19.4.2015

Daalia juurakot maahan ja vähän vapaaehtoistyötäkin

Näin kauniisti toivon tänäkin kesänä nämä daaliat kukkivan.

Innostuin ehkä liikaa kun istutin joriinin juuret paria päivää liian aikaisin, uusi kuu syntyi vasta istutuksesta parin päivän kuluttua, Juurakot menivät maahan laskevan kuun aikaan. Saa nyt sitten nähdä miten nuo vanhat; 31 vuotta pihapiirissä kukkineet  joriinit käyttäytyvät tulevana kesänä. Talvehtiminen ei ollut onnistunut parhaalla tavalla, nyt oli runsaasti pilaantuneita "sormia" juurakoissa vaikka säilytystila oli sama kuin ennenkin. 
Peitin daalia penkkini vielä harsolla että auringon säteiden suoma lämpö pysyy mullassa yli yönkin.

"Västäräkistä vähäsen".... näin ekan vässäkän omalla pihallani niin että kohta se kesä saapuu pidentyvin päivin ja lämpöasteet lähtevät nousuun.

Viileät ilmat eivät ole minua saaneet pidettyä pois pihahommista, hiukan lämmintä tuulipuvun alle ja villasukat saappaihin niin hyvin on tarennut. Keväisin riittää puuhaa kaikenlaisessa pihan siistimisessä vaikka en voikaan haravoida kun sipulikukat ovat vallanneet koko pihamaan.

Nyt juuri on aikaa nauttia luonnon keväisistä äänistä,  seuraillen  lintujen puuhia ja muuttolintujen ilmaantumisia pihapiiriin.

Jouduin yllättäen 84 vuotiaan ystäväni avustamiseen, kun hänen kaikki omat lapsensa olivat töissä, ystäväni pääsi kuukauden sairaala reissulta kotiutumaan,  näinollen hän tarvii saattajan ja kyydin kotiin.  Seuraavaksi oli hommattava muutama apuväline että hän selviytyisi päivät yksin omassa kodissaan.
Käväisin hänen luonaan Suvin kanssa pari päivää kotiutumisesta niin hyvin oli toipuminen edennyt ja apuvälineet olivat tarpeellisiksi havaittu. Erityisesti ystäväni ilostui kun Suvi tuli tervehtimään häntä. Sinivuokot ja uunijuusto ternimaidosta saivat ystävämme ilahtumaan erittäin paljon koska on aina rakastanut luonnon kukkasia ja pitää  monenlaisista entisajan maaseudun perinneruuista. 
Hän kutsui meidät taas tavan mukaisille lauantai päivien  päivä kaffeille kun käymme nyt ilman häntä kauppareissulla, samalla toimitamme hänelle tarvittavat ruokaostokset. Hänestä tarttui meihin se voimakas positiivisyys elämää kohtaan, erityisesti se että hän totesi meidät rikkaiksi, eikä hän tarkoittanut lainkaan aineellista rikkautta. Mahtava Muori!
Tehtäväksi saatiin hankkia ensiviikolla vielä yksi apuväline niin sitt´kaikki hoituu hyvin. Isommaksi haasteeksi sain ystäväni omalääkärin vaihtamisen johon ylilääkäri jo antoi kieltävän vastauksen. Saas nähdä kuinka "ämmien" käy !

Ei kommentteja: