Viikon työrupeaman jälkeen oli helpottavaa pitää kirjoittamisesta vapaapäivät, olin aivan puhki väsynyt henkisesti. Mieleeni tuli jostain lukemani viisaus, että kirjoittaminen on terapiaa, siltä se tuntuikin. Lukiessani muistiinpanojani, syvennyin niiden sisältöön niin täydellisesti että pääsin samoihin tunne tiloihin, kuin silloin piika aikoinakin koin, niin hyvissä kuin huonoissakin tilannemuistoissa..
Nyt on viimeinen tilaisuus kirjoittaa sieluni syvimmät tuntemukset ulos, puhdistaen viimeisetkin negatiiviset muistot piian pienestä sydämestä, ennenkuin "aika kultaa muistot" ja vie samalla mennessään parhaat palat kirjoitelman aiheesta. Rakkaimmat muistot säilyvät kirjoittamattakin pikku piikasen pikkuisessa sydämessä. Eikä se ole pikku piikasen vika jos hänen pomonsa ovat olleet negatiivisella energialla varustettuja, mutta heiltä puuttuivat kaikki työyhteisössä tarvittavat hyveellisemmät luonteen ominaisuudet.
Taas tulvahtivat mieleeni monet Matilda-mummoni mieli lausahdukset ja varsinkin yksi niistä "Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekin".
Viikonlopun tuoman levon ja hyötyliikunnan vaikutuksesta kirjoitus vimma vain yltyy entisestään.... toivottavasti maltan istua koneen vieressä. kun työkeskeisenä tyyppinä kehoni vaatii kunnon työtä pysyäkseen vireessä. Vili-koirani komentaa lenkkeilemään ja talven tuiskut huolehtivat lihaskunnostani, lumikolan tanssiparina, niin eiköhän tekstiä synny tälläkin viikolla ennätys määrät, jonka vaan aika näyttää mitä syntymän tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti