jo ovella ja pikkujoulukin runsaan kolmen viikon kuluttua.




5.11.2014

Puutarhan syystyöt tehty ja tavattu oikea kirjailijakin.

Talvi ei tule vielä kun oravallakin on kesätakki päällään. Harmaa väritys puuttuu aivan kokonaan. Nurmikko vihertää ja syksyn viimeiset kukat kukkivat puutarhassa.

Tänään sain viimeisetkin lehdet haravoitua ja laitoin vielä kanaverkotkin nuorille koriste- ja hedelmäpuile pupusuojiksi. Kaikki puutarhan syystyöt on nyt tehty.

Lehtikaalit jätin peuroille ja pupujusseille talviruuaksi. Vähitellen olen aloittanut lintujen ja oravien talviruokinnan, tosin vielä on pari lintulautaa laittamatta paikoilleen. Lämpiminä päivinä linnut häipyvät lähimetsiin joten ruokinnalla ei ole kiirettä. Laitoin vain malliksi yhden siemenlaudan että osoite pysyy tinttien mielessä kun talvi taas tapansa mukaan yllättää meidät kaikki.

Syksyinen hämäryys laskeutuu yllemme vallaten auringon valoisuuden. On siis aika meidänkin laskeutua lepotilaan ja nauttia hämärähyssystä, takkatulien loimuista ja kynttilöiden liekistä. Nauttien mielikirjailijoiden tuotteista, istuen lukulampun alle, kääriytyen torkkupeiton lämpöön, villasukat jalassa. 

Onneksi minun ulkoiluistani huolehtii aina virtaa täynnä oleva Vili-koirani. Lenkille on lähdettävä säällä kuin säällä, satoi tai paistoi. Belgianpaimenkoira vaatii reippaasti liikuntaa joten niin tulen minäkin saamaan riittävät liikunnat päivittäin, tehdessämme metsälenkkejä yhdessä.
Vili-koirani tärkeä rooli on toimia vartiointi tehtävässa, siinä se on kunnostautunut kiitettävästi. Eivät erehdy kaupustelijat eivätkä jehovat edes pihamaalle poiketa kun kuulevat Vilin muhkean murahduksen. Se ilmoittaa välittömästi ilmeillään ja äänellään jos on pihalla liikettä yönkin aikaan.
Hyvä vartijani, valpas vahtikoirani !

Tämän viikon vaikuttavin henkilö tapaaminen oli maanantaina kun kirjoittajakurssin  vieraaksi saapunut kirjailija Mooses Mentula. Hänen luentonsa oli yhtä mukaansa tempaavaa kun kirjansa tekstikin. Luin edellisellä viikolla hänen novellikokoelmansa "Musta timantti" ja eka romaaninsa "Isän kanssa kahden". Molemmat kirjat kiehtoivat kerronnan mukaansa tempaavalla tyylillään. Novellien aiheet olivat nykyajan  tosi elämästä ja päättyivät aina yllättävän sähäkästi. Aloittaessani kirjan lukemisen , en malttanut pitää taukoa lukemisessa vaan luin yhteen menoon kannesta kanteen. Vaikuttavaa tekstiä, toivonkin että saadaan jatkoa, hän kertoikin kirjoittavansa jo seuraavaa romaania ja tulee myyntiin ehkä vuoden kuluttua, syksyllä. Jään odottamaan mielenkiinnolla.
Me kurssilaiset saimme tehdä hänelle kysymyksiä kirjoittamisen aakkosista ja kaikesta kirjailijaan/kirjoittamiseen liittyvistä aiheista. Täytynee vaan todeta ettei kirjopittaminen ole aina ihan helppoakaan. Se vaatii paljon aiheeseen liittyvää taustatyötä ja kirjoitusympäristökin tulee valita jokaisen itselleen sopivimman. Joku meistä tarvitsee rauhallisen paikan keskittyä, joku taas haluaa taustalle musiikkia. Kuitenkin helpompi on työstää tekstiä tilassa jossa voi keskittyä katkotta työhönsä.

Oma haaveeni on  kirjoittaa romaani piikatytön asemasta työpaikalla kun työnantajana on työväenjärjestö ja sen  johtokunta. Yleisemmin pomot kirjoittavat muistelmiaan onnistumisistaan, harvemmin suorittava taho muistelee työuraansa kirjaksi asti.  Haaveeni tulee toteutumaan lähivuosina , siitä olen nyt jo aivan varma.  Vielä on paljon asioita joita pitää jäsennellä mielessä ja seuraavaksi jo luonnoksina ja ehkäpä sitten luonnistuu tekstiksikin asti.