27.2.2016

Helppoa erota Tradekan jäsenyydestä


Tein tänään historiallisen päätöksen, kun erosin Osuuskunta Tradekasta, vuosikymmenien jäseenyyden jälkeen.

Eroaminen oli helppoa, kun Tradekan verkkosivuilla on eroamiseen aivan oma lomake, jonka täytin ja täytetty ilmoitus eroamisesta varmennettiin pankkitunnuksilla. Onnistuneesta ero ilmoituksesta tuli vastaus sähköpostiin. Seuraavaksi jäänkin odottelemaan palautettavaa osuusmaksua tililleni.

Siwat ja Valintatalot, eli Lähikaupat ovat olleet jo vuodesta 2012, Pohjois-Eurooppalaisen sijoitusrahaston Trton Fund omistuksessa ja nyt on taas meneillään kaupat, nyt Keskon kanssa. 

Minulle riitti. 

Olen ollut heidän hintapolitiikkaansa ja naurettavan vähäisiin boonuksiin erittäin tyytymätön jo useita vuosia, antaen palautetta netin kautta hallinnolle. Tämä entinen "työläisten" kauppa ei kuunnellut asiakkaitaan, eikä siis arvostanut meitä pienituloisimpia ja uskollisimpia kannattajiaan millin vertaa. 

Toivottavasti ehdin vielä saamaan sijoittamani osuusmaksun takaisin, eihän se suurensuuri summa ole mutta eläkeläiselle jo tunnearvoakin sisältävä mukava euromäärä, sitäkään ropoa en suostu Keskolle lahjoittamaan.

Miksi olisin jatkanut jäsenyyttä kun en ole enään muutamaan vuoteen käyttänyt Lähikauppojen palveluja. Eläkeläisen tuloilla ei ole varaa ostaa kannatuksen vuoksi ylihinnoiteltuja peruselintarvikkeita, kun naapurikaupassa on lompakolle sopivammat hinnat.

Toivon että yrityskaupat tuovat toivottavaa kilpailua ruokakauppojen hintapolitiikkaan, muuttaen hintatasoa asiakkaille edulisemmiksi, ohjaten meitä käyttämään oman kylän kauppoja, eikä Hyvinkään ja Klaukkalan "Lillit"  vetäisi puoleensa halvoin hintoinensa niin kuin nyt  useinkin tapahtuu. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei Tradekan herroja kiinnosta. Niille on vain parempi, että eroat, niin he saavat rahasi itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis Tradekahan ei ole missään vastuussa Siwoista tai Valintataloista, ne on myyty jo viime vuosikymmenellä. Ttadeka omistaa vain Restelin joka omistaa mm. Rantasipi ja Cumulus hotellit ja paljon ravintoloita.